Vauvavuosi oli ja meni

On tuo pikkumimmi ollut jo jonkin aikaa yksivuotias eli ei ole meidän perheessä vauvaa enää. Ihan rehellisesti sanon, ettei kyllä ole yhtään ikävä vauva vuotta, vaikkei tuo neitokainen edes ole ollut vaikea vauva. On vain muutenkin ollut kovin raskasta. Muutenkaan ei ol minkäänlaista luopumisen tuskaa siitä ettei mulla enää olisi vauvaa, vaan pikemminkin päinvastoin, välillä selviää vain sillä ajatuksella että koko ajan helpottaa.

Ja helpottaahan se, vaikka nyt taas kuluneet kaksi viikkoa on tuntunut siltä ettei helpotakaan, kun mies on ulkomailla hommissa, eilen illalla onneksi saatiin kotiin asti.

Synttäritarjoilut

Taitava tyttö tuo meidän yksivuotias. Kävelemään lähti viime viikon tiistaina, ensi askeleet saatiin silloin synttäreillä 26.7. Sanoja tulee paljon, tosin eivät ihan niin selkeinä kuin isosiskollansa saman ikäisenä, mutta täysin tunnistettavissa kuitenkin. Osa sanoista tulee säännöllisesti, osa tulee silloin tällöin. Leikit ovat paljon pikkutarkempia jo nyt, isosiskon My Little poneilla kun kopsutellaan menemään pitkin lattioita ja tasoja. Kyllä se esimerkki vaan on ihmeellistä.

Luonteeltaan on kovin iloinen ja positiivinen, tosin taipuvainen myös kiukuttelemaan jonkin verran ihan vain siksi koska voi :D

Tästä tuli vähän tynkä postaus, mutta pakko laittaa ulos, tämäkin kun on jo pidemmän aikaa maannut tässä luonnoksena. Koskakohan sitä tulisi lisää aikaa vuorokauteen.

Diagnoosi saatu ja kohti parempaa mennään.

No niin, jos sitä olisi aika kaivautua pikkuhiljaa kolosta esiin. Kaksi viikkoa sitten kävin uusinta verikokeissa johtuen ensimmäisen kerralla ylittyneistä arvoista. Arvon ylitykset eivät olleet muuttuneet parempaan suuntaan, joten 10.7. perjantaina lääkärikäynnillä mulle lyötiin käteen Thyroxin resepti. Eli kevään masennusolot ja väsymykset ovat johtuneet kilpirauhasen vajaatoiminnasta.

Tarkempi diagnoosi taitaa olla lievä hypotyreoosi, koska kahdesta tarkasteltavasta arvosta (TSH ja T4V) vain TSH ollut viitearvojen ulkopuolella. Ensimmäisessä verikokeessa tämä arvo oli 6,9 kun se saa olla 4,5. Toisessa verikokeessa arvo ei ollut enää noin korkealla, mutta kuitenkin rajojen ulkopuolella. Kaksi kuukautta tässä olisi tarkoitus syötä puolikas 0,1mg tabletti päivittäin ja katsoa sitten mitä nuo arvot oikein sanovat, riittääkö tuo vai laitetaanko pienempää. Isompaan annostukseen en usko, koska tässä reilussa viikossa olo on parantunut huomattavasti: erityisesti pakonomainen päiväunien tarve on jäänyt pois, puhumattakaan siitä miten merkittävästi mun pinnani on pidentynyt. En räjähdä jokaisesta vastoinkäymisestä raivopäiseksi. Pari kuukautta kestänyt painon vähittäinen kipuaminen on pysähtynyt ja nyt toivon saavani sen sinne minne alunperin oli täksi kesäksi se saadakin. Eli ainakin näin lyhyen testauksen perusteella tulokset on positiivisia.

Vähän mua alkuun ahdisti ajatus elinikäisestä lääkityksestä (tosin ilmeisesti jonkin verran ihmisiltä jätetään noita pois, joten saa nähdä), tuo kilpirauhasen vajaatoiminta kun on viime aikoina noussut tosi paljon pinnalle monesta lähteestä. Tosin, se taitaa olla myös yleisempi mitä äkkiseltään aattelekaan, itse ainakin jouduin sen toteamaan kun asiasta lähtenyt ystävien ja tuttavien kanssa puhumaan. Ja luonnollisesti jossain määrin oli itsesyytöksiä, olisinko omilla tekemisilläni voinut kilpirauhasen väsymisen välttää? Syömällä paremmin, stressaamalla vähemmä jne. Toisaalta, äidilläni on vuoden verran ollut lääkitys samaan vaivaan, joten sukurasitetta löytyy.

Muuten tämä kuu on mennyt hyvin perheen kesken aikaa viettäen kun mies ollut lomalla. Mitään kummepia emme ole tehneet, Hämeenlinnassa vanhempieni luona alkukuusta pieni reissu. Paluumatkalla pysähdyimme Särkänniemessä ja kävimme katsomassa Koiramäen. En voi kyllä suositella. Parkkeeraus olisi maksanut 10 euroa (ei ollut tilaa, joten etsimme kadunvarsipaikan ja kävelimme) ja liput tuonne Koiramäkeen maksoivat 15 euroa kappaleelta. A:ltakin, koska lipun rajana oli ikärajan sijaan pituusraja 100cm ja A oli heittämällä yli sen. Ihan kamalaa rahastusta alueen kokoon nähden, olisi edes maksaville lapsille sisältynyt poniratsastus hintaan, mutta sekin oli maksullinen erikseen (5euroa!) Kyllähän A siellä viihtyi. Mutta en menisi pelkästään sinne enää uudestaan eli odotellaan sitten sitä koska ollaan ihan huvipuisto laitteisiin sopivan ikäisiä.

R vanhempieni luona ihailemassa kummitätinsä kissoja

A Särkäniemen Koiramäki aluella.

Voisin kuvitella että blogi elpyy taas pikkuhiljaa syksyä kohden, mutta mitään stressiä en asiasta ota. Yhä koetan karsia stressin aiheita ja keskittyä omaan hyvinvointiin, jotta olisin parempi äiti lapsilleni ja parempi vaimo miehelle. Aktiivisempi olen tuolla Instagramin puolella, jos kiinnostaa seurailla. Lisäsinkin tuohon blogin sivupalkkiin kuvia näkyviin, joten siitä tutkailemaan :)

Vähän liian harmaata

Hiljaista on ollut, vielä siis entistäkin hiljaisempaa. Syy on ihan puhtaasti ollut oma jaksaminen ja monet asiat on karsiutunut tehtävälistoilta vaikka olisivat ihan mieluisaakin puuhaa, kuten esimerkiksi muiden blogien lukeminen. Yksi syy on viime kuulle sattuneet pitkät ulkomaan reissut, jolloin olen ollut yksin lasten kanssa. Seuraavana syynä on pitkällinen flunssa, joka on palannut moneen kertaan aina pienen tauon jälkeen ja nytkin varmaan kymmenette viikkoa yskin limaa ja koetan parantua.

Kolmantena ja painavimpana on oma uupuminen, joka meni siihen pisteeseen että alkoi tuntua siltä, ettei tunnista enää itseään. Jatkuvaa  väsymystä, vaikka yöunet sinänsä olivat kunnossa, ärtyneisyyttä, alakuloa ja muutenkin pientä negatiivisuutta, joka tuntui vain korostuvan kun jokainen hehkuttaa lisääntyvää valoisuutta, kevättä ja energisyyttä. Jonkin verran ennen pääsiäistä sitä oli alkanut pyöritellä ajatuksissa että olisiko kyseessä jotain muutakin kuin vain väsymystä, kunnes erään avautumisen jälkeen kuulen ystävältäni, että hänkin oli miettinyt, että voisinko olla esimerkiksi masentunut. No, 8kk neuvolaan ei ollut pitkä aika ja siellä nostin asiaa sitten esiin. Sain heti tietoa enemmän kotiavusta ja ajanvarauksen psykiatriselle sairaanhoitajalle.

Nyt sitten tiistaina kävin juttelemassa tämän sairaan hoitajan kanssa ja samaan päädyttiin hänenkin kanssa, että uupumusta/lievää masennusta tai miksikä sitä nyt haluaakaan kutsua olisi olemassa. Onneksi olin jo ehtinyt ajatusta miettiä vähän itsekseen, muuten olisi voinut tulla tosi vahva epäonnistumisen fiilis. "Miten sitä muka voi väsyä ja uupua, kun elämä on niin helppoa, mies auttaa kotona jne jne" Nyt ne oli jo etukäteen itsekseen ajateltuna ja koin tosi hyväksi päästä puhumaan asioista.

Nyt tässä odottaakin sitten loppukuulle lääkärin tarkastus aika, jotta tutkitaan vähän onko siellä sitten muutakin lisänä. Treeneistä palautuminen kun on ollut ihan käsittämättömän heikkoa, puhumattakaan tästä koko kevään jatkuneesta sairastelusta. Eli tahdon tarkistuttaa mykoplasman ja kilpirauhasen vajaatoiminnan mahdollisuudet. Yleensäkin sellainen yleisluontoinen terveystarkastus olisi varmasti hyvästä, en muista koska sellaisessa oikein olisin ollut. Ei varmaan sitten peruskoulun, yleensä sitä soittaa vaan siitä yhdestä ja tietystä asiasta mikä pitää saada hoidettua.

Kaikista eniten toivon ettei lapsille, varsinkaan isommalle jäisi mitään huonoa mieltä tästä äidin oloista. Valitettavasti on pinna ollut entistä lyhyempi ja on tullut ihan hävettävän paljon äristyä asioista, joita paremmalla mielellä ollessa olisi pystynyt antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Myös asioiden tekeminen esim. ulos lähteminen ja ruuanlaittaminen tuntui aika ajoin aivan käsittämättömän vaikealta ja monella kertaa on menty siitä mistä aita on matalin.

Hetken mietin, että lähdenkö tänne edes kirjoittelemaan, mutta toisaalta, en varmasti ole ainoa joka väsyy vaikka elämä olisi helppoa. Ja edes jotain selitystä niille muutamalle jotka joskus blogiani säännöllisemmin kommentoivat. Toivon kaikesta sydämestä että tämä tästä helpottaa. Seuraavan kerran pitkiä reissuja miehellä tämän hetken tiedon mukaan on vasta syksyllä, viikon päästä lähdetään Barceloonaan lomailemaan koko perheellä ja 1,5kk sitten miehen kesälomaan.

Pikkuinen prinsessa

Hävettävän hiljaista taas pitänyt. Tosin, eipä tässä ole mitään sen normaali arkea kummempaa ollut. Vähän taas sairastelua koko perheen voimin, mies jotain reissaillut (kotimaassa tosin vain) ja etelämmässä käyty minun vanhempien luona kyläilemässä.

Tuossa ensimmäinen päivä korostui taas se, että miten nopeaan aika menee. Esikoinen täytti kolme vuotta. Jo kolme! En pysty ymmärtämään, varsinkaan kun samaan aikaan tuntuu siltä että itselle ei ole tullut ikää ollenkaan, vaikka todellisuudessa minäkin täytän jo yhden neljännesvuosisadan kesällä.

Elämä kolmevuotiaan äitinä ei ole tylsää. Ei todellakaan. Välillä huudetaan toisillemme naama punaisina kiukusta ja hetken päästä halitaan ja nauretaan päälle. Uhma ei ole kovin paha tällä hetkellä, että tarvisisi tapella, mutta korvat tuolta tytöltä on hukkunut ihan täysin.

Synttäriaamuna odottelua pikkusiskon kanssa 

lastenohjelmia katsellen

A on ihan huikaiseva isosisko. Tosin nyt on vähän havaittavissa se, mitä muiden perusteella osasinkin odottaa, että pikkusisko ei ole ihan niin kiva silloin kun yrittää leikkiä. R rakastaa A:n huonetta ja erityisesti legoja, joilla isosisko pitkälti leikkiikin. Omat lelut ei oo yhtään niin hauskoja ja jos R saa päättää niin ryömii yleensä aina pois olkkarista isosiskon huoneeseen. Eli pientä tuuppimista ja pukkimista, mutta eipä sitä voi kokonaan kitkeä mitenkään. Siitä pidän tosin huolen että satuttaa ei saa. 

Synttäripöytä.

 Kiinnostuksen kohteet A:lla on hyvin tyypilliset ikäiselleen tytölle. Vaaleanpunainen. Prinsessa. Kaikki pienet jutut kuten Petshopit, sormukset, korut jne. Kaikki ne vaan on meille tullut, vaikka mä olen itse kaukana prinsessaäidistä :D

Juustokakku oli äidin päätös pöytään, mutta muista esitti tyttö

toiveen: lakuja, prinsessakeksejä, suolatikkuja,

salamipiirakkaa, nakkipiiloja ja tietenkin tärkein:

vaaleanpunainen kakku.

Ei mennyt kuin strömsössä, mutta kyllä se vieraille maistui

Taitojahan kolmevuotiaallamme on mielestäni ihan sopivasti ikäisekseen. Puhuu hyvin ja selkeästi, nyt tullut välillä jopa kirjakielimäisiä piirteitä. Osaa aakkoset ja tunnistaa kaikki kirjaimet. Laskee kahteenkymmeneen. Juoksee, hyppii, pomppii, kiipeilee ja mitä mieleen juolahtaakaan. Osaa pukeutua kunhan vaatteet on oikein päin. Osaa piirtää ihmisiä, mutta mielenkiinto ei jaksa pysyä kovin kauaa yllä asiaan. Laulaa paljon, todella paljon ja tanssii mielellään. Siinäpä kai niitä perinteisiä. Ensi viikolla mennään 3-vuotisneuvolaan, mitään ihan pikkuisia mittoja sieltä ei varmasti ole tulossa :)

Prinsessana tukkaa myöden. Pyysi kiharoita ekan kerran.

Mikäpä tässä on ollessa. Tuollaisen herttaisen ja sanavalmiin kolmevuotiaan äitinä. Tämä tosin on niin paljon helpompi muistaa näin illasta lasten nukkuessa, kuin silloin pahimpien uhmahetkien ja kiukkujen aikaan. Silloin sitä vain toivoo että voi kun olisi itse pitkäpinnaisempi...

Pikkusisko viisi kuukautta

Tai lähempänä puolta vuotta taas tässä kohta jo ollaan, mutta vielä kuitenkin jonkin aikaa viisi kuinen.

Alkukuusta kun käytiin neuvolassa oli tytöllä mittaa 66cm ja 6,6 kiloa. Isosiskonsa oli samanikäisenä 2,5cm pidempi ja yli kaksikiloa painavampi, kun pakkohan niitä on aina vähän vertailla. Ihan omilla käyrillä neiti kuitenkin kasvaa tasaisesti joka kerta.

Ryömimäänähn R lähti heti 4 kk vanhana, mitä nyt vauhti ja liikkumisalue on kasvanut ihan huimasti. Ihan turhia jo olohuoneen matolla kaikki alustat tms. tilkkupeitot kun mennään sinne minne muutkin. Nyt noustaan jo kämmenten varaan konttausasentoon ja jalat jo konttaiskin, mutta vielä ei uskalleta käsiä siirtää. Voi huh mikä kiire tytöllä. Tosin, niin kauan kuin liike pysyy lattiatasolla, on sama onko tyyli ryömien vai kontaten.

Tutkimusmatkailija

Kiinteiden kanssa mennään tällä kertaa ihan kokonaan sormiruokaillen. Voin sanoa että tää on mulle ihan vaan laiskuuskysymys :D Paljon helpompi ottaa tyttö samaan aikaan meidän muiden kanssa pöytään ja antaa toisen maistella sitten ruokia siinä samalla kun syödään. En jaksa alkaa mitään soseita tehtailemaan. Ja eipä sillä, tuo tyttö on aikamoinen tahtotiina ja kaikki pitää saada syödä itse. Puurokin ollaan ne muutamat kerrat syöty niin että minä täytän lusikan ja hän vie sen suuhun imeskeltäväksi. Tosin, nyt tässä jo jonkin aikaa jatkuneesta katkonaisten öiden sarjasta johtuen olen vähän laiskistunut kiinteiden tarjoamisessa, mutta pitää nyt taas petrata.

Puurot eivät tunnu olevat mitään herkkuja, mutta apinaevään muodossa maistui (banaani, kaurahiutaleita + öljyä sekasin ja paistetaan uunissa puikuloiksi) eikä A:kaan niille nenäänsä nyrpistellyt. Jonkin muutamaan kertaan ollaan syöty koko perhe jo samaa ruokaa: ekalla kerralla kookosbataatti keittoa ja makaroonilaatikkoakin. Varsinkin jälkimmäinen oli mukavaa syötävää kun sai kunnon palasia mitä nyrkistä sitten jyrsiä.

Tälläinen tarjottiin...

Tämä jäi jäljelle

Yöt ovat meillä menneet vähän hulinaksi ja erityisesti tuo nukkumaanmeno tuottaa vähän päänvaivaa. Päätettiinkin nyt miehen kanssa pikkasen unikoulutella ja aikaistaa nukkumaanmenoa. R kun nukkuu useimmiten yhdet n. 3h unet 9-12 ja sitten pikkutirsat joskus 16-17 välillä maksimissaan puoli tuntia. Illalla monesti pitkään tyttö tykkäisi puuhailla ja ryömiä lattialla, mutta sitten se väsy iskee yhtäkkiä. Joten nyt vähän aikaisempaa nukkumaan laittoa ja omaan sänkyyn opettelua taas.

Kunnon kampaus, ponnarit ja pinnikin.

Muuten ei kyllä voi valittaa tästä elämästä, vaikka välillä on tosi tosi väsynyt. On ihan mahtavaa seurata miten nuo tytös koko ajan enemmän ja enemmän pelaavat yhteen. A pitää itsenäisesti jo seuraa R:lle ja antaa pikkusiskolle luvan tulla omaan huoneeseensa ja ihmettelemään legoja. Kovin ovat tärkeitä toisilleen jo nyt, A halailee ja pussailee pikkusiskoa ja pikkusisko ihastuu kovin aina kun A tulee paikalle viihdyttämään.

Tiptap tiptap

Tipetitiptap vaan, niin se alkaa vuosi hiipiä koko ajan kohti loppua, jotenkin ihan käsittämätöntä. Taitaa tuo meidän A olla innokkain joulun odottaja tällä hetkellä, vaikka eihän tässä voi itse olla innostumatta toisen odotuksesta ja jännityksestä. Joulupukin tuleminen tosin vielä on aika iso kysymysmerkki, kun A:lla on ilmeisesti ikään liittyvänä kovasti kaikenlaisen pelkääminen ja jännittäminen päällä. Ekalle kerralla joulunavauksessa ei ees karkkia uskaltanut pukilta hakea, eikä se reagointi ole siitä kovin paljon helpottanut. En viitsi sitten toista alkaa pakottaa ettei vahingossakaan jää mitään kunnon traumoja. Joulua ollaan laiteltu hiljaksiin, vähän valoja, koristeita yms. Kuusikin joudutaan varmasti tällä viikolla jo hakemaan ja koristelemaan, koska A odottaa sitä ihan mahdottomasti. Viime vuonna vielä tehtiin samaan tapaan kuin mitä mun kotona on aina tehty eli vasta aattona koristeltiin kuusi, mutta tänä vuonna tosiaan otetaan se koristeeksi aikaisemmin. Jouduttiin olkkaristakin vaihtamaan järjestys, jotta saatiin parempi paikka kuuselle :D Mutta kyllähän se vaihtelu muutenkin virkistää.

A:n joulukalenteri. Luukuista on löytynyt kaikkea mahdollista

 herkuista pikkuleluihin ja pieniin koristelu tms. toimiin.

Eipä meillä mitään ihmettä ole tässä ollut. Vähän molemmat lapset nuhaisia, mutta R:lläkin räkä on irtonaista tavaraa ja lähtee lapsen lattialla touhutessa hyvin liikkeelle. Pikkusisko on edelleen hyvin tyytyväinen, naurava ja liikkuvainen lapsi. Jo jonkin aikaa on ryömitty eteenpäin, nyt tyyli on jo perinteinen vedetään-käsillä-eteenpäin, sitä ennen tyyli oli hyvin huvittava. Kummasti kahden lapsen (helppojenkin) kanssa aika menee ihan niihin perustouhuihin päivän aikana ja ilta rötvätään (ainakin haaveissa, R on aikamoinen iltakukkuja) sohvalla. Tässä samalla availin lukemattomia postauksia uusiin välilehtiin, luulen että pelkkään silmäilyynkin menee se pari kolme päivää. Joulupukilta on toivottu jo parempaa tabletti, niin voisi sitä alkaa käyttämään enemmän, mutta saa nähdä olenko ollut kiltisti.

Itse olen jo jonkin aikaa ollut terve ja salilla päässyt vetämään treeniä ihan kunnolla. Lauantaina sain vedettyä itselleni sellasen treeniin puntilla, että sykkeet hyppi kattoon ja kun lopulta pääsin pukukoppiin ja istuin alas niin tuli huono olo. Nytkin on sen mukainen olo, että treeni potkii vähän takasin.

Viikonloppuna hoidettiin kaikki lahjat pakettiin.

 Mä en ole yhtään paketoinnin ystävä, en koskaan saa tehtyä

 hienoja ja siistejä paketteja

Keittiön ikkunaan paristokotelolla varustettu valosarja Clas Olhsonilta.

Odottelen joulua myös siitä syystä, että mies on aatosta loppiaiseen asti kotona. Otti viikon isyyslomia tuohon välipäiville. Lähdetäänkin sitten ennen uutta vuotta sunnuntaina kahdeksi yöksi käymään Oulun Edeniin. Oltiin toukokuussa siellä A:n kanssa kun mies juoksi Terwamaratonin ja tyttöhän tykkäsi ihan hulluna. Pääsee R:kin ensimmäistä kertaa uiskentelemaan, kun ei olla vauvauintiin menty tällä kertaa. Oulussas siis uiskentelua, shoppailua jonkin verran ja sukulaisilla varmaan käydään pyörähtämässä jos aikataulut osuu yksiin. Oulussa taitaa myös Hoplop olla, joten saa nähdä pitäisikö se käydä katsastamassa.

Joka kuinen yhteiskuva, jotta nähdään miten R kasvaa. 

Se on niin ihanaa, kun tytöistä on jo tosi paljon seuraa toisilleen

Arjen harmaudessa.

En voi muuta tehdä kuin huokaista onnesta kun huomenna on sunnuntai. Yleensä sunnuntai ei varmaankaan ihmisissä kyseisenlaista reaktiota, sunnuntai kun tarkoittaa aina uutta alkavaa arkea, mutta meillä on perheen isi ollut taas koko viikon Saksan maalla messuhommissa. Voin sanoa ettei viikko ole taas ollut siitä kevyimmästä päästä koska sen lisäksi että olen lapset hoitanut täysin yksin (avaa taas silmiä arvostamaan sitä toisen läsnäoloa) olen tällä viikolla ollut jo kolmatta viikkoa enemmän tai vähemmän jonkinlaisessa flunssassa. Nyt ollaan pelkästä niellessä tuntuvasta kurkkukivusta päästy jo siihen asteelle että yskittää ja räkää löytyy. Nieluviljelyssäkin kävin, mutta ei mitään. Ilmeisesti löytyy vaan harvinaisen sitkeitä flunssia nyt.

Voin sanoo että fiilikset ei oo kovin hyvät. Oon väsynyt kun en saa nukkua, koska tietenkään kumpikaan lapsista ei voi nukkua niin kuin normaalisti nukkuu. Pikkusiskoltakin päikkärit jääneet pariin hassuun tuntiin joka päivältä eli se siitä lepäämisajasta edes tarhapäivinä. Kaikista eniten ketuttaa se, että kolme viikkoa kulunut, enkä oo päässyt salille. Pilateksessa kävin viime ja edellisviikolla, tällä viikolla sattuneesta syystä en sielläkään. Yhtään en oo viittinyt lähteä salille puolikuntoisena vaikka aikasemmin ollut ja vähän oloa että voisi lähteä. Ja hyvä niin etten ole mennyt, johan tää on ihan perus kotielämän rasituksilla kestänyt jo näin kauan. Kun jostain kumman syystä mies kyllä sai sairastaa sen pari päivää ihan rauhassa (nukkua päivät jne), mutta kun mun pitäis niin ketun kikkarat. No jos nyt sit ens viikolla alkuviikosta ennen seuraavaa ulkomaan työreissua. 

Salille kyllä kaipaa ihan mahdottomasti. Kun ei käy salilla on vaikea syödä terveellisesti ja kipeänä tekee muutenkin kaikkea ei terveellistä mieli, niin johan siinä on itse itseään ruokkiva ympyrä valmis. Nyt pitää huomisesta eteenpäin ottaa taas niska-perseote ittestään kiinni ja vähän ravistella, jotta saisi ruokavalioon taas ne terveelliset ja hyvät valinnat kohdilleen, jos sitten vaikka olisi paremmat mahdollisuudet tervehtyäkin.

Lapsistakin voisi välillä koettaa sanoa sanasen ainaisen valittamisen joukossa. A 2 vuotta ja 8 kuukautta opiskelee tällä hetkellä kovasti kirjaimia. Isot kirjaimet tunnistetaan kaikki nimeltä ja aakkosen osataan luetelle, joskin osa saman kuuloisista kirjaimista (kuten dee ja ee) menee kaikki samalla tavalla sanoen, mutta on tuo silti mun mielestä aika hienosti. Nyt ollaan alettu opiskelemaan myös pikkukirjaimia, että mitenkäs ne oikein menikään.

Kirjaimien tavaamista.

Pikkusisko puolestaan kasvaa huimaa vauhtia. 3kk neuvola oli viime kuun lopussa ja kokoa oli silloin 5760 g ja 62,5 cm. Kilo vähemmän ja puolisen senttiä lyhyempi kuin isosiskonsa saman ikäisenä. Kovin on hoikkeliini edelleen, vaikka on ne reidet makkaroita kerryttäneet. Kasvu on kuitenkin hyvää ja tasaista, joten meillä ei soseita tai muuta kiinteää olla aloittelemassa ennen tammikuuta. Silloin tulee se puoli vuotta täyteen, niin olisi mahtavaa päästä siihen ikään täysimetyksellä ja aloittaa kiinteät suoraan enemmän sormiruokaillen.

Tukka ei ole hukkunut minnekään, päin vastoin kasvaa hyvin ja on entistä kurittomampi. Päälaellahan menee oikein kunnon pyörre, joka ei vieläkään kaadu mihinkään suuntaan, otsatukka puolestaan on jo asettunut vähän siistimmäksi. Saa nähdä kuinka pienenä saa ensimmäiset ponnarit laitettua. Tai kyllä ne nytkin saisi jo laitettua, lopputulos on vain kovin hullunkurinen kun päälaki törröttää pystyssä :D

Kova on yritys liikkeelle lähtöön. Jalat menee mahan alle tosi

 hyvin jo, mutta kädet leviävät minne sattuu.

Olipahan viikko.

Piti eilinen hyödyntää ja kirjoitella kuulumisia taas täältä lapsiperheen arjesta, mutta satuinkin sitten eilisen hyödyntämään ihan vain itselleni oikein mieluisiin puuhiin (= nukkumiseen ja ompeluun) joten jäi kirjoittelematta. Meillähän siis mies lähti maanantaina Amerikan mantereelle työmatkalle ja ollaan nyt tänään iltasella lähdössä kentälle vastaan.

Matkasta johtuen A vietti perjantaista tähän sunnuntai aamupäivään aikaansa mummunsa luona yökylässä ja minä sain sen hetken aikaa hengähtää. Oli A tietenkin pari päivää viikolla tarhassa, mutta kyllä tuo yksinoleminen silti työstä käy. Erityisesti siinä vaiheessa kun on tottunut siihen että se toinenkin on olemassa ja auttamassa iltaisin.

Yhdessä saman pöydän ääressä puuhaaminen on mukavaa.
A kovasti piirteli minulle kaavoja tuossa :)

Iltaisinkin olen sitten lähinnä jumittanut itsekseni facessa tai sitten selaillut ompeluryhmiä, kankaita ja miettinyt "voi kun olisi rahaa vähän enemmän", niitä kankaita ja välineitä kun olisi niin kiva hankkia. Voitte kuvitella minkä näköinen meidän kämppä on, kun siivoaminen ei todellakaan ole ollut iltaisin lasten mentyä nukkumaan päälimmäisenä tehtävälistalla. Tulisi tosi tyylikkäitä kuvia Pingun kaipailemasta arkirealismista, tosin omat voimat on ollut niin vähissä, että en oo jaksanut edes stressata :D

Ompeluksista oli tarkoitus eilen illalla myös kirjoitella ajastukseen yksi postaus, mutta eipä sitä ole tehty. Lähinnä olisin esitellyt mitä minä olen saanut aikaan. Voin sanoa että olen hurahtanut ihan kokonaan tuohon ompeluun, olin unohtanut kuinka mukavaa se on. Lopputulos ja jälki paranee koko ajan ja samalla tekemisen nälkä. Jos seuraavaksi kokeilisi vauvalle bodeja (jostain syystä A:n vanhat pikkubodyt ei miellytä värittömyydellään yhtään enää silmää) ja jopa itselleni voisi alkaa ompelee. Kun ei kerta kaupoista löydy kivoja (musta on tullut ihan käsittämättömän nirso lastenvaatteidenkin suhteen) niin tehään ite.

Ostin alkuviikosta uuden puhelimen Googlen Nexus 5, jolla voisi opetella tekemään näitä postauksia, niin saisi ehkä vähän useammin laitettua, jos ei muuta niin ainakin kuvia niistä ompeluksista, jotka kuvailen aina joka kerta.

Se on syksy nyt.

Voi että kyllä ärsyttää. Blogger on tyhjännyt kaikki lukemani blogit. Useammin päivittyvät muistan varmasti, mutta kuinkakohan muistan kaikki harvemmin päivittyvät, joita kuitenkin tykkäsin seurata. No, ehkä ne löytyy ajan kanssa.

Mutta, ehkä ihan asiaakin. Se olisi taas syksy, noin ihan virallisestikin. Tykkään syksystä, tosin nää kelit on jonkin verran haasteellisia. Aamulla saa pukea lapselle tarhaan/puistoon yms. lähtiessä päälle, mutta iltapäivällä on jo jokseenkin lämmin. Onneksi toistaiseksi vaatevalinnat tuntuu osuneen kohdilleen, ainakin lasten kohdilla. Oma vaatekaappi puolestaan aiheuttaa harmaita hiuksia, koska eihän mikään tunnu istuvan ja imetysystävällisyyskin pitäisi muistaa huomioida. No, ehkä tämä tästä pikkuhiljaa.

Syksy tuo luonnollisesti sairastamiset ja meillä onkin kaikki olleet jo enemmän tai vähemmän räkäisiä. A:han sen tarhasta ensimmäisenä toi kotiin ja nyt on tuo pieni vauvakin rohissut viikon verran enemmän tai vähemmän. Viikonloppuna erityisen paljon, niin nyt kävin sitten viimein apteekissa hakemassa Baby-vac nimisen vehkeen Nenä-Friidan tilalle. Eihän tuo ihan halpa ollut (34 euroa) mutta ajattelin näin pienen kanssa olevan syksyä ja talvea ajatellen hyvä investointi. Tuo kapistushan liitetään imuriin ja sen avulla imetään räät nenästä pois.

Liekö kesän helteet mahassa kasvaessa ja sen ulkopuolellakin aiheuttaneet sen,

 että tyttö tykkää pesiytyä iltaisin aina joko mun tissejä tai miehen kainaloa vasten.

Arki pyörii kaikin puolin mallikkaasti. vauva on tyytyväinen tapaus ja kasvaa hienosti, A on aivan ihana isosisko ja itsellä vointi on hyvä, mitä nyt väsymys vaivaa aika ajoin. A tosiaan vauvaan suhtautuu todella hienosti ja hoivaavasti, mutta uhmaa löytyy sitten mulle ja isille senkin edestä. Myös vessajuttujen kanssa käy enemmän vahinkoja joko vahingossa tai tahallaan, mutta parempi niin kuin vauvaa koko ajan tuuppiva ja kiusaava isosisko. Pitää vain kuitenkin muistuttaa itseään muistamaan että A on vasta 2,5 vuotias ettei joudu liian isoksi muuttumaan.

A:lla alkoi tänään taaperojumppa jossa käy sitten jatkossa maanantaisin isin kanssa. Itsekin ajattelin tuota liikuntaa alkaa maltillisesti harrastamaan, vaikkei jälkitarkastusta olekaan vielä tehtynä. Viime viikolla alkoi pilates kerta viikkoon ja huomenna suuntaan kokeilemaan 30 min spinningin ja testaamaan kuntoa. Eiköhän tämä syksy tästä käyntiin lähde ihan kivasti :)

Loppu hyvin kaikki hyvin.

Hiljaista on ollut ja hiljaisena hetken varmaan pysyykin. Saatiin viimein meidän perhe täydennettyä pikkusiskolla kun hän päätti syntyi 31.7. klo 19.09. Neiti oli 3740g ja 52 cm. Eilen kotiuduttiin ja tässä ollaankin suoraan aloiteltu arkea, kun mies töissä, puolet päivästä tosin keskiviikkoon asti, mutta kuitenkin tässä on kaikenlaista opettelua ja ihmettelyä. Tulokas ei juuri muuta tunnu tekevän kuin syövän, syövän ja syövän, mutta ehkä tämä tästä. Palailen johonkin väliin vähän synnytyskertomuksella.

Hullu viikko

Kulunut viiko on ollut kovin vauhdikas. Kelien ollessa näin hyvät ollaan aika paljon vietetty aikaa ulkona puistoissa ja rannalla. Varsinkin lämpötilat alkaa olemaan ihan himpun verran liikaa, jolloin sisällä saa hikoilla tämän mahan kanssa kuin pieni porsas. Yöt on ehkä kamalinta mahdollista aikaa.

Tiistaina oli tosiaan vyöhyketerapia käynti ja kylläpä se teki hyvää. Vielä tällä kertaa ei käsitelty symnytykseen liittyviä pisteitä, vaan keskityttiin rentouttamaan kroppaa ja sitä kautta valmistautumaan synnytykseen. Käsittelyhän tarkoitti periaatteessa 1,5 tunnin jalkahierontaa, koska pisteet ovat siellä. Oli jännä huomata miten pisteet olivat selkeästi yhteydessä muualle kehoon, koska joitakin tiettyjä kohtia käsiteltäessä vauva aktivoitui liikkumaan vaikka muuten oli hyvin rentona johtuen omasta rentoudestani. Myös supistuksia tuli muutamia napakampia tiettyjen pisteiden käsittelyssä. Varasin vielä ensi viikolle yhden käynnin eli keskiviikkona olisi tarkoitus sitten niitä käynnistyspisteitä käsitellä, jollei vauva lähde tulemaan maailmaan ennen sitä.

Keskiviikko puolestaan oli illan osalta hieman onneton. Olin läjdössä yksikseni iltatorille ostamaan herneitä ja vähän käyskentelemään, mutta meninkin portaissa äärimmäisen huolellisesti vasemman jalkapöydän kautta ympäri  ja ennen kuin tajusinkaan, olin kontillani ensimmäisellä porrastasanteella. Ei muuta kuin klenkkaamaan portaat takaisin ylös ja sohvalle ensiapua antamaan kylmänä, kohona ja kompressiona. Kyllä pisti ärsyttämään, kun mies oli juuri ennen oven sulkeutumista huikannut otathan varavaisesti. Olen varma, että ilman tätä en olisi nurin menyt. Torstai aamuna jalka oli sitten ihan yhtä kipeä, joten soitto tk:hon ka sotä kautta päivystykseen. Jonkun diagnoosin asiasta sain, mutta mitä lie lääkärikieltä, kun en siitä sanaakaan ymmärtänyt. Kuitenkin jonkinlaisen tuen kanssa sieltä lähdin pihalle. Jos ei viikossa oo terve, niin sit uusiksi ja kuvaamaan ilmeisesti onko tullut isompaa vahinkoa, toistaiseksi kuitenkin parempaan päin mennään.

Tälläisen kanssa nyt kävellään. Jotenkin tuntui että tuli hassuun kohtaan tuo tuki, kun jalkapöytä on kipeä, mutta kyllä tämän kanssa on selkeästi tukevampi kävellä, eikä jalkaa särje samallalailla.

Perjantaina oli 39+0 neuvola ja se meni suoraan turhien käyntien kategoriaan, siis siinä mielessä etten kostautunut reissusta muuta kuin sen, että kaikki luvut priimaa. Painokin jäänyt aika hyvin pyörimään samoihin lukuihin eli sellaiset 12 kiloa tällä kertaa kerty elopainoa, turvotuksista huolimatta. Painan nelisen kiloa enemmän nyt loppuvaiheessa kuin A:n odotuksen alussa.

Iltapäivästä saimme A:n kummisedän kyläilemään ja päätimme lähteä päivälliselle Pedrinakseen, joka on paikallinen texmex ravintola. Kovin siinäkävellessä alkoi tutun oloisia jomotuksia alavatsassa ja -selässä tuntumaan, ja muutenkin oli koko ravintolakeikan ajan kovin dejavumainen fiilis oloista ja syömisestä. Hämärästi muistelisin,että oltaisiin miehen kanssa käyty tuolla syömässä myös silloin kunA:sta alkoivat sitten illan/yön mittaa supistukset. Ja kyllähän siinä illalla supistuksia tulikin vähän tiheämmin ja säryt sekä jomotukset pysyivät päällä. Vielä ei kuitenkaan ole lähtöä tullut, vaikka nyt aamustakin erityisesti selän puolelle särkee ja supistikin muutamaan kertaan kipeästi aamulla (herätty tänään ennen kuutta, niin tuntuu ettei enää ole aamu ollenkaan :D) mutta kaipa se lopulta tulee joku päivä.

Kuuluisan sairaalakassinkin pakkaamisen aloitin vihdoin ja viimein. Vauvan kotiutumisvaatteet ja äidin karkkipussi, eikös siinä ne tärkeimmät? Okei, pitää sinne vielä jotain nakkailla, mutta kerkeehän tässä eiks niin?

38. viikko

Kyllä tuntuu aika jotenkin tän raskauden suhteen hidastuvan, vaikka päivät reippaasti eteenpäin menevätkin tässä koko ajan touhutessa.

Mä olen ollut niin kipeä että voi luoja jos tässä vielä se kolmisen viikkoa pitää näillä kivuilla kärvistellä. En tiedä onko mulla enää minkäänlaista energiaa synnyttää tätä lasta maailmaan. Alavatsaa jomottelee kuin olisi se tietty aika kuusta, samoin alaselkää särkee, sitä tosin vielä pahemmin. Viime tiistain neuvolalääkärikäynnin jälkeen (jossa lopputulos oli vähemmän edistystä kuin A:sta vastaavalla käynnillä) on supistellut päivittäin. Vauvan liikkeetkin ottaa aika huolella kipeää, olen miettinyt olisiko tällä kertaa vähemmän lapsi vettä vai onko vauva muljauttanut itsensä ihan väärinpäin.

Jaksamista ei ole auttanut se, että A on nyt jättänyt päikkärit kokonaan pois juhannuksesta alkaen. Vielä tässä koetetaan keskustella ruuan jälkeisestä lepohetkestä, jolloin pitää pysyä sängyssä tietty aika, mutta saa nähdä miten sen kanssa käy. Ihan kohtalaisen hyvin tuo tyttö tuntuu ilmankin pärjäävän ja jos jotain hyvää, niin illalla nukahtaminen tapahtuu ihan muutamissa minuuteissa.

Viime perjantain täysiaikaisuus kuva 37+0

Nyt onneksi olen päässyt jonkin verran hengähtämään kun mies jäi tällä viikolla lomalle, mutta viime viikko oli pitkä kuin nälkävuosi. Toivon että nyt saisin levättyä sen verran, että vointi alkaisi olemaan vähän parempi. Ja selkeästi sitä kohti ollaan menossa. Varasin itselleni ensi viikolle vyähyketerapia ajankin, jos se sitten saisi kropan valmistautumaan synnytystä kohti. Jos tuntuu hyvältä, niin varaa siitä viikon päähänkin toisen ajan.

Kaipa tämä tästä sitten jossain vaiheessa viimeistään helpottaa. Täytyy kyllä sanoa että tällä kertaa kaipaan kroppaa paljon enemmän takaisin, jotta pääsisin salille jne kunnolla tekemään kaikkea. Tällä kierroksella on kyllä sellainen olo ollut, että raskaus ei oo mun juttu. Synnytys puolestaan ei ahdista tai pelota lainkaan A:n synnytys oli niin mukava kokemus, että päinvastoin odotan innolla että pystynkö nyt toisella kerralla suoriutumaan "paremmin" kun tiedän mitä edessä on ja miten olisi hyvä toimia.

Pitkä aika ja toisaalta niin lyhyt.

Hiljaista on ollut, yli kuukausi taas vaihteeksi vierähtänyt edellisestä tekstistä. No, sille on mielestäni ihan hyvä syy, viime kuu meni lähes täysin opparia viimeistellessä ja pääsiäisen aikaan sen laitoin arvioitavaksi. Uudestaan lähetin viikon jälkeen, kun oltiin käyty pomon kanssa läpi hänen huomaamansa virheet ja epäkohdat, lähinnä kielelllisiä ja merkinnällisiä. Moni oli sellainen, että olin jossain vaiheessa pohtinut asiaa ja luvannut tarkistaa asian myöhemmin, mutta sitten en sitä ollutkaan tehnyt. Tänään tarkistelin opintosihteeriltä, että kurssit ovat ihan todella kasassa yhtä merkintää lukuunottamatta ja laitoin opparista tiivistelmät kielten opettajille tarkistukseen ja koko opparin äidinkielen tarkistukseen. Tulosseminaarin olettaisin tulevan toukokuun viimeiselle viikolle, koska ilmeisesti ei ohjaajilla ollut sen kummempaa sanomista oppariini, kun ainoa vastaus tähän mennessä oli kysymys onko tiivistelmien ja koko työn kielioppi jo tarkistettu.

Tämän kuun puolella aikaa sinänsä olisi ollut, jäin nimittäin viime viikon tiistaina sairaslomalle. Tai vielä pitää viikolla 21 käydä kolme päivää töissä, mutta se onkin vain paikkojen siivoamista ja tuon opparin esittäminen sielläkin. Jäin töistä puhtaasti kipujen vuoksi pois, kävelystä ei tullut enää mitään ja supistuksia oli turhan reippaasti. Tiistai meni aika koomassa, koska kävin poskiontelopunktiossa (maineeltaan kamalampi toimenpide kuin mitä todellisuus, ainakin näin spesialistilla käyneen mielestä), mutta kyllä tuli keskiviikkona ja torstaina pohdittua, että miten ihmessä jaksoin töissä tähän asti, millä energialla? Pyykkejäkään en jaksanut telineeltä viikata kerralla vaan viikkasin pari vaatetta, kävin koneella istumassa ja taas uudestaan pyykkitelineelle.

Perjantailta 30+0

Tänään kävin taas neuvolassa pyörähtämässä. Paino on tällä hetkellä samaa kuin A:sta alkupainona, että ei huono. 7 kiloa tähän mennessä kertynyt ja kyllä huomaa, että tuollaisen laihdutusprojektin jälkeen tuo painon kertyminen on paljon vaikeampi hyväksyä kuin ensimmäisellä kerralla. Silloin en muista olleeni niin ahdistunut painonnoususta vaikka sitä tuli paljon reippaampaa tahtia.

Vauva majaili jo raivotarjonnassa ihan kuin epäilinkin. Oli sen verran kipeä mylläys eilen mahassa että varmasti teki kuperkeikan. Pää oli myös kovin alhaalla ja sekin on kyllä ikävästi tuntunut eilisen ja tämän päivän aikana. Alan jo nyt olemaan pikkuhiljaa kypsä tähän raskaana olemiseen

A:kin tahtoi että hänen mahansa kuvataan

Paljon enemmän hirvittää tällä kertaa se, että miten arki alkaa sujumaan sitten kotiinpääsyn jälkeen kahden kanssa. A yhä suhtautuu tosi hienosti ja uteliaasti asiaan ja tuntuu ymmärtävän asian aivan käsittämättömän hyvin. Silti mietityttää paljon, että miten käy kun vauva on oikeasti olemassa. Toivon että tarpeeksi hoitopuuhiin osallistuminen ei aiheuttaisi pahaa mustasukkaisuutta. Kovasti nyt pinnalla kaikenlaiset nukkeleikit ja kirjastosta on haalittu Vallatonta vauvaa (Valtaa vatsa & tulee kotiin -versiot) ja Puppe saa pikkusiskon kirjoja, joita sitten luetaankin lähes repeatilla.

Ihan normaalia flunssaa?

Vastustaa ja ihan huolella. Olin viime viikolla tiistaista eteenpäin loppuviikon saikulla, väsymyksen, supistusten, räkätaudin ja ties minkä takia. Viikonloppuna oli olo jo tosi hyvä, siis kun katsottiin flunssa, joka kaksi viikkoa oli jo vaivannut. Maha puolestaan kipuili ihan huolella.

No, maanantaina kuitenkin töihin todetakseni että nokka alkoi taas mennä tukkoon työpäivän perään. Tiistai aamuna kurkku tuntui karkealta ja viime yönä nukuin taas todella katkonaisesti. Töissä ehdin muutaman tunnin olla, kun alkoi näyttää siltä, että yskä alkaa ihan huolella vaivaamaan. Ei oo yskäsenä kyllä pakkaamattomien elintarvikkeiden joukkoon asiaa. No, sain taisteltua itselleni huomiselle ajan hoitajalle, että kurkkaisivat korvat (kutiavat), ottaisivat tulehdusarvot ja katsastaisivat kurkun. Erityisesti vasemmalle puolelle kertyy painetta poskionteloon ja tuntuu hampaissa asti. Ja hampaat ne ei oo mitkä särkevät, vaikka siltä tuntuvatkin koska ne on just viime syksynä paikattu.

Alkaa tympäsemään tää sairastaminen, oon alkuvuodesta ollut enemmän kipeänä kuin varmaan ikinä. Tiedä onko tällä kertaa sitten raskauden ja hektisemmän arjen yhdistelmä hukannut multa kaiken vastustuskyvyn. Tk:n suhtautumisesta johtuen alkaa itseänikin epäilyttämään, että olisiko tämä sittenkin normaalia (yskästä kuulemma huolestutaan aikuisilla vasta sitten kun on viisi viikkoa yskinyt). Tuli sellainen olo, että kun kuumetta ei ole, niin pitäisi selvitä. Mä oon tasasin väliajoin tässä sairastellessa kuumetta mitannut, enkä oo kertaakaan saanut mittaria kipuamaan edes 36°C, vaan se on aina ollut jotain 35,6°C vaikka olo olisi ollut kuinka kuumeinen. Harvemmin sitä toivoo itselleen mitään sairauksia, mutta nyt toivon ihan todella että siellä olisi jotain mikä voitaisiin hoitaa pois.

Viime viikolta kun olin vähän freesimpi.

Olisi paljon meidän kaksivuotiaastakin kirjoitettavaa. No, huomisen jälkeen olen viisaampi siitä onko päivisin aikaa taas hetken aikaa tehä jotain ei niin tärkeää. Oppariakin on suht hyvällä mallilla, joten voisi nipistää hetken aikaa kunnon postaukselle A:sta ja hänen taidoistaan. :)

Se toinen ultra

 

Sormet suussa

Johan tuosta rakenneultrastakin on ehtinyt kulua jo melkein kaksi viikkoa. Vähän kyllä mietin että miten ihmeessä? Viikot ovat tuntuneet kovin pitkiltä, viime viikko sairastettiin tytön kanssa ja itse jatkan sairastamista edelleen (järjetön nuha, kurkku on karhea, yskittää), kun ei tämä tunnu menevän suuntaan tai toiseen. Neuvolastakaan eivät sanoneet muuta kuin että lääkäriin jos pahenee.

No, kuitenkin rakenneultrasta: siellä köllötti 350 g painava vauva, jolla kaikki rakenteet oli ihan justiinsa kunnossa. Paljon rauhallisempi kuin isosiskonsa vastaavassa tutkimuksessa, tosin se on muutenkin ollut jo havaittavissa. Olin myös oikeassa siinä, että istukka on edessä, joten myöhemmin tuntuneet ja alkuun hyvin vaimeat liikkeet johtuivat siitä. Nyt on tyypillä jo voimaa sen verran ettei potkuja voi olla huomaamatta. Ja saa se isikin niistä nauttia, ainakin välillä jos vain kerkee (yleensä siis sanon, että nyt potkii: mies kokeilee ja saman tien stop liikkeille :D)

Tuon ultran perusteella ei meille tule tehtäväksi mitään uusia hankintoja vaan kaikki saadaan kierrättää vaatteista lähtien. Eli omat lievät fiilikset pikkusiskosta osuivat oikeaan. Itselle ainakin jäi tästä ultrasta varmempi fiilis sukupuolen suhteen kuin esikoisen ultrasta, mutta mistähän näitä koskaan varmaksi sanoo ennen tapaamista. Jos kuitenkin pikkusisko tulee, niin ainakin nimi on varmasti olemassa. Tai oikestaan kaksi hyvin saman tapaista ja molemmat yhtä kivoja tällä hetkellä, eli taidetaan lopullisesti nimi päättää vasta tulokkaan nähtyämme, toisin kuin esikoisesta, jollei ei ollut kuin se yksi ainut nimi.

Vaikka vaatteet ovat pääasiassa kunnossa, katselin jo himoiten Lindexin ja Po.pin ihania pikkuruisia vaatteita. Todennkäisesti kuitenkin joutuu jotain hankintoja tekemään kun sen verran eri vuoden aikaan syntyvistä lapsista on kuitenkin kyse.

Välillä harmittaa miten vähän aikaa tähän raskauteen on syventyä (esim. kirjottaa fiiliksiä vau:n päiväkirjaan tms.) ja siitäkin huolimatta koen laiminlyöväni A:ta ihan sata-nolla. Onneksi A isältään saakin sitten extrahuomiota ja tuntuu ymmärtävän että äidin pitää levätä. Kyllä mä silti olen miettinyt että pitää tytölle hankkia vähän jotain extrajuttuja, jotain vähän spesiaalia. On tosta meidän tytöstä sen verran iso, taitava ja hieno tyttö kasvanut tähän mennessä :) Kesää ja isosiskoksi tuloa mielenkiinnolla odottaessa.

Melkein voiton puolella

Täällä on  mennyt torstai, perjantai ja tämä päivä ihan järjettömässä räkätaudissa. Sain keskiviikkona viimeiset oppariin liittyvät mittaukset tehtynä ja olen sitä pitänyt sellaisena rajana, että sen jälkeen on lupa höllätä, ettei töihin ole ns. pakko mennä jos oikeesti sattuu ja tuntuu huonolta. Luulen että stressi (joka on ollut ihan mieletön tässä viime aikoina) pääsi sen verran purkautumaan, että keskiviikko yönä pääsivät kaikki pöpöt iskemään. Ihmeen kauan sitä terveenä selvisinkin vaikka A ja mies onkin sairastellut useammankin räkätaudin.

Muuten varmaan tämä menisikin, mutta kasvanut maha tekee hengittämisestä muutenkin jo hieman haasteellista, joten nyt kun nenä on tukossa mä huohotan jo istuessani kuin jossain spinningtunnilla. Tässä nyt sit kotosalla oltu, mitä torstaina istuin sellasen 7 h luennolla, mutta aihe oli todella mielenkiintoinen ja luennoitsija ihan huippuhyvä. Koulun kanssa olen koettanut ottaa huhtikuun puolivälin jonkinlaiseksi deadlineksi, silloin on viimeset tunnit viimeisestä kurssista, joten siihen mennessä olisi kiva saada kaikki muutkin valmiiksi.
Alan välillä pikkuhiljaa epäilemään omaa mielenterveyttäni, ei nimittäin ole kauaakaan siitä kun vannoin etten opiskele enää mitään. Nyt ajatus elintarviketieteiden opiskelemisesta Viikissä on alkanut kiehtoa, siellä samassa kun olisi maataloustieteet, jonne moni jatkaa agrologin jälkeen agronomiksi. Mutta katsoo nyt, toistaiseksi vielä ihan ajatustasolla koko homma, en oo vielä yhtään kattonut että miten opiskelu voisi käytännössä tapahtua. Mutta onpahan jotain ajatuksia tulevaisuudelle, jos töihin ei sitten aikanaan pääsekään takaisin.

Tänään 19+1. Kiloja tullut ihanan maltilla (ainakin vielä) reilu pari kiloa, 

kun A:sta oli jo tuplaten tässä vaiheessa.

Nyt alkaa olemaan viikkoja sen verran enemmän, että nyt pitää alkaa vähän himmailemaan jos siltä tuntuu. Mielelläni olisi kyllä kesälomaan asti töissä, mutta saa nähä miten selkä ja maha tykkää tuosta päivittäisestä kävelystä painavien suojakenkien ja kypärän kanssa.

Tuleva viikko pitää haipakkaa, kun päivät menee töissä ja sitten illalla pitäisi leipoa meidän pikku prinsessan 2-vuotissynttäreille. Mulla on paha tapa ottaa pientä piilostressiä tarjottavista ja jonkinlaista näyttämisenkin halua :D Joten saa nähdä mitä saan aikaan. Toivottavasti meidän uusi ruokailuryhmä vaan tulisi ennen sitä, että saisi vähän isomman pöydän, jolle tarjottavat kasata.

Vuosi 2014

Vuotta on jo melkein pari viikkoa menty eteenpäin, jota en ihan rehellisesti tajua lainkaan. Mulla tuntuu vähän taas siltä, etten saisi kaikki lankoja pidettyä käsissäni sitten millään.

Vuosi vaihtui ihan perinteisesti kotona ollessa, mutta viikko sitten perjantaina pääsin lunastamaan miehen antamaa joululahjaa eli kahta yötä Oulun Edenissä, tytön jäädessä anopin hoiviin. Ai että kyllä teki hyvää, perjantaina rentouduttiin intialaisessa päähieronnassa ja kylpylässä, syötiin (terveellisesti) överit päivällisbuffassa ja oltiin vaan. Lauantaina shoppailtiin ja käytiin jopa leffassakin ja vietettiin oikein kahden keskistä laatu aikaa.

Tosta hommasta ei oo kuin viikko ja musta tuntuu etten koskaan olisi ikinä rentoutunutkaan. Tällä viikolla on töissä ollut luonnollisesti loppiaisesta johtuen päivän lyhyempi työviikko ja mulla sit siihen lisäksi vielä torstaina ja perjantaina sellainen 05-23 työ+koulupäivä yhdistelmä.

Kyllä se kroppa vaan on herkempi reagoimaan näin raskausaikana. Eilen illalla salikäynnin jälkeen, se alko ilmotella ittestään, vaikka salitreenit tuntuivat enemmän kuin hyvältä. Vähän särki mahaa, liitoksia ja muutenkin huono olo. Tänä aamuna en sitten olisikaan päässyt millään sängystä ylös (tytöllä alkoi aamu taas  klo 06) ja aamupalan jälkeen nukuinkin koko lastenohjelmien ajan. Päivän mittaan on sitten tuntunut selkä alkavan hajota (onneksi on huomiselle fyssari aika), nivusen seutu ei kestä taas yhtään kävelyä, päätä särkee ja ja muutenkin olo on ihan kamala ja myös jossain määrin ahdistunut.

Jos jotain hyvää pitää päivästä löytää, on se se, että olen ihan suhteellisen tyytyväinen opparin teorian etenemiseen. Se alkaa olemaan ihan suhteellisen jees eikä pituuttakaan puutu. Mutta muuten on kyllä taas sellainen olo, ettei tiedä miten sitä oikein pitäisi tää homma hoitaa loppuun asti. Kai se tästä, ehkä sit maaliskuussa viimestään helpotta.

Maanantaina 12+2 kuvailtiin uudemman tulokkaan kasvua.

 Kyllä se vaan kummasti aikasemmin alkaa pyöristymään

Joulukuun terveiset

Kai se pitää pikkuhiljaa uskoa että vuosi lähenee loppuaan, jouluaattokin jo huomenna. Onkin ollut kovin poikkeuksellinen vuosi, menoa ja meininkiä on riittänyt kun yli puolet vuodesta on kulunut päivisin töissä. Lisäkiirettäkin tähän loppuvuoteen pukkasi parin kurssin muodossa, mutta eipä auta valittaa, eipähän jää ainakaan niistä valmistuminen kiinni.

Opparikin on vienyt tässä viime aikoina aikaa: ensin oli materiaalian hankkimista ja jonkin asteista pohdintaa jäsentelystä ja nyt on sitten itse kirjoituskin aloitettua. Ja siis ihan oikeasti aloitettu, niin että kyllä siellä jo 3-4 tekstikappaletta möllöttää valmiiksi muotoillussa pohjassa.

Pitänee myös tällä bloginkin puolella mainita eräs asia nyt kun asia on kaikille saatu sanottua ja siitä  tuli jo eräässä kommentissa vähän puhuttua. Että ei tää loppuvuoden kiire ole pelkästään koulusta johtunut, vaan myös ihan rehellisestä ja aivan lamaannuttavasta väsymyksestä, joka puolestaan johtuu toivon mukaan heinäkuun puolivälin kieppeillä syntyvästä A:n pikkusisaruksesta. Ajatuksena oli alunperin, että vuoden vaihteen jälkeen vasta maagisen ekan kolmanneksen mentyä kirjoittelisin asiasta enemmän, mutta mähän jouduinkin jo viidennellä viikolla kertomaan töissä, kun voin niin huonosti ja teurastamoon olisi pitänyt kaikkien ihanien sulotuoksujen keskelle mennä. Ei kiitos, eikä edelleenkään. Pahoinvointi on ollut potenssiin sata verrattuna A:n alkuraskauteen, samoin väsymys. Muuten ollaan menty samoilla oireilla, ajoittaista päänsärkyä, vessassa ravaamista yms. tyypillistä.

Eli timmin kropan tavoittelu on tässä nyt vaihtunut mahdollisimman maltilliseen painonnousuun (toistaiseksi näyttää hyvältä, paino on jopa tipahtanut). Pt:n kanssa treenaan edelleen, ainakin pari kuukautta, jotta saadaan mahdollisimman hyvät tukitoimet odotusajan liikunnalle ja syömiselle. Syömisenhän perusta on ihan hyvässä kunnossa, mitä nyt pitäisi panostaa entisestään kasviksiin ja vähentää erityisesti punaista lihaa, joka on muutenkin ollut työn alla tässä viime aikoina. Kotipilates ohjelman oonkin jo saanut ja sitä oon pyrkinyt tekeen pari kolme kertaa viikossa, siihen tulee sitten parit spinningit ja pari punttipäivää ensi vuoden puolella jos ja kun toivon mukaan pahoinvointi lähtee.

Vieläkään ei ole minkäänlaista varmuutta siitä, että varmasti vauvalla sydän jumpsuttaa, mutta eipä tässä auta muu kuin odottaa vielä pari päivää nt-ultraa. Paljon epävarmemmalla ololla tätä toista oon näin alkuviikot odotellut, mutta se lienee ihan tyypillistä.

Että tälläset täältä. Minä koetan pikkuhiljaa alkaa hiljentyä joulun viettoon, fiilistä siihen kun ei ole vielä tuntunut olevan. Mutta huomista odotan kyllä jo kovasti, koska A:lle on sukulaisten toimesta hankittu mahdoton määrä paketteja, enkä malta odottaa mitä tyttö tuumaa kaikesta uudesta :)

Hullunmyllyä.

Turha edes enää selitellä miksi ei ole tullut kirjoitettua. Ei vaan yksinkertaisesti jaksa. Mun pyhä kolminaisuuteni on tällä hetkellä työ, koti ja treeni, muulle juurikaan ei ole jaksamista. Kavereita ei tule nähtyä, mitään kivaa ei tule tehtyä: mulla on Game of thronesin kakkoskirjakin ollut työn alla varmaan reilun kuukauden, normaalisti tuo sivumäärä ei veisi paria viikkoa pidempään.

Kuvitukseksi ruokakuvia kesän ajalta. Nyt kun ei hirveesti oo mitään kummepia tullut kuvailtua.

Minttuperunasalaattia ja lohta.

Treenit sujuu ihan suhteellisen hyvin tuolla kaksijakoisella mikä nyt on. Ainoa mikä treeniä haittaa, on oman kropan ongelmat. Lapaväli meni lukkoon, sain sen fyssarilla auki ja selkä ehti olla 1,5 viikkoa ongelmaton ja sitten sunnuntaina nasahti taas. Ihan vain uimaaltaan reunalla istuessa, kun vähän liikahti. Onneksi on ihana pt, joka lupasi viikoksi lainaan oman fysiokiilansa, jolla itse on saanut lapaväliä auottua. Tällä hetkellä kun ei taloudellinen puoli anna yhtään periksi ylimäärästä fyssarikäyntiä, on noita yllätyksellisiä menoeriä piisannut (kuten mm. uudet kesärenkaat, lukkojen vaihtoa jne) ja en edes halua kuvitella sitä skenaariota että olisin kotona kodinhoidontuella.

Tää on miehen taidonnäyte mun synttäreiden kunniaksi. 

Voisipa kysäistä suostuisiko tekemään hääpäiväateriaksi uudestaan.

En ollut koskaan tajunnut kuinka hektistä elämä voi olla. Vaikka en elämääni muuhun vaihtaisi, silti välillä kaipaan rauhallisempaa aikaa. Tuntuu ettei mitään muuta ehdi tehdä kuin juosta koko ajan jonnekin tai tehdä koko ajan jotain. Kaikki mikä rikkoo viikon normaalirutiinin on tervetullutta, mutta itse sitä ei jaksa alkaa erikseen värkkäämään, joten eipä ole juurikaan tullut kyläiltyä tai nähtyä ketään. Onneksi A:n kummitäti vieraili edellisenä viikonloppuna ja eilen sain amk-kaverin käymään kylässä kun oli lähialueella.

Koulutehtäviäkin alkaa olemaan jo aikamoinen pino. Vielä kun sen keksisi, että missä välissä ne saisi raapustettua pois, sillä edellytyksellä tietenkin että ne edes osaisi.

Tuorepuuro omaan herukkamehuun chiasiemenistä, kaurahiutaleista ja vehnäleseistä. 

Vähän pensasmustikoita kaveriksi.

Tämmöistä siis tänne eli pitkälti hiljaisuutta tulee olemaan blogin puolella edelleen. Tätäkin postausta olen kirjoittanut viime sunnuntaista asti, vaikkei tämän kummoisempi ole.

Melkein 1,5 v.

Meikäläisellä on lomaviikkoa ja koulutehtävien pähkäilyn lomassa on hyvä aika vähän tehdä kaikkea muutakin (jotenkin ei nuo kustannuslaskelmat meinaa luonnistua millään). Varailin A:lle ensi kuun alkuun 1,5 v neuvolan ja tulipa mieleen, että voisihan sitä tännekin laittaa välillä muutaman kuvan siitä mitä neiti on kesän aikana puuhaillut. Niitä on jo nyt kertynyt ihan mahdoton määrä, joten kauhulla odotan sitä kun pitää alkaa 1-vuotiskirjaa kasailemaan. En missään nimessä halua että kuvat jäävät pelkästään koneelle, vaikka katsellaankin niitä aina välillä, koska se on A:n mielestä todella hauskaa. 

Puistossa hullutellaan.

A tuntuu kuluneen kesän aikana kasvaneen ihan todella paljon. Sanoja tulee päivittäin useita uusia ja keskustelukin onnistuu jo. Osataan ei, joo, kiitos, myös kato on kovassa käytössä. Kirjoja luettaessa A osaa kuvista näyttää lähes kaiken mitä keksii pyytää, eli sanojen merkityksiä tiedetään vielä enemmän kuin mitä sanotaan. Muunmuassa ruumiinosat on todella hyvin hallussa ja osataan näyttää niin kulmakarvat, kantapäät kuin kainalo ja niskakin. Isi on jostain syystä loman aikana hukkunut käytöstä (liekö siksi ettei ole H:n kanssa aikaisemmin ollut kotona kahdestaan yhtä pitkää jaksoa), joten äiti on kovassa käytössä. Bubblallekin on löytynyt jo nimi: Bubba, Neko sen sijaan on vain mau.

Voin suositella kuvassa näkyvää uimarengasta ihan kaikille.

 Tuossa pääsee siis lähemmäs oikeaa uintiasentoa kuin perus uimarenkaassa ja 

tämän kanssa uskaltaa antaa taaperonkin päästä hitusen kauemmaksi
Swintrainer

Rannalla ehdittiin pariin kertaan käymään.

"Ruoka-aika"

Omatoimisuus on ihan hämmentävää. Pytylle mennessä availlaan itse vessan kannet ja koetetaan laittaa supistaja paikoilleen. Käsiä pestessä koroke asetetaan itse lavuaarin alta ja kädet pestään hanan avaus avustuksella. Kovin juttu tällä hetkellä tuntuu olevan vaatteiden päälle pukeminen ja voi sitä huudon määrää kun ei kaikki vielä ihan omille paikoilleen mene. Kissojen ruokkiminen herkkupaloilla on ihan mahdottoman hauskaa. Muutenkin on kiva ollut nähdä miten kissat koko ajan suhtautuu suopeammin A:han.

Eilen kysyin A:lta, että pitäisikö Bubblaa käyttää pihalla ulkoilemassa ja totta kai piti lähteä.
A:n Mimmi kisukin sitten lähti mukaan.

Näin sujuu ulkoiluttaminen.

Niin se vaan aika menee eikä tuota pienen ihmisen oppimista voi pysäyttää mikään. Vaikka töiden, harrastusten ja kodin yhdistäminen meinaakin vähän rankaksi käydä tässä välillä, niin silti tuosta lapsesta saa niin paljon voimaa jaksaa. Sitä kun ehdottomasti haluaisi kaiken parhaan mahdollisen lapselle, tosin pitää se parisuhteen toinenkin osapuoli muistaa. Ensi viikonloppuna A pääsekin taas mummulle yökylään ja me miehen kanssa käydään "treffeillä": salille spinningiin pitkästä aikaa yhdessä ja vähän jotain ulkona syömistä.