Joulukuun terveiset

Kai se pitää pikkuhiljaa uskoa että vuosi lähenee loppuaan, jouluaattokin jo huomenna. Onkin ollut kovin poikkeuksellinen vuosi, menoa ja meininkiä on riittänyt kun yli puolet vuodesta on kulunut päivisin töissä. Lisäkiirettäkin tähän loppuvuoteen pukkasi parin kurssin muodossa, mutta eipä auta valittaa, eipähän jää ainakaan niistä valmistuminen kiinni.

Opparikin on vienyt tässä viime aikoina aikaa: ensin oli materiaalian hankkimista ja jonkin asteista pohdintaa jäsentelystä ja nyt on sitten itse kirjoituskin aloitettua. Ja siis ihan oikeasti aloitettu, niin että kyllä siellä jo 3-4 tekstikappaletta möllöttää valmiiksi muotoillussa pohjassa.

Pitänee myös tällä bloginkin puolella mainita eräs asia nyt kun asia on kaikille saatu sanottua ja siitä  tuli jo eräässä kommentissa vähän puhuttua. Että ei tää loppuvuoden kiire ole pelkästään koulusta johtunut, vaan myös ihan rehellisestä ja aivan lamaannuttavasta väsymyksestä, joka puolestaan johtuu toivon mukaan heinäkuun puolivälin kieppeillä syntyvästä A:n pikkusisaruksesta. Ajatuksena oli alunperin, että vuoden vaihteen jälkeen vasta maagisen ekan kolmanneksen mentyä kirjoittelisin asiasta enemmän, mutta mähän jouduinkin jo viidennellä viikolla kertomaan töissä, kun voin niin huonosti ja teurastamoon olisi pitänyt kaikkien ihanien sulotuoksujen keskelle mennä. Ei kiitos, eikä edelleenkään. Pahoinvointi on ollut potenssiin sata verrattuna A:n alkuraskauteen, samoin väsymys. Muuten ollaan menty samoilla oireilla, ajoittaista päänsärkyä, vessassa ravaamista yms. tyypillistä.

Eli timmin kropan tavoittelu on tässä nyt vaihtunut mahdollisimman maltilliseen painonnousuun (toistaiseksi näyttää hyvältä, paino on jopa tipahtanut). Pt:n kanssa treenaan edelleen, ainakin pari kuukautta, jotta saadaan mahdollisimman hyvät tukitoimet odotusajan liikunnalle ja syömiselle. Syömisenhän perusta on ihan hyvässä kunnossa, mitä nyt pitäisi panostaa entisestään kasviksiin ja vähentää erityisesti punaista lihaa, joka on muutenkin ollut työn alla tässä viime aikoina. Kotipilates ohjelman oonkin jo saanut ja sitä oon pyrkinyt tekeen pari kolme kertaa viikossa, siihen tulee sitten parit spinningit ja pari punttipäivää ensi vuoden puolella jos ja kun toivon mukaan pahoinvointi lähtee.

Vieläkään ei ole minkäänlaista varmuutta siitä, että varmasti vauvalla sydän jumpsuttaa, mutta eipä tässä auta muu kuin odottaa vielä pari päivää nt-ultraa. Paljon epävarmemmalla ololla tätä toista oon näin alkuviikot odotellut, mutta se lienee ihan tyypillistä.

Että tälläset täältä. Minä koetan pikkuhiljaa alkaa hiljentyä joulun viettoon, fiilistä siihen kun ei ole vielä tuntunut olevan. Mutta huomista odotan kyllä jo kovasti, koska A:lle on sukulaisten toimesta hankittu mahdoton määrä paketteja, enkä malta odottaa mitä tyttö tuumaa kaikesta uudesta :)

Kuinka pitkälle voimat riittää?

Nyt alkaa epäilyttämään omat voimavarat. Työssäkäynti, opiskelu, koti ja perhe. Yhä kesken olevien kurssien lisäksi alkaa tälle vuodelle vielä kaksi uutta. Samaan aikaan pitäisi hoitaa työt ja tehdä opparini teoria osaa. Pitäisi liikkua, syödä hyvin, olla lapsen kanssa läsnä, keskustella miehen kanssa, ylläpitää jonkin asteisia kaverisuhteita.

Voin sanoa, että noista on jo aika monta tipahtanut. Treenit on tipahtanut tosi huonoihin viikko saldoin miehen kahden viikon Amerikan matkan jäljiltä (kun siis päässyt liikkumaan hoitajien puutteen vuoksi). Sille tosin on syykin (siis muu kuin järjetön väsymys ja kaamosmasennus): selkä on taas vaivannut kovasti, kun ei ole fyssarille kerennyt. Onneksi nyt olen oikeutettu työpaikan fyssarietuihin ja niitä olisi tarkoitus hyödyntää vielä tämän vuoden puolella.
Ruokapuoli ei suju yhtään niin hyvin kuin haluaisin ja pitäisi. En jaksa laittaa mitään monimutkaista ja terveellistä ruokaa, naposteltua tulee vähän turhan paljon (ei mitään vielä vuoden takaiseen verrattuna, mutta kuitenkin) ja muutenkin nälkä on koko ajan vaikka mitä söis. Ihana stressi.

Kavereita tulee nähtyä tosi huonosti, ei vaan jaksa. Ja välillä kyllä tuntuu, että mahtaako sitä olla kavereita ollenkaan, mä olen niitä ihmisiä jotka kaipaisi sen yhden paremman kaverin. Opiskelukavereille tai muille kavereille on vähän huono lähtee avautumaan perhe-elämän vaikeudesta.

Mä käyn ihan järjettömillä kierroksilla, koko ajan tuntuu että kihisee ja kohisee. Sit kun väsähtää, niin väsähtää täydellisesti. Jokaisesta joutenolon hetkestä (jotka tässä tilanteessa olisi todella tärkeitä) potee huonoa omaatuntoa, kun tietää että on se ja se tehtävä tekemättä. Ja kerrottakoon tässä rehellisesti, etten muista koska viimeksi olisi juurikaan siivonnut. Kiitokset siitä siis miehelle.

Stressiä ei helpota yhtään miehen työmatkat: parin viikon päästä viikko Saksassa, kun mulla olisi 8h tunnin edestä elintarvikekemiaa. Ja ne työt ja opparin teorian kasaaminen ja koti yksin ja ja.


Nyt sitä alkaa oikeesti miettimään, kuinka kauan tälläistä voi jaksaa?

kuva

Ohhoh.

Nykyhetki vs. ristiäiset 2012 huhtikuussa

En voi kuin hämmästellä, vaikka itse olen muutostani ollut koko ajan tekemässä. Pt:n palkkaamisen jälkeen paino on tippunut 16,3 kiloa, joten kai sen on pakko jossain näkyä. Ja näkyyhän se (mulla on mm. jaloissa sellaset lihakumpareet joita jaksan aina hämmästellä ja onhan käsiin sekä olkapäihinkin tarttunut rasvakerroksesta huolimatta nähtävää lihasta), mutta sitä ei jotenkin vaan kaikesta huolimatta meinaa tajuta. Koko ajan ajattelee sitä tämän hetkistä kuntoa ja miten siitä voisi päästä eteenpäin, kohti vielä parempaa.

Hullunmyllyä.

Turha edes enää selitellä miksi ei ole tullut kirjoitettua. Ei vaan yksinkertaisesti jaksa. Mun pyhä kolminaisuuteni on tällä hetkellä työ, koti ja treeni, muulle juurikaan ei ole jaksamista. Kavereita ei tule nähtyä, mitään kivaa ei tule tehtyä: mulla on Game of thronesin kakkoskirjakin ollut työn alla varmaan reilun kuukauden, normaalisti tuo sivumäärä ei veisi paria viikkoa pidempään.

Kuvitukseksi ruokakuvia kesän ajalta. Nyt kun ei hirveesti oo mitään kummepia tullut kuvailtua.

Minttuperunasalaattia ja lohta.

Treenit sujuu ihan suhteellisen hyvin tuolla kaksijakoisella mikä nyt on. Ainoa mikä treeniä haittaa, on oman kropan ongelmat. Lapaväli meni lukkoon, sain sen fyssarilla auki ja selkä ehti olla 1,5 viikkoa ongelmaton ja sitten sunnuntaina nasahti taas. Ihan vain uimaaltaan reunalla istuessa, kun vähän liikahti. Onneksi on ihana pt, joka lupasi viikoksi lainaan oman fysiokiilansa, jolla itse on saanut lapaväliä auottua. Tällä hetkellä kun ei taloudellinen puoli anna yhtään periksi ylimäärästä fyssarikäyntiä, on noita yllätyksellisiä menoeriä piisannut (kuten mm. uudet kesärenkaat, lukkojen vaihtoa jne) ja en edes halua kuvitella sitä skenaariota että olisin kotona kodinhoidontuella.

Tää on miehen taidonnäyte mun synttäreiden kunniaksi. 

Voisipa kysäistä suostuisiko tekemään hääpäiväateriaksi uudestaan.

En ollut koskaan tajunnut kuinka hektistä elämä voi olla. Vaikka en elämääni muuhun vaihtaisi, silti välillä kaipaan rauhallisempaa aikaa. Tuntuu ettei mitään muuta ehdi tehdä kuin juosta koko ajan jonnekin tai tehdä koko ajan jotain. Kaikki mikä rikkoo viikon normaalirutiinin on tervetullutta, mutta itse sitä ei jaksa alkaa erikseen värkkäämään, joten eipä ole juurikaan tullut kyläiltyä tai nähtyä ketään. Onneksi A:n kummitäti vieraili edellisenä viikonloppuna ja eilen sain amk-kaverin käymään kylässä kun oli lähialueella.

Koulutehtäviäkin alkaa olemaan jo aikamoinen pino. Vielä kun sen keksisi, että missä välissä ne saisi raapustettua pois, sillä edellytyksellä tietenkin että ne edes osaisi.

Tuorepuuro omaan herukkamehuun chiasiemenistä, kaurahiutaleista ja vehnäleseistä. 

Vähän pensasmustikoita kaveriksi.

Tämmöistä siis tänne eli pitkälti hiljaisuutta tulee olemaan blogin puolella edelleen. Tätäkin postausta olen kirjoittanut viime sunnuntaista asti, vaikkei tämän kummoisempi ole.

Melkein 1,5 v.

Meikäläisellä on lomaviikkoa ja koulutehtävien pähkäilyn lomassa on hyvä aika vähän tehdä kaikkea muutakin (jotenkin ei nuo kustannuslaskelmat meinaa luonnistua millään). Varailin A:lle ensi kuun alkuun 1,5 v neuvolan ja tulipa mieleen, että voisihan sitä tännekin laittaa välillä muutaman kuvan siitä mitä neiti on kesän aikana puuhaillut. Niitä on jo nyt kertynyt ihan mahdoton määrä, joten kauhulla odotan sitä kun pitää alkaa 1-vuotiskirjaa kasailemaan. En missään nimessä halua että kuvat jäävät pelkästään koneelle, vaikka katsellaankin niitä aina välillä, koska se on A:n mielestä todella hauskaa. 

Puistossa hullutellaan.

A tuntuu kuluneen kesän aikana kasvaneen ihan todella paljon. Sanoja tulee päivittäin useita uusia ja keskustelukin onnistuu jo. Osataan ei, joo, kiitos, myös kato on kovassa käytössä. Kirjoja luettaessa A osaa kuvista näyttää lähes kaiken mitä keksii pyytää, eli sanojen merkityksiä tiedetään vielä enemmän kuin mitä sanotaan. Muunmuassa ruumiinosat on todella hyvin hallussa ja osataan näyttää niin kulmakarvat, kantapäät kuin kainalo ja niskakin. Isi on jostain syystä loman aikana hukkunut käytöstä (liekö siksi ettei ole H:n kanssa aikaisemmin ollut kotona kahdestaan yhtä pitkää jaksoa), joten äiti on kovassa käytössä. Bubblallekin on löytynyt jo nimi: Bubba, Neko sen sijaan on vain mau.

Voin suositella kuvassa näkyvää uimarengasta ihan kaikille.

 Tuossa pääsee siis lähemmäs oikeaa uintiasentoa kuin perus uimarenkaassa ja 

tämän kanssa uskaltaa antaa taaperonkin päästä hitusen kauemmaksi
Swintrainer

Rannalla ehdittiin pariin kertaan käymään.

"Ruoka-aika"

Omatoimisuus on ihan hämmentävää. Pytylle mennessä availlaan itse vessan kannet ja koetetaan laittaa supistaja paikoilleen. Käsiä pestessä koroke asetetaan itse lavuaarin alta ja kädet pestään hanan avaus avustuksella. Kovin juttu tällä hetkellä tuntuu olevan vaatteiden päälle pukeminen ja voi sitä huudon määrää kun ei kaikki vielä ihan omille paikoilleen mene. Kissojen ruokkiminen herkkupaloilla on ihan mahdottoman hauskaa. Muutenkin on kiva ollut nähdä miten kissat koko ajan suhtautuu suopeammin A:han.

Eilen kysyin A:lta, että pitäisikö Bubblaa käyttää pihalla ulkoilemassa ja totta kai piti lähteä.
A:n Mimmi kisukin sitten lähti mukaan.

Näin sujuu ulkoiluttaminen.

Niin se vaan aika menee eikä tuota pienen ihmisen oppimista voi pysäyttää mikään. Vaikka töiden, harrastusten ja kodin yhdistäminen meinaakin vähän rankaksi käydä tässä välillä, niin silti tuosta lapsesta saa niin paljon voimaa jaksaa. Sitä kun ehdottomasti haluaisi kaiken parhaan mahdollisen lapselle, tosin pitää se parisuhteen toinenkin osapuoli muistaa. Ensi viikonloppuna A pääsekin taas mummulle yökylään ja me miehen kanssa käydään "treffeillä": salille spinningiin pitkästä aikaa yhdessä ja vähän jotain ulkona syömistä.

A beautiful body

Kun törmäsin haasteeseen ensimmäisen kerran Oi mutsi mutsin blogissa, josta päädyin alkuperäiseen haastajaan Mami go go -blogissa, oli heti mielessäni että tahdon osallistua. En siksi, että se tarjoaisi jotain uutta ja shokkeeraavaa tai olisi minulta erityisen rohkeutta vaativa veto, onhan täällä noita kroppa kuvia jo pt-projektin myötä nähty useampia. Pääajatuksenani oli käydä läpi itseni kanssa, miksi ihmeessä sitä on niin järjettömän tyytymätön kroppaansa, ettei siitä mukaan mitään hyvää löydy omasta mielestä. Ei siitäkään huolimatta että paino olen kuluneen yhdeksän kuukauden aikana karistanut 14 kiloa.

Tässä minä, illalla, väsyneenä ja työpäivän jälkeen.

Miten raskaus muutti kroppaani? No kyllähän se muutti. +20 kiloa painoa lisää odotusaikana kyllä tuntui liikkumisessa. Ei sekään nyt niin haitannut, painon voi aina pudottaa jollain tavalla. Suurin murhekryynini oli raskausarvet, vaikka olisihan lopputulema ehkä pitänyt arvata teini-iässä peruskasvamisesta tulleista arvista. Niitä kuin ei tullut muutamaa hassua. Ei vaan niitä tuli joka paikaan: polvitaipeisiin, sisäreisiin, jenkkakahvoihin, nivusiin, vatsaan haaroista alimpiin kylkiluihin asti, kainaloihin ja tietenkin rintoihin. Pahimmat levisivät toista senttiä leveiksi ja olivat verenpunaisia pitkään. Ja pitkään arpien hyväksymisen kanssa on tehtykin töitä. Vasta nyt alan olemaan sinut niiden kanssa, vaikka toisinaan kauhuissani mietinkin, että mitä minun nahastani on enää jäljellä seuraavien mahdollisten raskauksien jälkeen.
Rinnatkaan eivät ole kovin ylhäällä ja kiinteät, mutta se ei ollut itselleni kova paikka. Sen verran iso kuppikoko ollut aina ja rinnat alaspäin suuntautuvaa putkimallia, että olisin jo teininä voinut kynätestissä kynän sijaan pidellä kokonaista penaalia.

Pitkin viikkoa olen miettinyt suhdettani kroppaan ja pikkuhiljaa ymmärtänyt sen, että mä en enää ole lihava, en ainakaan terveydenhuollollisten normien mukaan, jonkun silmiin tietenkin voin olla. Sitä en kiellä, etteikö rasvaa olisi turhan reilusti, mutta sitähän tässä työstetään. Siitäkin täytyy sen verran kommentoida, että olen nyt timmimmissä mitoissa kuin 3,5 vuotta sitten kun sain salikortin (jos kiinnostusta löytyy niin tästä 2010 lukemat ja tästä voi verrata toukokuun lukemat) ja aloitin treenailun, jos sitä nyt edes treenailuksi voi kutsua, mitä silloin tein. Myös lihasta on enemmän kuin koskaan aikaisemmin ja mitä alemmaksi saadaan tuota rasvaa, niin sitä enemmän ne lihakset alkaa näkyä. Vaikka edelleen jaksan hämmentyä siitä miten paljon jo osittain näkyvät.

Vatsa on aikamoinen ruttu, 

mutta onneksi pahimmat nahkarypyt piiloutuu alushousujen alle.

Pikkuhiljaa sitä alkaa löytää itsestään osia jotka tuntuu ihan kivalta. Takamukseni on projektin aikana saanut rutkasti pyöreyttä (ainakin minun mielestäni). Käsivarsista ja jaloistakin löytyy lihasta, joka tuntuu vielä tarttuvankin kohtalaisen hyvin. Vatsa näyttää sivuprofiilissa hyvältä aina välillä, useimmiten aamuisin. Vielä helpompi itseään kohtaan on olla vaatteet päällä. Silloin tunnen näyttäväni hoikalta ja pidän rinnoistani, niiden koosta ja siitä miltä ne näyttävät tietynlaisissa paidoissa. Siitä huolimatta haaveilen edelleen painavani lukemia, joita en muista koskaan painaneeni, pääseväni jenkkakahvoista eroon ja olevani timmimmän näköinen myös ilman vaatteita. Sitähän sanotaan, että tyytyväisyys tappaa kehityksen, mutta aion ehdottomasti opetella jatkamaan muuttumistani kehoani kunnoittaen ja pitäen siitä, sen sijaan että jatkuvasti peilin edestä kulkiessani haukkuisin itsenäni.

Syksyä ilmassa

Ei voi olla huomaamatta miten töistä kotiin ajettaessa päivä päivän jälkeen pellot näyttävät keltaisimmilta (ja juu, niiden katseluun pystyy keskittymään vasta töistä päästessä, ei mennessä). Puut ravistelee jo pikkuhiljaa lehtiä alas ja ilmakin tuoksuu aika ajoin jo ihan syksyltä.

Tämä syksy tulee olemaan erilaisempi kuin mikään aikaisemmista, ihan jokaiselle perheessä. Työpäivät kun eivät lopukaan 75 harjoittelupäivän jälkeen, vaan jatkuvat vuoden työsopimuksen muodossa ensi vuoden elokuuhun asti. Tämä tarkoittaa tietenkin sitä, että A jatkaa tarhassa kesäloman jälkeen (on isänsä kanssa ollut kotona reilu kuukauden) ja mies joutuu toimimaan tarhaanviejänä läpi talven. Omalta osalta jo pelkästään tuo työelämässä pidempään pysyminen on kokemus, mutta sen yhdistäminen opintoihin on vielä ihan toinen juttu. Onneksi ei kursseja ole kovin montaa ja asiaa lukujärjestyksistä tutkailtuani ei vielä elokuussa tarvitse koulua miettiä. Lauseen loppu tosin on hienoista liiottelua, viikko 33 on loma viikko ja silloin olisi tarkoitus rutistaa pois muutamat keväältä jäänet (osa ihan luvallisesti, kun palautusaika vasta elokuun lopussa, osa ei niin) tekemättömän koulutehtävät.

Kesäkuulta jo eli vanha (tai pitkälti se on tukka vaan joka on muuttunut),
mutta antaa vähän viitteitä miltä nykyään näytetään

Vaikka koin paikkaa hakiessani olevani vahvoilla, niin siitä huolimatta en mahdollisuuteen uskonut ennen kuin pomo ilmoitti, että tervetuloa porukkaan pidemmäksi aikaa. Työ tässä vaiheessa on niin napakymppi ihan jokaisella mahdollisella saralla. Ensimmäisenä tulee tietenkin taloudellinen puoli: ei meillä tiukkaa ole oikestaan ollut, mutta on se silti kivaa kun on ylimääräistä rahaa, jota voi laittaa vähän parempaan ruokaan eikä jokaista ostosta tarvitse punnita, että voinko nyt ottaa vai en, vaikka tarve olisikin. Toisena puolena on työkokemus: vähän päälle vuosi. Haaveena kun on jossain välissä saada sisaruksia A:lle, niin jos sellainen olisi heti tähän perään alettu yrittämään, olisi jossian vaiheessa alkanut stressi siitä, että kuinka kauan voi olla kotona valmistumisen jälkeen ennen kuin on pakko hakea töihin. Nyt saa ihan kivan pätkän oman alan töistä CV:hen kirjoitettavaksi ja koen, että voin paremmin sitten miettiä mitä haluan tehdä ja miten kauan olla lasten kanssa kotona.

Plussaksi luen myös sen, että A viihtyy tarhassa ihan mahdottoman hyvin, vaikka onhan siinä tietysti kääntöpuolensakin vähäisen yhteisen ajan muodossa. Nyt on ollut mukava tulla kotiin kun mieheltä on saanut yksityiskohtaisesti kuulla mitä uusia sanoja tytöltä on tullut jne. Tarhassa on kuitenkin aina niin monta lasta, ettei päivän kuulumiset kovin yksityiskohtaisia ole.

Saa nähä miten päivät tästä nyt taas muuttuvat kun kukin aloittaa oman arkensa.

Monta rautaa tulessa

Kaikkien lankojen pitely käsissä käy edelleen työstä. Siksi niistä ensimmäisenä karsiutuukin ne vähäpätöisimmät, kuten kodin tarkka siivous ja blogin kaltaiset harrastukset. Paljon olisi kirjoitettavaa, niin itsestäni kuin A:stakin.

Alotetaan kuitenkin itsekeskeisesti. Projekti sujuu ihan kivasti ja juoksu kiinnostaa itseäni koko ajan enemmän ja enemmän. Tässä olisi vähän vajaa pari kuukautta ennen Venetsialaismaratonia, josssa olisi kymppiin osallistumisen mahdollisuus. Syy siihen miksi olen sitä vihan vakavissaan alkanut harkita, on se että viime perjantaina juoksin toistaiseksi pisimmän yhtenäisen matkan 3,9 kilometriä. Eihän se monelle paljon ole, mutta mä aloitan aikalailla tyhjästä. Alunperin ajattelin ensi KCR:n osallistumista ja tämän vuoden ajan parantamista, mutta kun näistä kuvioista ja tilanteista ei koskaan tiedä. Tekisi mieli haastaa itsensä jo nyt syksyllä.

Tällä hetkellä viikko ohjelmaan olisi tarkoitus saada puristettua: funktionaalinen treenaus, yksi kerta punttisalilla (ylläpitävä treeni, vaikka mulla se kuulemma kehittääkin), mäkitreeni, jossa on mäkijuoksuja ja tekniikkaharjotteita sekä yksi hölkkälenkki. Aika paljolta tuo tuntuu, mutta viime viikolla ainakin onnistuin puristamaan kaikki +yhden ekstra bootcamp treenin mäessä. Paino hiissautuu tasaisen hidasta vauhtiaan alaspäin, tosin nyt kun aletaan ekassa painotavoitteessa olla, se löysä läski alkaa ahdistaa enemmän. Sitä sitten tuolla juoksemisella koetetaan kurittaa. Syksystäkin on ollut jo puhetta pt:n kanssa elisissä treeneissä. Sitten kun siirryn kelien puolesta taas enemmän sisälle ja puntti kiinnostaa taas erilailla, lähdetään salitreeniä jakamaan 2-3 jakoiseksi. Nyt ollaan menty koko kropan treeneillä, mutta turhan paljon jää jo paukkuja varastoon näiden treenien päälle, joten nyt tulee sitten jako eteen. Oli kiva olla salilla pitkästä aikaa pt:n kanssa ja kuulla omia ajatuksia tukevia juttuja ja niitä kehujakin oli ihan tarpeellista taas välillä kuulla.

Huomaavaisempi bloggari olisi siistinyt eteisen ennen kuvaamista :D

Tänään on kehonhuolto päivä. Fyssarikäynniltä sain tuliaisiksi ekat kinesioteippaukset, toinen rentouttava ja toinen asentoa korjaava (lapojen siirrottaminen vähentynyt, mutta vielä on töitä tehtävä). Salille meinaan painella vähän infrapunasaunaan joogailemaan ja siitä vielä sen jälkeen tunniksi aktiivivenyttelyyn. Luulisi unen tulevan hyvin ja kropan kiittelevän taas huoltopäivästä :) 

Tukholma maraton 2013

Ajattelin kirjoitella vähän meidän viime viikonlopusta, vaikka en itse ollutkaan juoksemassa, ainakaan vielä.

 Mies tosiaan joskus viime syksyllä ilmottautui Tukholma maratonille. Meidän matka oli Kaleva Travelsin kautta eli yhdistettiin samaan syssyyn risteilykin. Olisihan tuosta Kokkolan kentältä päässyt lentämälläkin, mutta tuo oli kyllä ihan sopiva ratkaisu, saatiin koko viikonloppu yhteistä aikaa.

Perjantaina siis herättiin todella aikaisin aamusta, A kun piti viedä ensin Ylivieskaan mummulle, josta mies hyppäisi junaan. Mä jäin itse vielä kotiin, koska oli sovittu pt:n kanssa punnitus (joka ei toteutunutkaan) ja oli tarkoitus että laittelen vielä kissoille murkinat, vedet ja muut tykötarpeet viikonlopusta selviytymistä varten.

Helsingissä lähtöä odottelemassa.

Tukholman päässä.

Tunnelma oli ihan järjettömän mahtava ihan pelkkänä sivustaseuraajanakin ja kyllä sitä vähän taisi itseänikin maraton kärpänen puraista. Mutta, kuten mieheni (joka juoksi ensimmäisensä siis) niin mulla on kyllä aikaa vielä paljon, sen verran vähän tuota ikää on. Vähän aikatauluttelin itsekseni, että joska parin-kolmen vuode päästä kokeilisi puolikkaan ja viimeistään sitten kun täyttää 30, juoksisi kokonaisen. Vaikken ole kovin kilpailuhenkinen, niin totta kai siinä vähän kutkuttaisi lyödä miehen ensimmäisen maratonin aika sitten aikanaan omallaan.

Tavarasäilytys on mun mielestä tosi hauskan näköinen kun identtisiä pusseja jonoissa ja riveissä.

Ennen juoksua urheilukentän vilinästä tunnelmaa

Garminin jäniksiä siirtymässä kohti lähtöpaikkaa

Aika-autot valmiina

Nyt starttasi.

Ensimmäisenä juosseen aika n. 30 kilometrin kohdalla

Ensimmäiset pinkoivat ihan järjettömän kovaa vauhtia. Kyllähän siinä ihan reipasta tuntivauhtia saa juosta, kun 42,2km juoksee 2h 18 min aikaan.

Joukkoon mahtui myös paljon pukeutuneita juoksijoita. Yhellä juoksijalla oli mm. asu joka näytti ihan mehiläistarhurin suojapuvulta :D

Sain kuin sainkin miehen muutamaan kuvaan napattua. Suhteellisen hyvin aikalaskelmani pitivät etenemisestä paikaansa. Mutta kyllä siinä silmissä keinui jonkin aikaa kun totta kai silmä tarkkana tuijotin juoksijoita, ettei vahingossakaan menisi ohi. Näytti kyllä jonkin verran kummalta kun katseen käänsi sivuun ja katu aaltoili.

Maaliintulo oli Olympia stadionilla. Vähän harmittaa kun missasin miehen maaliin tulon, olin siellä vähän liian aikaisin kun miehellä oli tullut vähän hidasteita matkalle. Paikka oli jo niin tupaten täynnä ja vettä tuli kaatamalla, etten kovin kauaa siellä viitsinyt olla kastumassa. 

Kyllä sitä vähän mietti, että kuinka hitosti sitä saa vielä tehdä töitä ennen kuin olisi lähelläkään maratonkuntoa. Ensinnäkin en vieläkään osaa juosta, joten se pitäisi opetella. Toisekseen suurin osa juoksevista naisista oli tosi pieniä (siis lyhyitä) tai sitten jos olivat pidempiä, niin sellaisia tosi "kuivia". Itellä on rasvaa aivan liikaa, jotta juokseminen olisi lähellekään taloudellista :D Mutta, onneksi otan sellaisen pidemmän ajantavoitteeksi tuon, sen sijaan että heti ensi vuonna osallistuisin maratonille.

Oli kyllä mukavaa tuollainen kokonainen viikonloppu ihan kahden keskeistä aikaa ja A:kin oli kovasti viihtynyt mummulla puuhailemassa.

Melkein 15 kk

Ei ole tullut A:sta kirjoitettua ihan hetkeen, silloin kun on kerennyt kirjoittamaan niin se on ollut mun liikkumisista pääasiassa. Kovasti koko ajan taidot karttuu ja puhetta tulee jo tosi paljon, yksittäisiä sanoja tosin vielä, ei useamman sanan yhdistelyjä. Kävelyä ollaan odotettu pitkään ja tällä viikolla nyt sitten ollaankin vauhdilla kehitytty siinä: alkuviikosta alkoi kävely sujumaan pelkästään yhdestä kädestä tuettuna ja nyt tänään ollaan saatu todistaa useamman kerran 1-2 metrin mittaisia kävelymatkoja sisällä. Eli kyllä se siitä pikku hiljaa ja ihan justiinsa parahiksi. Pari viikkoa sitten nimittäin kyselin A:lta, että koska lähdet kävelemään ja miehellä oli siihen vastaus: "kolmen viikon päästä tai minä lähden konttaamaan". Kolme viikkoa tulee täyteen ensi viikonloppuna, mutta ei mies joudukaan lähteä töihin maratonmatkan jälkeen konttaamalla :D

Tarhassa on kohta oltu kuukauden päivät ja kylläpä tuo tyttö viihtyy. Yhdet itkut on toistaiseksi tullut ja nekin oli aiheesta, kun joku oli vähän mätkimässä. On jotenkin niin ihanaa väsyttävän työpäivän jälkeen hakea tyttö tarhasta, aina niin hyväntuulinen ja leveä hymyinen lapsi vastaanottamassa :)

Tässä vähän kuvitusta välillä meidän touhuista:

Uloslähteminen ei ole aina kovin helppoa kun kissat on niin seurankipeitä. Varsinkin Bubbla on ottanut aika raskaasti mun työhön menon (kuten näkyy), siitä huolimatta että ne nukkui päivisin aina vaikka oltaisiinkin kotona oltu.

Torstaina käytiin A:n tarharyhmän kevätjuhlassa :) Olivat tehneet auringonkukkahatut päähän laitettavaksi.

Tänään käytiin kalamarkkinoilla. Saa nähdä millanen pärinämimmi tosta tytöstä tulee, autot ja moottoripyörät yms. on tosi kova juttu tytölle. Että kyllä oli tyytyväinen kun pääsi hienon vanhan traktorin kyytiin.

Imuri on edelleen kaveri. Nyt A on hoksannut miten kiva sillä on hulmuttaa tukkaa.

Äidin töistä huolimatta etsitään aikaa piknikille ja muille kesäisille puuhille.

Pinnasänky alkoi hajoamaan pikkuhiljaa (ollut kolmella lapsella ennen meille tuloa), joten todettiin että aika hankkia uusi sänky. Sotkasta löytyi sitten hyvällä hinnalla sänky ja hyvimpä tuo uni tuntuu siellä maistuvan.

Nukkekoti projektini on jäänyt vähän viimeistelemättä,mutta eikös ne oikeatkin talot viimeistellä vasta sitten kun asukkaat ovat muuttaneet sisään. Kovasti tuli hupia kun legoukkoja ja -eläimiä pudoteltiin rappusia pitkin alakertaan.

Tämmöistä siis ainakin meidän kohta 15 kk ikäiselle kuuluu :)

"Run Forrest, run"

Se oli kulunut viikko jo toinen viikko töissä ja nyt ensi viikosta eteenpäin pitäisi yksinään vastata område ykkösen tehtävistä. Saa nähdä kuinka moneen kertaan puhelimeen saa tarttua ja tarkistaa asioita. Myös päivät varmasti pitenevät vähän, kun yksin tekee hommat, loppuviikosta kun pääsi aikaisemmin lopettamaan päivän, kun saatiin sen verran tehokkaasti hommia hoidettua. Periaatteessa on kaikki hommat on selviä, mutta niitä erikoistilanteita voi tulla koska tahansa, puhumattakaan miljoonista ihmisistä joihin pitää ottaa yhteyttä ties missäkin asiassa sekä täytettävistä lomakkeista ja lappusista, jotka pitäisi saada vielä oikeille paikoillekin. Noh, eiköhän se siitä, tuolla on kiva olla töissä, kun ei tule tyhmä olo kysymyksistä toisin kuin maatilaharjoitteluni aikana.

Perjantaina oli yksi elämäni ensimmäinen kokemus: juoksutapahtumaan osallistuminen. Kokkolan Cityrun juostiin siis perjantai-iltana ja oli kyllä ihan huikea kokemus. Mies on monena vuotena osallistunut, mutta kertaakaan en ole ollut tapahtumaa edes katsomassa, vaikka pari viimeistä vuotta sentään olen Kokkolassa ollut tapahtuma aikaan. Nyt sitten tuli nähtyä ja osallistuttua. Matka oli 7 kilometriä ja ihan ajanotolla osallistuin, ilmankin olisi ollut mahdollista. Ennen tapahtumaa asetin itselleni tunnin aikatavoitteen ja sen alle päästiinkin. Matkan varrella asetin uuden tavoitteen, joka ei sitten toteutunut, osittain varmasti siitä syystä että jouduin reitin tankkauspisteellä piipahtamaan vessassa. 273. oli sijoitus kun osallistujia naisten ajanotolliseen 7 kilsan matkaan oli 333, aika 0:55:27.

                                                                            kuva

Kyllä tuosta ihan ylpeä voi olla, näin niinkuin ensi kertalaiseksi, ihan onnettomalla juoksutaustalla puhumattkaan vielä tuosta perjantain +25 asteisestä kelistä. Taisin tehdä oman ennätykseni tuossa alussa, 1,5 kilsaa putkeen juoksua (koulun kuntotesteissä en koskaan jaksanut sitä 1500m) ja vielä reitin rankimmalla osuudella: edestä paahtava aurinko.

Ensi vuonna ehdottomasti uudestaan ja toivon mukaan sitten paremmalla ajalla. Tosin lähtökohdaksi ensi vuodelle otan sen, että koko matka olisi juoksua/hölkkää ilman yhtään kävelyaskelta alun ruuhkaa lukuunottamatta. Mulla tuo tekniikka eikä vauhdin ylläpitäminen ole oikein kohdillaan, joko mä painelen sitä 8,5-10km/h vauhtia tai kävelen. Eli tasasen varman juoksuvauhdin ylläpitäminen pitää opetella. Onneksi onkin tarkoitus PT:n kanssa paneutua enemmän tuohon aerobiseen puoleen ja erityisesti juoksuharjoitteluun, kesällä onkin hyvä juoksennella. Saadaan kulutusta suuremmalle ja toivon mukaan ylläpidettyä tasanen  painonpudotus vauhti.

kuva

Ei se aina toimi.

Ei mennyt tuo töiden alku ihan niinkuin suunnittelin. Maanantaina aloitin ja kovasti tykkäsin hommasti, mutta tiistaina sitten tuli jo haastetta kerrakseen. Mies lähti varhain aamulla Ruotsiin johonkin kokoukseen ja mun piti hoitaa tyttö tarhaan. Normaalistihan menen seitsemään töihin, mutta onnistui sopimalla tiistaille ja keskiviikolle vasta kahdeksaan meno. Paitsi että että tiistaina jouduin lähtemään kesken pois kun tarhasta tuli soitti, että neidillä on päikkäreiden jälkeen ollut kuumetta. No, eihän siinä autanut muu kuin lähteä kesken töistä pois ja pahoitella, etten mitenkään pääse keskiviikkona. Tarhathan kun vaativat sen kuumeettoman päivän kuumetapauksissa. Eihän tuo tyttö ollut mitenkään normaalista poikkeava silloin tiistai-iltana, vähän lämmin, muttei pahasti. Eilen sitten ei enää ollutkaan mitään ja tänään on meinannut hajota itse kenenkin pää, kun koko päivän on satanut eikä ulos ole kaatosateeseen viitsinyt lähteä.

Alkaa välillä olla jo korvia myöden täynnä noita miehen työ- ja matkajuttuja, mutta kaipa se kesäksi hiljenee, varsinkin kun hän aikoo pitää gradun kirjoituslomaa ja sitten jää juhannuksesta heinäkuun loppuun asti kesälomalle.

Työhommista pikkasen kertoakseni, niin kaikenlaista ehti jo kahdessa päivässä nähdä. Tai sanotaanko, että sen pahimman ehti nähdä, kun kolmesta vastuualueesta aloitin teurastamosta. Mikään näkemäni ei vielä ole tehnyt pahaa, niin että alkaisi yököttämään, mutta siihen hajuun joutuu toistaiseksi vielä joka kerta tiloihin astuessa totuttelemaan. Tuo homma on ihan käsittämättömän mielenkiintoista, vaikka monen mielestä saattaisi olla että me ei tehdä mitään tai sitten vaan nalkutetaan. Eli mitään konkreettisia teurastushommia en tee. Hygieenia- ja laadunvalvonta osastolle kun kuuluu jo pelkästään tuolta navetta-teurastamo-jäähdytys-leikkaus osastolta ihan todella paljon hommia. Lisäksi on ollut mielenkiintoista kuulla miten monipuolisella koulutustaustalla tuolla osastolla on ihmisiä töissä.

Lisäksi tuolla osastolla tuntuu helppo olevan saada ylimääräistä hyötyliikuntaa työssäolon ohella, Tehdas kun ei ole mikään pieni ja sieltä joutuu ravailemaan konttorista toiseen ja taas takaisin jne. Tiistaina koko päivältä (sisälsi pikkulenkin kaupungilla yms. työn ulkopuolistakin kävelyä) n. 10500 askelta, kun A:n kanssa kotona ollessa aktiivisimpina päivinä se jäi alle puoleen tuosta.

Huomenna taas intoa puhkuen töihin :)

Uudet tuulet, monellakin tavalla.

Oli perjantaina palaute/ravintokeskustelu pt:n kanssa ja huh heijaa, tulikin sellasta suitsutusta että korvat ihan punehtui. Teki kyllä hyvää kuulla kehuja mun tekemisestä ja tekemisen innosta sekä kuulla olevansa asiakastyyppinä vähemmistönä, niinkuin positiivisessa mielessä. Aiemmin viikolla kun oli taas illalla kokenut sellaisen "olen ikuinen läski" -fiiliksen. Kymppi häämöttää (en jaksa uskoa että tiistain punnistuksessa vielä paukahtaisi rikki, 1,7 kiloa olisi pitänyt edellisestä laihtua) ihan nurkan takana ja vaikka selkeitä vihjeitä laihtumisesta esim. housujen valuminen tai toisiin mahtuminen on, niin sitä itse näkee koko ajan vain sen jäljellä olevan läskin.

Ravinnosta juteltiin sen verran, että tuloksista päätellen mun itsenäisesti tekemät muutokset on olleet täysin riittäviä. Mutta nyt kun tiputettu kilomäärä kasvaa, niin kilojen tippuminen mahdollisesti hidastuu. Jotta näin ei pääsisi käymään, niin vähän järkytellään kroppaa. Pt ehdotti maidottoman ja hiilarittoman (tai siis perunan, pastan, riisin tiputtamista) kokeilua. Sen lisäksi saan kesäkuussa parille viikolle täysin tarkat kirjalliset ohjeet syömiseen. Odotan tätäkin ihan mielenkiinnolla, koska se tuntuu jo valmiiksi todella kurinalaiselta, tähän asti kun mikään ei ole ollut kiellettyä.

Syy miksi tälle kuulle ei vielä laiteta tuota tarkkaa ruokaohjetta on mun huomenna alkavat työt. Kesä on tarkoitus viettää Pietarsaaressa Herra Snellmannin leivissä erikoistumisharjoittelun merkeissä. Sijoituspaikkani on hygieenia- ja laadunvalvonta tehtävissä ja odotan kyllä innolla. Huomenna 07 alkaa työt ja ensimmäisenä pääsen kurkkaamaan mitä lihatuotteiden tuotannon alkupäähän oikein liittyy. Tämä hygieeniaosastolle pääseminen on ehdottomasti todella mielenkiintoista, koska omavalvonta luonnollisesti kulkee koko ketjun läpi. Töiden takia päätinkin aloittaa kropan järkyttelyn maidottomalla ruokavaliolla, hiilarittomaan kun pitää vähän ensin tutustua työpaikkaruokalan tarjontaan. Suurimpana haasteena on proteiinilisä aterialle, raejuusto kun on ollut niin kätevää siihen tarkoitukseen. Myös iltapalana syödystä luonnonjogurtista voi olla haasteellista luopua, mutta eiköhän se siitä. Viisi päivää ehdotonta maidottomuutta, tai ainakin mahdollisimman ehdotonta ja sitten viikonloppuna höllään, koska luvassa anopilla äitienpäivälounasta ja mies aikoo taikoa jotain leipomuksia. Miehellä kun selkeesti on jo jonkinlaista stressiä valmiiksi asiasta ilman että tarvisi maidottomuutta miettiä. :)

 

Eilen tunsin näyttäväni juoksijalta, mutta juoksu ei kulkenut lenkillä sitten millään.

Hyvinvointiin pyrkimistä

Varmaan (ehkä) täälläkin jossain vaiheessa maininnut tuosta vasemman lavan vihoittelusta. Pitkään sattui todellakin pahasti ja välillä tuntui kuin joku iskisi puukon rinnan yläpuolelta läpi. Yksityisellä selkälääkärilläkin kävin näyttämässä ja diagnoosi oli liohasten väliin pinteeseen jäänyt hermo ja siihen sitten kortisonipiikki pistettiin. Pt:n palkkaamisen jälkeen kipuilu muuttui satunnaisemmaksi, mutta heti jos tuli taukoa tuli se takaisin reilummin.

Nyt viime viikon tiistaina sitten vihdoin viimein kävin fysioterapeutilla. Alunperin oli aika akupuktioon, mutta koska en ollut ihan varma siitä mikä kropassa on vialla, katseltiin ekalla kerralla vähän mistä kiikastaa. Jotenkin sitä ajatellut, että fyssarille mennään aina lääkärin kautta ja pitää olla tyyliin joku leikkauskuntoutus, mutta tän kerran jälkeen muutta ajatukset kyllä ihan täysin. Kyllä se fyssarilla käynti käy kehonhuollosta samaan tapaan kuin hierojallakin käynti.

Mulla on tällä hetkellä lavat kääntyneet virheasentoon, niin että lapaluun alaosa törröttää ulospäin, kun sen pitäisi olla suorassa. Lavat puolestaan väärään asentoon vetää mm. todella kireät pienet rintalihakset ja muutenkin rintarangan tukkoisuus. En esimerkiksi ennen käsittelyä pystynyt kääntämään kroppaa kädet rinnalla ollessa tarpeeksi ääriasentoihin, sama pään kanssa, mutta käsittelyn jälkeen meni jo jonkin verran pidemmälle. Ilmeisesti mä pystyn hyvällä liikkuvuudellani (mä en vieläkään jaksa käsittää tätä että olisin erityisen liikkuva :D) pystyn kompensoimaan noita tukkosia lihaksia ja siksi ei ole tullut mieleen, että siellä olisi asennossa suuresti vaikuttava virhe. Nyt sitten pitää koettaa pitää lavat oikeissa asennoissaan ja pt:ltä kysäistä venytyksiä pienelle rintalihakselle.

Onneksi sitä alkaa tarpeeksi ajoissa (iän puolesta) hoksaamaan sen, että kroppa on sen verran monimutkainen kokonaisuus että kaikki todellakin vaikuttaa kaikkeen. Jo raskausajan muutokset avasi silmiä tälle, mutta erityisesti nyt pt:n kanssa treenaaminen ja hänen pitämillään tunneilla käyminen on saanut mielenkiinnon heräämään vielä lisää. Nyt kun opettelee kehonhuollon erityisesti niillä omilla ongelma alueilla (viitaten siis yläkropan tukkoutumiseen jo pelkästään rintavarustuksen vuoksi), niin sitä toivottavasti säilyy ilman sen suurempia kreppoja vanhempana. Muutenkin on alkanut kokonaisvaltaista hyvinvointia alkanut pitämään tärkeänä ravinto ja liikunta alkaa olemaankin aika hyvässä kondiksessa, vielä kun oppisi vähän paremmin ulkonäöstään rasvailujen yms. muodossa pitämään parempaa huolta niin kaikki olisi aika hyvin.

Esimerkki järkeistyneestä ruokailusta.

Teki pitkästa aikaa mieli uunimakkaraa, joten sitähän tehtiin. Bataattirankalaisten, raejuuston,
pinaatin, tomaatin ja paprikan kera se poikeaa entisestä huimasti.
Ennen kun se makkara vedettiin pelkkien pakasteranskisten kanssa.

Treenit ottivat viime viikolla jotenkin ihan mahdottoman kovasti kroppaan. Perjantain funktional trainig pt:n johdolla meinasi olla tappokeikka kun edellisen päivän salitreeni oli mennyt jotenkin superhyvin lihaksiin perille ja palautuminen ei ollut oikein kohdillaan. No, viikonlopusta tiputettiinkin sitten yksi treeni kerta pois tai oikeastaan vaihdettiin se aerobiseen. Mies juoksi lauantai aamuna 5,2 kilsan lenkin ja lähdin ite iltapäivästä kokeilemaan samaa reittiä aika tavoitteella 45 min, mutta menikin 5,75 kilsaa 40 minuuttiin. Vieläkään ei koko matka taitu juosten, mutta koko ajan suurempi osa. Eiköhän se ala olla ihan realistinen tavoite, että Cityrun (7km) juostaisiin tunnin aijalla :)

Tulipahan todettua

Vielä yksi päivä, niin sitten huomenna aamusta saadaan mies kotiin viikon reissulta. Onneksi viikko ei käynyt ihan niin rankaksi, A kun oli ensimmäistä kertaa yökylässä yhden yön mummulassa, sillä välin kun minä kävin vähän Ilmajoella Nuijaturnaukseen osallistumassa.

Oli ihan jees tuollainen irtiotta (viimeksi ollut noin tukevasti humalassa kesällä 2011), mutta toisaalta samaan aikaan kävi mielessä, että mitä siellä oikein tekee. Vuosi poissa koulusta tekee kuitenkin aika paljon ja vaikka kuinka koettanut pitää ihmisiin yhteyttä niin ei se ole enää samaa ja olo oli aika ajoin ulkopuolinen. Kyllä sitä baarissa yksikseen istuessa tuli useampaan kertaan mietittyä, että tulipahan sitten nähtyä se, ettei opiskelijaelämällä ole enää mulle mitään tarjottavaa enkä mä oikeasti kaipaa mitään (ehkä joitakin ihmisiä lukuunottamatta) opiskelija-arjesta. Totta kai koulu loppuun käydään, mutta yhtään pidempään siellä ei tarvitse aikaa enää kuluttaa kuin on pakko. Koti ja elämä on nykyään tiukasti Kokkolassa, vaikka välillä sitä arjen pyörityksessä miettii että en jaksa ja mitä jos kaikki olisikin jotenkin muuten. Nyt tuli sellainen varmistus että sitä miettii ihan turhaan, ei sitä enää edes osaa olla muualla.

Kokkailu leikit hoksattu.

Isin matkustellessa mekin kokeillaan jotain uutta. Saippuakuplat oli kummia.

Tällä viikolla sitten toivottavasti saadaan tietoa A:n tulevasta tarhapaikasta. Mullahan siis pitäisi alkaa kesätyöt (opintojen erikoistumisharjoittelu) tässä kohtapuoliin, kun vaan saa jotain tarkempaa infoa asiasta. Pikkasen jännittää, varsinkin kun edelliset työkokemukset opintojen kautta eivät olleet mitenkään erityisen hyviä, mutta eiköhän se tee ihan hyvää käydä vähän kokeilemassa ihan oikeaa aikuisten elämää työssä käynnin merkeissä. 

Kestä, kestä.

Kyllä kävi eilinen mielenpäälle. Puntari päivä ja vaaka näytti +400g kahden viikon takaiseen, ilman että luustolihasprosentti olisi noussut selkeästi. Ei lohduttanut, vaikka pt sanoi, että painon tasaantuminen on odotettavaa jossain vaiheessa, kun melkein puoli vuotta ollaan jo tappavan tasaisesti tultu alaspäin. Ei se hirveästi mieltä lämmittänyt, kun sitä tunsi olonsa vain niin laiskaksi ja saamattomaksi, alkuviikosta oli täysin veto pois ja jätin käymättä salilla, vasta torstaina oli ekat treenit: pt:n johdolla mäkivetoja matolla, joista täytyy todeta sen verran, että ehdottomasti juoksussa mun juttu on ihan kaikki muut kuin tasainen hölköttäminen.

Eilinen oli muutenkin ihan tuskaa. Kouluun tuli ajeltua 2h suuntaan ihan täysin turhan takia ja mäkivedoista johtuen mulla oli huutava nälkä koko päivän! Onneksi pt varoitti asiasta, muuten olisi ollut varmasti itsekuri heikommalla kannattimella. Ainut ylimääränen oli salin jälkeen yksi miehen tekemä jauhelihapasteija, muuten puputin kurkkua ja parsakaalta vatsa parkani täytteeksi.

Jotenkin on taas sellainen olo, että on laiska, saamaton ja itsekuriton. Puoli vuotta lähenee ja olisin toivonut siihen mennessä -10 kiloa täyteen. 2,5 viikkoa ja reilu 2,5 kiloa ei tuu onnistumaan, kun tähän mennessä menty sillä -300g/vk. Pitäisi varmaan ihan täysin lopettaa kaikenlaisten laihdutusohjelmien kattominen, ne vaan masentaa, kun muutamissa viikoissa lähtee toistakymmentä kiloa. Se olisi niin hienoa saada seuraavaan punnitukseen nyt kunnon tulos, tekisi taas hyvää tolle pääkopalle, se kun alkaa jo olemaan ihan liikaa sitä mieltä, että kun ei tapahdu, niin olisi ihan sama luovuttaa. Lisäksi hirvittää jo valmiiksi, miten ihmeessä saan työt ja 4krt/vk (mäkivedot, funktionaalinen harjoitus, 2x puntti) treenit yhdistettyä, puhumattakaan siitä että lapsi ja mies saa tarpeeksi aikaa myöskin.

Ensi viikosta ja osittain seuraavastakin tulee haasteellista, erityisesti treenien onnistumisessa, kun mies lähtee taas viikon kestävälle ulkomaanreissulle. Onneksi ensi viikonloppuna kuitenkin A:ta odottaa ensimmäinen yökyläily reissu mummun luona ja tämä äiti lähtee vähän humputtelemaan koulullamme järjestettävään Nuijaturnaukseen. Kysymyksessähän on epävirallinen sm-kisa lentopallosta eri agrologi ja agromini koulujen kesken. Täydellinen irtiotto tulee olemaan tervetullut, vaikka hieman jännittääkin A:n jättäminen niin pitkäksi aikaa hoitoon.

Koko ajan, pikkuhiljaa

Kuten kuvan päivämäärästä näkyy, on kuva ollut jo jonkin aikaa valmiina, ei ole vain tänne asti ehtinyt ennen kuin nyt. Koulutehtävät taas vaihteeksi tuottavat päänvaivaa, A:n päikkärit on jääneet 30-60 minuuttisiksi, osittain johtuen siitä, että viime viikonloppuna tutti meni rikki (eli ilkeä äiti leikkasi tuttiosan katki) ja osin taas siitä että molemmille puolille pukkaa poskihampaita oikein urakalla. Tutista luopumiseen päädyttiin siksi, että pitkään oli jo niin, ettei se ollut muuta kuin unilla, mutta sitten alkoi taas näyttää siltä, että tutista olisi tulossa tärkeämpi. Jos olisin hoksannut poskihampaiden aihiot ensin, niin oltaisiin varmaan pääsiäisen yli lykättyä vierottamista. Mutta menivätpähän samoilla huudoilla.

Tuli siis otettua taas vähän vertailukuvia, peilikuvalle kun sokeutuu niin täydellisesti, muiden positiivisista kommenteista huolimatta. Sivuprofiiliin olen jo vähän tyytyväisempi, vaikka töitä pitää vielä tehdä ennen kuin päästään edes vähän timmimpään kuosiin. Edestä taas en voi muuta kuin huokailla. Ne jenkkikset. No, enpä mä tuota aerobista puolta olen niin paljon harrastanutkaan kun hurahdin tuohon puntin nostoon. Nyt sulavien katujen myötä on yksi intervallityyppinen juoksulenkki tullut viikko-ohjelmaan, jossa siis on 3krt puntti, joista yksi funktionaalinen harjoittelu ja sitten tuo juoksu. Pt:nkin kanssa oli tänään treeneissä puhetta vähän aerobiseen panostamisesta, ensi viikolla aerobinen treeni ja sitten kesäkuussa juoksua, juoksua, juoksua.

Kyllä se peilikuva siitä siis pikkuhiljaa tiivistyy. Seuraavassa punnituksessa ensi viikolla toivoisin olevani jo uudessa kymmenluvussa, mutta saa nähdä mitä tämä pienimuotoinen pääsiäisen vapaasyönti tuo tullessaan. Näissä kuvissa ei kuitenkaan näy sitä, mitä en voi olla ihmettelemättä ja miehelle hehkuttamatta pullistelun muodossa. Hauikset saa jo ihan nätisti muotoa pullistellessa, vaikka rasvaa päällä vielä onkin. Myös reisissä on lihaa rasvan alla ihan selkeästi. Eikä ole pelkästään omaa mielipidettä, vaan kyllä pt:kin jo muutamaan kertaan on kehaissut, että voimantuotto on jo ihan eriluokkaa kuin aloittaessa. No kyllähän se -10 kiloa kohta paukkuukin jo :)

Nyt vaan mukavaa pääsiäistä kaikille, meillä on edessä huomenna anivarhainen auton starttaus, että päästään kohti etelää.

Oral-B buzzador

Tässä koulun lounaan alkamista odotellessa, on pikaisesti aikaa kirjoitella viimeisimmästä Buzzador kampanjasta, kotona kun sitä aikaa tai rauhaa varsinkaan ei oikein löydy.
Pääsin tosiaan mukaan Oral-B:n uutta Pro-Expert hammastahnaa kokeilemaan ja kerrankin sattui niin hyvin, että oli tahnat juuri loppuneet, kun paketti saapui. Paketista löytyi
1 Oral-B Pro-Expert All-Around Protection -hammastahna
1 Oral-B Pro-Expert Hammaskiille -hammastahna
1 Oral-B Pro-Expert -hammasharja
 Ensimmäinen reaktio oli paketin avattuani, että apua, tää haisee ihan lastentahnalta. Hajusta tuli niin tuttu olo, että samantien tuli mieleen sellainen vihreä litteähkö hammastahna purkki, jota joskus lapsena on ollut. Maku oli ihan samanlainen kuin tämän tahnan haju. Tästä johtuen alku odotukset ei ollut kovin suuret, mulle kun on ehdottoman tärkeetä, että hammastahna on raikasta ja siitä jää raikas fiilis. Lastentahna mielikuvan takia oli ennen kokeilua ajatus, että mahtaakohan puhdistaa kunnolla.

Mutta ihan turhaan. Jo nyt tää on ehdottomasti mun lempparia ja varmasti tulee ostettua toistekin, kovemmasta  (suositushinta 3,49e) hinnasta huolimatta. All-Around Protectionin maku Clean mint on oikein raikas, vaikka hajusta puuttuukin raikkaus. Tahna on sinistä ja siinä on sellaisia pieniä kiteitä, jotka hajoavat sitten harjatessa. Hammaskiille -tahna puolestaan on maultaan pelkkä mint, eikä suutuntuma olekaan niin raikas ja tahna on perinteistä valkoista tavaraa.

kuva täältä, valitettavasti tylsästi googlen kautta näin koulussa olemisen vuoksi

Koska kyse on buzzauksesta, niin tietenkin mukaan tuli mukaan 15ml näytteitäkin (taisivat kaikki olla tuota All-Around versiota jos en taas väärin muista). Siispä voisin niitä vaikka viidelle tähän kommentoineelle (muistathan laittaa spostiosoitteen) laittaa kuoreen ja kokeiluun.

Vuoden ikäinen

Mä tunnen hukkuvani hommiin ja tehtäviin, vaikkei niitä edes ole kovin montaa, joten syyllinen taitaa olla organisointikyvyn puutetta vain. Onneksi tällä viikolla loppuu yksi kurssi ja ensi viikolla toinen, niin ei koulu haittaa sitten muuta elämää :D

Ja olihan tuossa sunnuntaina aikaa vievää hommaa, kun vieteltiin A:n yksvuotissynttärit. Mä olen jo useampaan kertaan kliseisesti ihmetellyt, että mihin aika on kadonnut, mutta ei sitä vaan pysty käsittämään.

Aikaisemmin viikolla mun äitini, A:n mummi, kävi  maanantaista keskiviikkoon ihmettelemässä kasvanutta tyttöä ja keskiviikkona pari koulukaveria Ilmajoelta pyörähti myös. Loppuviikko menikin sitten leipoessa ja siivotessa, vaikkei meillä suuret synttärit olleetkaan, vain A:n kummit ja miehen sisarukset lapsineen.

Kahvipöydän antimet

Kävi juuri niinkuin epäilinkin, ettei tästä kakusta tullut sellainen kuin oli mielikuvissa, mutta lienee aika yleistä näin amatöörileipojalle. Maku oli oikein hyvä, vaikkei ulkomuoto ollutkaan ihan sitä mitä hain. Perus sokerikakkupohja tummana, välissä sitruunarahkatäyte ja valkosuklaatäyte.

Suolasiksi tein kanttarellikinkkupiirakkaa, johon kanttarellit sain äidin kätköistä sekä savulohiruisnappeja.

Sitten oli tietenkin pakko tehdä ihania vaaleanpunaisia cupcakeja, joihin yhdistin muutamaa eri reseptiä. Ovat kyllä ihan mahdottoman herkkuja ja aivan varmasti tulee cupcakeja tehtyä toistekin eri versioina. Tulppaanimaljakon vieressä näkyy syy kakun malliin. Tuo sammakkopehmo on siis A:n yksi lempipehmo ja halusin tehdä kakusta edes jollain tavalla sammakkoa muistuttavan.

Viikkoa ennen synttäreitä A aloitti kovasti seisomisharjoittelut ja ehtikin mummillensakin näyttää alkuviikosta miten onnistuu. Keskiviikkona pysyi seisomassa jo sen verran, että kerkesin nappaamaan kuvan ja nyt nousee ilman tukea jo ihan nätisti seisomaan.

Näin se sujuu.

Eilispäivä mentiinkin sitten suurimmaksi osaksi karhukävelyllä pitkin kämppää, joten selkeästi nyt on jonkinlainen lamppu synttynyt päässä, että pystympään on päästävä. Jäämme siis seurailemaan koska uskaltaa ottaa ensimmäiset askeleet ilman tukea :)

Treeneistäkin olisi juttua vaikka kuinka, mutta katsotaan jos niihin ehdin palailemaan vaikka torstaina junamatkojen aikana, jos ei muuten, niin saisi puhelimella aihion ainakin naputeltua.