Aikuinen vai ikinuori?

Tulevana sunnuntaina tulee taas yksi lisävuosi täyteen. Mä en pelkää vuosien kertymistä, niille ei voi mitään, mutta nyt tulee täyteen sellainen luku, että se aiheuttaa jonkin verran "skitsoomista" (mainitsin tästä 100 faktaa jutussa). Täytän 20. 

Jossain vaiheessa, en tiedä missä, 20 vuotta on muuttunut mulle jollain tapaa aikuisuuden rajaksi. Ehkä siksi, että tässä on elämä muuttumassa "aikuisten" elämäksi. Naimisiinmenoa ja lapsistakin ollaan miehen kanssa jo keskusteltu. Ehkä mun skitsoaminen aiheutuu siitä, että vaikka ajattelen että 20 vuotias on aikuinen, niin musta ei tunnu aikuiselta. Tai en mä kyllä tiedä miltä aikuisesta tuntuu. Lasten näkökulmasta mä varmasti elän aikuisten elämää.

Ehkä mun skitsoaminen johtuu siitä, että kuitenkin edelleen opiskelen ja opiskelijaelämään liitetään tietynlainen vastuuttomuus ja eläminen. Mulla on siitä hyvä parisuhde, että mies ei sido mua kotiin. Jos sanon lähteväni viikolla baarin opiskelijakavereiteni kanssa, mies tietää että juon nätisti enkä sekoile. Mä saan mennä ja elää siinä määrin opiskelijaelämää kuin itse haluan. Toisaalta, en koskaan ole ollut mikään hirveä baarikärpänen ja bilehile. Aika ajoin lähteminen tekee hyvää, mutta mä viihdyn kotona murun kanssa. Mä en koe menettäväni mitään sillä, että menen näin nuorena naimisiin ja saan lapsia.

Ehkä sitä tuntee itsensä "oikeasti" aikuiseksi sitten, kun saa sen ihka ensimmäisen lapsen. Joutuu oikeasti olemaan vastuussa jostain muusta kuin itsestään.

Koska sinä olet aikuinen?

En tahdo valittaa...

..En millään lailla, kunhan esitän huomioni, että olis kiva jos välillä tulisi vaikka vettä. Jos se vähän viilentäisi tätä ilmaa. En ole ehtinyt niistä kutsuistakaan postata, ne ovat menneet postin mukana perille jo aikoja sitten, ja hyvä niin. Kyllä mä tässä vielä kun viikot taas normalisoituu pikkasen.

Viime viikolla isäntäväki oli lomilla, ja minut oli päätetty jättää navetasta kokonaan pois lomittajien työtä. Haluaako joku tehdä villin veikkausen mitä tein koko viikon? Risusavottaa. Tässä lähes 30 asteen helteessä, tummissa metsurin vaatteissa, raivaussaha kaverina. Äly hoi, älä jätä! Ei vissiin oltu mitään muuta keksitty. Oli aika tappopäiviä, siitäkin huolimatta, että heräsin viime viikolla joka aamu ennen 0300, jotta ehtisi edes suhteellisen inhimillisissä oloissa hommia tekemään. Siitä huolimatta sain parina päivänä lämpöhalvauksen. Motivaatio oli aika ajoin täys nolla tota hommaa kohtaan. Naama ihan täynnä paarman puremia loppuviikosta, oikeaa silmää en meinannut saada kunnolla auki kun koko silmänympäristö oli turvonnut ja tulehtunut.  Eipä sillä, että tämän päivän jälkeen tuo navetointi yhtään paremmalta vaikuttaisi.  Kuvitelkaapa kuinka paljon noin 100 kappaletta täysikokoisia lehmiä tuottaa lämpöä. Paljon.

Nyt täytyy vain koettaa nauttia auringosta vapaa-ajalla. Ottaa aurinkoa ja heittää kaikki ajatukset pois. Tässä sinnitellään tää viikko ajatuksella, että ensi sunnuntaina on synttärit ja seuraava viikko polttareita odotellessa.

Paljon olisi kaikkea mitä täällä haluaisin kirjoitella, ei vaan ole kerennyt. Eikä varmaan kerkeä vieläkään, koska sisällä on melkein kuumempi kuin ulkona, jossa sentään tuulee, joten ulkona tulee päivät oltua. Ehkä pitää joku ilta rykästä kaikki kerralla kuntoon ja sit ajastella niitä. Kun vaan vielä keksin miten se tehdään :D

Kävin muuten perjantaina luovuttamassa Kokkolan veripalvelussa toista ja viimeistä kertaa verta. Siellä ei osata hommia kyllä ollenkaan. Ekalla kerralla ei löydetty muka suonia ja nyt pistettiin niin että veri roiskui tuolille asti. Ja tuli aika komeat jälket. Mies sanoi pelkäävänsä meidän liikkuessa viikonlopulla kaupungissa, että joku tulee vielä kysymään onko mut pahoinpidelty.