Vähän liian harmaata

Hiljaista on ollut, vielä siis entistäkin hiljaisempaa. Syy on ihan puhtaasti ollut oma jaksaminen ja monet asiat on karsiutunut tehtävälistoilta vaikka olisivat ihan mieluisaakin puuhaa, kuten esimerkiksi muiden blogien lukeminen. Yksi syy on viime kuulle sattuneet pitkät ulkomaan reissut, jolloin olen ollut yksin lasten kanssa. Seuraavana syynä on pitkällinen flunssa, joka on palannut moneen kertaan aina pienen tauon jälkeen ja nytkin varmaan kymmenette viikkoa yskin limaa ja koetan parantua.

Kolmantena ja painavimpana on oma uupuminen, joka meni siihen pisteeseen että alkoi tuntua siltä, ettei tunnista enää itseään. Jatkuvaa  väsymystä, vaikka yöunet sinänsä olivat kunnossa, ärtyneisyyttä, alakuloa ja muutenkin pientä negatiivisuutta, joka tuntui vain korostuvan kun jokainen hehkuttaa lisääntyvää valoisuutta, kevättä ja energisyyttä. Jonkin verran ennen pääsiäistä sitä oli alkanut pyöritellä ajatuksissa että olisiko kyseessä jotain muutakin kuin vain väsymystä, kunnes erään avautumisen jälkeen kuulen ystävältäni, että hänkin oli miettinyt, että voisinko olla esimerkiksi masentunut. No, 8kk neuvolaan ei ollut pitkä aika ja siellä nostin asiaa sitten esiin. Sain heti tietoa enemmän kotiavusta ja ajanvarauksen psykiatriselle sairaanhoitajalle.

Nyt sitten tiistaina kävin juttelemassa tämän sairaan hoitajan kanssa ja samaan päädyttiin hänenkin kanssa, että uupumusta/lievää masennusta tai miksikä sitä nyt haluaakaan kutsua olisi olemassa. Onneksi olin jo ehtinyt ajatusta miettiä vähän itsekseen, muuten olisi voinut tulla tosi vahva epäonnistumisen fiilis. "Miten sitä muka voi väsyä ja uupua, kun elämä on niin helppoa, mies auttaa kotona jne jne" Nyt ne oli jo etukäteen itsekseen ajateltuna ja koin tosi hyväksi päästä puhumaan asioista.

Nyt tässä odottaakin sitten loppukuulle lääkärin tarkastus aika, jotta tutkitaan vähän onko siellä sitten muutakin lisänä. Treeneistä palautuminen kun on ollut ihan käsittämättömän heikkoa, puhumattakaan tästä koko kevään jatkuneesta sairastelusta. Eli tahdon tarkistuttaa mykoplasman ja kilpirauhasen vajaatoiminnan mahdollisuudet. Yleensäkin sellainen yleisluontoinen terveystarkastus olisi varmasti hyvästä, en muista koska sellaisessa oikein olisin ollut. Ei varmaan sitten peruskoulun, yleensä sitä soittaa vaan siitä yhdestä ja tietystä asiasta mikä pitää saada hoidettua.

Kaikista eniten toivon ettei lapsille, varsinkaan isommalle jäisi mitään huonoa mieltä tästä äidin oloista. Valitettavasti on pinna ollut entistä lyhyempi ja on tullut ihan hävettävän paljon äristyä asioista, joita paremmalla mielellä ollessa olisi pystynyt antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Myös asioiden tekeminen esim. ulos lähteminen ja ruuanlaittaminen tuntui aika ajoin aivan käsittämättömän vaikealta ja monella kertaa on menty siitä mistä aita on matalin.

Hetken mietin, että lähdenkö tänne edes kirjoittelemaan, mutta toisaalta, en varmasti ole ainoa joka väsyy vaikka elämä olisi helppoa. Ja edes jotain selitystä niille muutamalle jotka joskus blogiani säännöllisemmin kommentoivat. Toivon kaikesta sydämestä että tämä tästä helpottaa. Seuraavan kerran pitkiä reissuja miehellä tämän hetken tiedon mukaan on vasta syksyllä, viikon päästä lähdetään Barceloonaan lomailemaan koko perheellä ja 1,5kk sitten miehen kesälomaan.

Arjen harmaudessa.

En voi muuta tehdä kuin huokaista onnesta kun huomenna on sunnuntai. Yleensä sunnuntai ei varmaankaan ihmisissä kyseisenlaista reaktiota, sunnuntai kun tarkoittaa aina uutta alkavaa arkea, mutta meillä on perheen isi ollut taas koko viikon Saksan maalla messuhommissa. Voin sanoa ettei viikko ole taas ollut siitä kevyimmästä päästä koska sen lisäksi että olen lapset hoitanut täysin yksin (avaa taas silmiä arvostamaan sitä toisen läsnäoloa) olen tällä viikolla ollut jo kolmatta viikkoa enemmän tai vähemmän jonkinlaisessa flunssassa. Nyt ollaan pelkästä niellessä tuntuvasta kurkkukivusta päästy jo siihen asteelle että yskittää ja räkää löytyy. Nieluviljelyssäkin kävin, mutta ei mitään. Ilmeisesti löytyy vaan harvinaisen sitkeitä flunssia nyt.

Voin sanoo että fiilikset ei oo kovin hyvät. Oon väsynyt kun en saa nukkua, koska tietenkään kumpikaan lapsista ei voi nukkua niin kuin normaalisti nukkuu. Pikkusiskoltakin päikkärit jääneet pariin hassuun tuntiin joka päivältä eli se siitä lepäämisajasta edes tarhapäivinä. Kaikista eniten ketuttaa se, että kolme viikkoa kulunut, enkä oo päässyt salille. Pilateksessa kävin viime ja edellisviikolla, tällä viikolla sattuneesta syystä en sielläkään. Yhtään en oo viittinyt lähteä salille puolikuntoisena vaikka aikasemmin ollut ja vähän oloa että voisi lähteä. Ja hyvä niin etten ole mennyt, johan tää on ihan perus kotielämän rasituksilla kestänyt jo näin kauan. Kun jostain kumman syystä mies kyllä sai sairastaa sen pari päivää ihan rauhassa (nukkua päivät jne), mutta kun mun pitäis niin ketun kikkarat. No jos nyt sit ens viikolla alkuviikosta ennen seuraavaa ulkomaan työreissua. 

Salille kyllä kaipaa ihan mahdottomasti. Kun ei käy salilla on vaikea syödä terveellisesti ja kipeänä tekee muutenkin kaikkea ei terveellistä mieli, niin johan siinä on itse itseään ruokkiva ympyrä valmis. Nyt pitää huomisesta eteenpäin ottaa taas niska-perseote ittestään kiinni ja vähän ravistella, jotta saisi ruokavalioon taas ne terveelliset ja hyvät valinnat kohdilleen, jos sitten vaikka olisi paremmat mahdollisuudet tervehtyäkin.

Lapsistakin voisi välillä koettaa sanoa sanasen ainaisen valittamisen joukossa. A 2 vuotta ja 8 kuukautta opiskelee tällä hetkellä kovasti kirjaimia. Isot kirjaimet tunnistetaan kaikki nimeltä ja aakkosen osataan luetelle, joskin osa saman kuuloisista kirjaimista (kuten dee ja ee) menee kaikki samalla tavalla sanoen, mutta on tuo silti mun mielestä aika hienosti. Nyt ollaan alettu opiskelemaan myös pikkukirjaimia, että mitenkäs ne oikein menikään.

Kirjaimien tavaamista.

Pikkusisko puolestaan kasvaa huimaa vauhtia. 3kk neuvola oli viime kuun lopussa ja kokoa oli silloin 5760 g ja 62,5 cm. Kilo vähemmän ja puolisen senttiä lyhyempi kuin isosiskonsa saman ikäisenä. Kovin on hoikkeliini edelleen, vaikka on ne reidet makkaroita kerryttäneet. Kasvu on kuitenkin hyvää ja tasaista, joten meillä ei soseita tai muuta kiinteää olla aloittelemassa ennen tammikuuta. Silloin tulee se puoli vuotta täyteen, niin olisi mahtavaa päästä siihen ikään täysimetyksellä ja aloittaa kiinteät suoraan enemmän sormiruokaillen.

Tukka ei ole hukkunut minnekään, päin vastoin kasvaa hyvin ja on entistä kurittomampi. Päälaellahan menee oikein kunnon pyörre, joka ei vieläkään kaadu mihinkään suuntaan, otsatukka puolestaan on jo asettunut vähän siistimmäksi. Saa nähdä kuinka pienenä saa ensimmäiset ponnarit laitettua. Tai kyllä ne nytkin saisi jo laitettua, lopputulos on vain kovin hullunkurinen kun päälaki törröttää pystyssä :D

Kova on yritys liikkeelle lähtöön. Jalat menee mahan alle tosi

 hyvin jo, mutta kädet leviävät minne sattuu.

Yliaikaiskontrolli

Jäi tosi kurja maku suuhun eilisestä yliaikaiskontrollista eli itkienhän mä sieltä lähdin pois, enkä saanut jäädä vauvaa maailmaan pungertamaan. Vaikka kuinka tietää lasketun ajan olevan nimellinen juttu, niin siitä huolimatta sitä alkaa tuntea olonsa vialliseksi kun 41+4 on tänään ja ei minkäänlaisia merkkejä vauvan maailmaan tulosta. Siinä ei enää paljon lohduta lääkärien ja kätilön (voi, toivon etten saa eilistä kätilöä sit synnytykseen, en kokenyt yhtään minkäänlaista synkkausta) vakuuttelut siitä, että vauva syntyy sitten kun se on valmis. Siitähän nimittäin alkaa mietintä, että miksi vauva ei ole vielä valmis, olenko tehnyt jotain peruuttamatonta vahinko stressaavalla raskausajalla jne jne...

No, eilen tosiaan siis tilanne sellainen, että paikat ovat niin kypsät ettei niitä pysty kypsyttämään ballongilla tai tabuilla, mutta kaula/suu/mikä-lie-olikaan on niin takana, ettei kalvoja voinut puhkoa vaikka 3cm olinkin auki (tästäkin tosin kuulin ettei se oikeasti olisi puhkomiselle mikään este...). Eli lääkäri pyöritteli vain aikansa kalvoja ja kovasti lupaili ties minkälaisia eritteitä ja sitä miten 12 tunnin kuluessa kaikki tulee kalvojen käsittelystä takaisin synnyttämään. Ketun kikkarat sanon minä. Supistuksia tuli tasan sen aikaa jonkin verran kun kävelin kotiin, loppupäivänä edelleen vain yksittäisiä satunnaisia. Mitään muuta ei tapahtunut.

Että kyllä voi päivät olla yhtä pitkiä kuin nälkävuosi. Torstaina aamusta siis aika taas synnärille, mutta musta alkaa tuntua että noihin lupauksiin kenenkään taholta ei voi luottaa enää yhtään. Oon jo jonkin aikaa ollut todella pettynyt tähän touhuun, kun ei kuunnella äitiä ja äidin oloa ollenkaan. Jos mittausten arvot on ok, äiti voi hyvin ja kun sen lisäksi vauva voi hyvin niin ei tehä yhtään mitään. Mieskin jo sanoi, että jos joskus tulee lisää lapsia, niin niitä ei Kokkolassa sitten synnytetä, joten taitaa sekin olla jo jonkin verran närkästynyt tästä toiminnasta täällä..

Olenhan mä tässä ehtinyt jo kehitellä mielen parantamiseksi teoriaa siitä, että ehkä vauva ei oo syntynyt sen takia, että meillä ei olisikaan laskettu aika ihan oikea, vaikka mitoiltaan suunnilleen vastannut neuvolan laskettua. Ainakin eilen laskurilla leikkiessäni sain eri vastauksia kuin neuvolan standardi 28 päivää kierrolla, joten voin ainakin kuvitella että ehkä mulla ei oikeasti kuuluisi olla vielä näin paljon viikkoja :D

Soutaa, huopaa..

Ei oo tullut lähtöä vielä. Huomenna on se viisi päivää yli, jolloin A aamuyöstä putkahti maailmaan. Kyllä se pistää mieltä kaivertamaan kun jotenkin oli sitten kuitenkin ajatellut, että toinen tulisi aikaisemmin, kuin mitä ensimmäinen. Ei siltä nyt näytä.

Eilen oli neuvola, ja tuli kyllä taas sellainen olo, että eipä siellä kukaan kuuntele. Eri terkka taas jälleen (täällä on kesän ajan kaikki neuvolat vain yhdessä pisteessä) ja tuntui että olojen yms. kertomiset meni ihan kuuroille korville. Viime torstaina kun lupailtiin jo vähän että jotain voitaisiin ruveta tekemään. No joo, soittihan tuo synnytysvastaanotolle, mutta toisin kuin luulin, sain sieltä vain normaalin 10 päivää yli lasketun yliaikaiskontrollin ensi viikon maanantaille. Sitä ennen perjantaina neuvola, jossa en muuten enää vaa'alle nouse, ällöttää tää turvotuksen aiheuttama painon nousu, vaikkei turvotus näykään mulla juuri missään.

Tänään puolestaa käväisin taas synnytysvastaanotolla, kun supistuksia oli tullut jo kuusi tuntia säännöllisesti vähän vajaa 10 min välein ja kovempina loppuvaiheessa. No, arvasihan siinä kuinka kävi: käyrillä taisi tulla kaksi ja nekin aika laimeita. Valittelinkin kätilölle, että kyllä tämä toisen kohdalla lähteminen on niin paljon vaikeampaa. Lähteäkö vai eikö, soittaako vai eikö jo hoitajalle vai mitä oikein tehdä. Masentavaa oli myös se, kun kätilö ei meinannut ylttää sisätutkimuksessa yhtään mihinkään. Onneksi siellä oli kuitenkin sen verran hiljaista että pääsin lääkärinkin juttusille tilanteen etenemisestä. Tarrkisteltiin ultralla tarjonta, kun jotenkin vähän vinossä tämä neiti vatsassa majailee. Ihan oli pää oikeassa paikassa. Samalla kertaa lääkäri otti mitoista painoarvion ja kyllä meille on ihan kirjaimellisesti pikkusisko tulossa, painoarvio oli 3,7 kiloa kun A:n 40+3 oli 4,1 kiloa. Tai ainakin itsestä tuo ero tuntuu tällä hetkellä todella isolta, mutta kuten tiedetään niin arvioitahan nuo vaan ovat (tosin A oli syntyessään 3,2 kiloa). Lääkäri onnekseni sai tulokseksi kahdelle sormelle auki, joka kuullosti jo huomattavasti paremmalta.

Nyt sitten taas kotona, selkää jomottaa ja supistelee, mutta tässä nyt sit kattellaan rauhassa. Multa alkaa mennä usko siihen, että lähtisi ennen maanantaita mihinkään suuntaan sitten kuitenkaan, joten pitää tässä järkätä joka päivälle tekemistä loppuviikolle että jaksaa tän olon kanssa roikkua tässä helteessä.

40+0

Siinä se sitten tuli ja aikalailla menikin. Laskettu päivä. Kaksi edellistä päivää oli niin lupaavan oloisia, selkää särki, tuli sähköiskuja reisiin ja supistelikin (ei tosin riittävän kovaa ja riittävän säännöllisesti). Tänä aamuna ei enää mitään, vaikka eilen illala ehdin jo oikeasti uskoa oloa ja miettiä että yöllä varmaan lähdetään. Ketun kikkarat, et lähdetty. Tänään sitten kävin kuitenkin svolla, kun koko päivä oli ollut ihan todella hiljaista liikkeiden puolesta. Sielläkin lopulta kaikki ok, käyrät hyvät (kaksi vaivasta supistusta piirty). Verikokeet jotka otettiin multa puhuttuani vatsan löysyydestä oli myös ok: nesteytys, crp ja suolatasapaino. Kohdunsuukaan ei antanut paljon toivoa siitä että lähtö olisi tulossa. Hyvä että kaikki ok, mutta kyllä se toisaalta samalla masensikin. Kaikki vaan kehuu miten hyvät arvot kaikki on, hienoa että kroppa kestää raskaudet jne. Mutta kun se pää ei kestä, eikä se kroppakaan oikeasti.

Kupla otsassa on siis aika suuri. Varsinkin kun tänään vielä on omatkin synttärit ja päivän saldo on aikalailla mitätön. Yksi kortti mieheltä ja tytöltä, ulkona lounaaksi syöty toasti. Ai niin, ei sovi unohtaa miehen eilen kaupasta ottamaa B&J's sandwitchia, joka kuulemma oli synttäripäivälleni. Vaikka niin kovasti luvattiin edes mutakakku leipoa. Voi olla, että loppuraskaus saa tän tuntumaan enemmän härkäseltä, mutta kyllä mä olisin edes pienen paketin tahtonut. Ihan jo sillä, että valmistujaislahjakin jäi saamatta mieheltä ihan kokonaan, kukista tai kortista puhumattakaan. En siis ole materian perää tällä lahjakaipuullani, mutta erityisesti tuo valmistujaislahjan saamatta jääminen harmitti, ihan niinkuin valmistumisessa ei olisi ollut mitään hienoa. Ja synttärilahjan puute harmittaa siksi kun tuo lahja jäi saamatta ja siitä on tullut sanottua, että synttäriksi olisi sitten jotain pientä kivaa saada. Ei niin ei.

Lisäksi mua ahdistaa jo valmiiksi tän lapsen syntymisen venyminen. Miehellä on ensi viikko viimeinen lomaviikko ja tuo työnarkomaani ei ole luvannut pitää isyyslomaa siihen perää. Lyhyemmästä työpäivästä oon puhunut, mutten siihenkään ole saanut lupausta. Ei ole ajatuksena mitenkään kannustava, että jää kahden lapsen kanssa synnäriltä päästyä melkeinpä saman tien koko päiväksi ilman toista aikuista. Näinhän käy jos vaikka tämä syntyisi samoin kuin A, eli 40+5.

Ei oo ollut kovin iloiset fiilikset tänään ja luulen että ei tää tästä kyllä helpotakaan ennen synnytystä. Mä alan olemaan lähes 100% varma, etten kyllä ryhdy tähän enää koskaan.

Eilinen 39+6 ja navan rintamasuunta kohti lattiaa, ei eteenpäin.

Ihan normaalia flunssaa?

Vastustaa ja ihan huolella. Olin viime viikolla tiistaista eteenpäin loppuviikon saikulla, väsymyksen, supistusten, räkätaudin ja ties minkä takia. Viikonloppuna oli olo jo tosi hyvä, siis kun katsottiin flunssa, joka kaksi viikkoa oli jo vaivannut. Maha puolestaan kipuili ihan huolella.

No, maanantaina kuitenkin töihin todetakseni että nokka alkoi taas mennä tukkoon työpäivän perään. Tiistai aamuna kurkku tuntui karkealta ja viime yönä nukuin taas todella katkonaisesti. Töissä ehdin muutaman tunnin olla, kun alkoi näyttää siltä, että yskä alkaa ihan huolella vaivaamaan. Ei oo yskäsenä kyllä pakkaamattomien elintarvikkeiden joukkoon asiaa. No, sain taisteltua itselleni huomiselle ajan hoitajalle, että kurkkaisivat korvat (kutiavat), ottaisivat tulehdusarvot ja katsastaisivat kurkun. Erityisesti vasemmalle puolelle kertyy painetta poskionteloon ja tuntuu hampaissa asti. Ja hampaat ne ei oo mitkä särkevät, vaikka siltä tuntuvatkin koska ne on just viime syksynä paikattu.

Alkaa tympäsemään tää sairastaminen, oon alkuvuodesta ollut enemmän kipeänä kuin varmaan ikinä. Tiedä onko tällä kertaa sitten raskauden ja hektisemmän arjen yhdistelmä hukannut multa kaiken vastustuskyvyn. Tk:n suhtautumisesta johtuen alkaa itseänikin epäilyttämään, että olisiko tämä sittenkin normaalia (yskästä kuulemma huolestutaan aikuisilla vasta sitten kun on viisi viikkoa yskinyt). Tuli sellainen olo, että kun kuumetta ei ole, niin pitäisi selvitä. Mä oon tasasin väliajoin tässä sairastellessa kuumetta mitannut, enkä oo kertaakaan saanut mittaria kipuamaan edes 36°C, vaan se on aina ollut jotain 35,6°C vaikka olo olisi ollut kuinka kuumeinen. Harvemmin sitä toivoo itselleen mitään sairauksia, mutta nyt toivon ihan todella että siellä olisi jotain mikä voitaisiin hoitaa pois.

Viime viikolta kun olin vähän freesimpi.

Olisi paljon meidän kaksivuotiaastakin kirjoitettavaa. No, huomisen jälkeen olen viisaampi siitä onko päivisin aikaa taas hetken aikaa tehä jotain ei niin tärkeää. Oppariakin on suht hyvällä mallilla, joten voisi nipistää hetken aikaa kunnon postaukselle A:sta ja hänen taidoistaan. :)

Sisustuskateus.

Tai sanotaanko ihan rehellisesti, että täytellinen kettuuntuminen meidän kämppään ja sen näköön. Miksi meillä ei voi olla valoisaa, kaunista ja kuitenkin sellaista lapseperheen kodin näköistä. Tavaraa on enemmän kuin laki sallii ja mies ei sallisi mitään heitettävän pois. Viime viikolla kotona sairaan tytön kanssa ollessani haaveilinkin ikkunan alle saatavasta isosta roskalavasta, niin että olisin surutta voinut viskoa kaikki hävitettävät jutut samaan kasaan, ilman että tarvitsee alkaa miettiä mihin minä tämänkin hävitän.

Tällä viikolla ahdistumista ja huokailuja on aiheuttanut mm. Lapsellista- blogista löytyvät ihanan valoisat kuvat ja Oi, mikä #muija -blogin koti postaus avaruudellaan ja tavara vähyydellään. Mä haaveilen olohuoneeseen uusista tapeteista, uudesta sohvasta, ruokaryhmästä, keittiöstä ja vaikka mistä kaikesta. Mutta jos asiasta yrittää keskustella miehen kanssa niin vastaukset ovat aina luokkaa: "Katotaan" "No ei ehkä nyt" ja kysyessäni koska yli 10 vuotta vanhan sohvan voisi uusia oli vastaus: "Ei vielä moneen vuoteen!" Ai. No kiitos vain. Keittöremontin tekemisestä ollaan puhuttu muutosta asti, mutta jotenkin tuntuu että keittiölle ei tapahdu yhtään mitään ennen kuin siitä joskus kaukaisessa tulevaisuudessa muutetaan pois. Kun ei meillä vaihdu valaisimista ne palaneet lamputkaan. Tai eräänä esimerkkinä voin heittää eiliseltä sen, että mies siivosi viimein yhden paperikassin olohuoneen nurkassa, jossa se oli enemmän tai vähemmän ollut sellaisenaan muutosta asti. Eihän me olla asuttu kuin yli kaksi vuotta jo tuossa asunnossa.

Musta olisi kiva nyt laittaa rahaa noihin vähän kalliimpiin hankintoihin kun on taloudessa kaksi työssäkäyvää ihmistä. Tuntuu jotenkin ikävältä, kun on olo ettei rahaa saisi käyttää muuhun kuin pakollisiin menoihin. Musta olisi kiva nyt tehdä niitä hankintoja, kun kaikkea ei tarvitsisi syynätä pennin päälle. Tietysti olen tullut ostaneeksi A:lle muutamia ihania juttuja (FB:n ommeltujen vaatteiden kirppis on petollinen paikka), mutta ne on sellaisia että ne tulisi hankittua muutenkin, vaikka sitten muusta säästämällä. Itseeni tuhlaamisen koen tällä hetkellä kovin turhaksi, kun kroppa taas paisuu kuin pullataikina eli ei ole mitään järkeä ostaa uusia vaatteita. Ajatuksena kun olisi ensi syksynä jatkaa kohti kovempaa kuntoa ikinä. Äitiysvaatteet koen täysin pelkäksi rahastukseksi, housuja lukuunottamatta eikä niitäkään mulla ole kuin kahdet. Imetyspaitoja tietenkin voisi hankkia (ajattelin tällä kertaa panostaa niihin), mutta toisaalta niiden hankkiminen nyt tuntuu kovin kaukaiselta ajatukselta, varsinkin kun alkuun varmasti pärjään topeilla kesäaikana.

Välillä musta tuntuu että pitäisi vaan mennä jonnekin kauppaan ja ostaa sieltä niitä juttuja mitä koen tarvitsevani (mm. naulakkoa yms. käyttöön tulevaa tavaraa) kyselemättä yhtään kenenkään mielipidettä. Saisi sitten nähdä kauanko mies kakistelee vai kakisteleeko ollenkaan.


P.s. Näin ohimennen A:n kuulumisista: Neiti on viisi yötä putkeen nukkunut täysin kuivalla vaipalla ja aloitimme oikeasti aktiivisen kuivaksi harjoittelun vasta vuoden vaihteesta (niin että tarhassakin pikkarit käytössä). Ai että oon ylpeä, olishan se kiva ettei olisi sitten kahta vaipatettavaa, vaikka kyse olisikin yövaipasta toisella.  :)

Vuosi 2014

Vuotta on jo melkein pari viikkoa menty eteenpäin, jota en ihan rehellisesti tajua lainkaan. Mulla tuntuu vähän taas siltä, etten saisi kaikki lankoja pidettyä käsissäni sitten millään.

Vuosi vaihtui ihan perinteisesti kotona ollessa, mutta viikko sitten perjantaina pääsin lunastamaan miehen antamaa joululahjaa eli kahta yötä Oulun Edenissä, tytön jäädessä anopin hoiviin. Ai että kyllä teki hyvää, perjantaina rentouduttiin intialaisessa päähieronnassa ja kylpylässä, syötiin (terveellisesti) överit päivällisbuffassa ja oltiin vaan. Lauantaina shoppailtiin ja käytiin jopa leffassakin ja vietettiin oikein kahden keskistä laatu aikaa.

Tosta hommasta ei oo kuin viikko ja musta tuntuu etten koskaan olisi ikinä rentoutunutkaan. Tällä viikolla on töissä ollut luonnollisesti loppiaisesta johtuen päivän lyhyempi työviikko ja mulla sit siihen lisäksi vielä torstaina ja perjantaina sellainen 05-23 työ+koulupäivä yhdistelmä.

Kyllä se kroppa vaan on herkempi reagoimaan näin raskausaikana. Eilen illalla salikäynnin jälkeen, se alko ilmotella ittestään, vaikka salitreenit tuntuivat enemmän kuin hyvältä. Vähän särki mahaa, liitoksia ja muutenkin huono olo. Tänä aamuna en sitten olisikaan päässyt millään sängystä ylös (tytöllä alkoi aamu taas  klo 06) ja aamupalan jälkeen nukuinkin koko lastenohjelmien ajan. Päivän mittaan on sitten tuntunut selkä alkavan hajota (onneksi on huomiselle fyssari aika), nivusen seutu ei kestä taas yhtään kävelyä, päätä särkee ja ja muutenkin olo on ihan kamala ja myös jossain määrin ahdistunut.

Jos jotain hyvää pitää päivästä löytää, on se se, että olen ihan suhteellisen tyytyväinen opparin teorian etenemiseen. Se alkaa olemaan ihan suhteellisen jees eikä pituuttakaan puutu. Mutta muuten on kyllä taas sellainen olo, ettei tiedä miten sitä oikein pitäisi tää homma hoitaa loppuun asti. Kai se tästä, ehkä sit maaliskuussa viimestään helpotta.

Maanantaina 12+2 kuvailtiin uudemman tulokkaan kasvua.

 Kyllä se vaan kummasti aikasemmin alkaa pyöristymään

Kuinka pitkälle voimat riittää?

Nyt alkaa epäilyttämään omat voimavarat. Työssäkäynti, opiskelu, koti ja perhe. Yhä kesken olevien kurssien lisäksi alkaa tälle vuodelle vielä kaksi uutta. Samaan aikaan pitäisi hoitaa työt ja tehdä opparini teoria osaa. Pitäisi liikkua, syödä hyvin, olla lapsen kanssa läsnä, keskustella miehen kanssa, ylläpitää jonkin asteisia kaverisuhteita.

Voin sanoa, että noista on jo aika monta tipahtanut. Treenit on tipahtanut tosi huonoihin viikko saldoin miehen kahden viikon Amerikan matkan jäljiltä (kun siis päässyt liikkumaan hoitajien puutteen vuoksi). Sille tosin on syykin (siis muu kuin järjetön väsymys ja kaamosmasennus): selkä on taas vaivannut kovasti, kun ei ole fyssarille kerennyt. Onneksi nyt olen oikeutettu työpaikan fyssarietuihin ja niitä olisi tarkoitus hyödyntää vielä tämän vuoden puolella.
Ruokapuoli ei suju yhtään niin hyvin kuin haluaisin ja pitäisi. En jaksa laittaa mitään monimutkaista ja terveellistä ruokaa, naposteltua tulee vähän turhan paljon (ei mitään vielä vuoden takaiseen verrattuna, mutta kuitenkin) ja muutenkin nälkä on koko ajan vaikka mitä söis. Ihana stressi.

Kavereita tulee nähtyä tosi huonosti, ei vaan jaksa. Ja välillä kyllä tuntuu, että mahtaako sitä olla kavereita ollenkaan, mä olen niitä ihmisiä jotka kaipaisi sen yhden paremman kaverin. Opiskelukavereille tai muille kavereille on vähän huono lähtee avautumaan perhe-elämän vaikeudesta.

Mä käyn ihan järjettömillä kierroksilla, koko ajan tuntuu että kihisee ja kohisee. Sit kun väsähtää, niin väsähtää täydellisesti. Jokaisesta joutenolon hetkestä (jotka tässä tilanteessa olisi todella tärkeitä) potee huonoa omaatuntoa, kun tietää että on se ja se tehtävä tekemättä. Ja kerrottakoon tässä rehellisesti, etten muista koska viimeksi olisi juurikaan siivonnut. Kiitokset siitä siis miehelle.

Stressiä ei helpota yhtään miehen työmatkat: parin viikon päästä viikko Saksassa, kun mulla olisi 8h tunnin edestä elintarvikekemiaa. Ja ne työt ja opparin teorian kasaaminen ja koti yksin ja ja.


Nyt sitä alkaa oikeesti miettimään, kuinka kauan tälläistä voi jaksaa?

kuva

Kestä, kestä.

Kyllä kävi eilinen mielenpäälle. Puntari päivä ja vaaka näytti +400g kahden viikon takaiseen, ilman että luustolihasprosentti olisi noussut selkeästi. Ei lohduttanut, vaikka pt sanoi, että painon tasaantuminen on odotettavaa jossain vaiheessa, kun melkein puoli vuotta ollaan jo tappavan tasaisesti tultu alaspäin. Ei se hirveästi mieltä lämmittänyt, kun sitä tunsi olonsa vain niin laiskaksi ja saamattomaksi, alkuviikosta oli täysin veto pois ja jätin käymättä salilla, vasta torstaina oli ekat treenit: pt:n johdolla mäkivetoja matolla, joista täytyy todeta sen verran, että ehdottomasti juoksussa mun juttu on ihan kaikki muut kuin tasainen hölköttäminen.

Eilinen oli muutenkin ihan tuskaa. Kouluun tuli ajeltua 2h suuntaan ihan täysin turhan takia ja mäkivedoista johtuen mulla oli huutava nälkä koko päivän! Onneksi pt varoitti asiasta, muuten olisi ollut varmasti itsekuri heikommalla kannattimella. Ainut ylimääränen oli salin jälkeen yksi miehen tekemä jauhelihapasteija, muuten puputin kurkkua ja parsakaalta vatsa parkani täytteeksi.

Jotenkin on taas sellainen olo, että on laiska, saamaton ja itsekuriton. Puoli vuotta lähenee ja olisin toivonut siihen mennessä -10 kiloa täyteen. 2,5 viikkoa ja reilu 2,5 kiloa ei tuu onnistumaan, kun tähän mennessä menty sillä -300g/vk. Pitäisi varmaan ihan täysin lopettaa kaikenlaisten laihdutusohjelmien kattominen, ne vaan masentaa, kun muutamissa viikoissa lähtee toistakymmentä kiloa. Se olisi niin hienoa saada seuraavaan punnitukseen nyt kunnon tulos, tekisi taas hyvää tolle pääkopalle, se kun alkaa jo olemaan ihan liikaa sitä mieltä, että kun ei tapahdu, niin olisi ihan sama luovuttaa. Lisäksi hirvittää jo valmiiksi, miten ihmeessä saan työt ja 4krt/vk (mäkivedot, funktionaalinen harjoitus, 2x puntti) treenit yhdistettyä, puhumattakaan siitä että lapsi ja mies saa tarpeeksi aikaa myöskin.

Ensi viikosta ja osittain seuraavastakin tulee haasteellista, erityisesti treenien onnistumisessa, kun mies lähtee taas viikon kestävälle ulkomaanreissulle. Onneksi ensi viikonloppuna kuitenkin A:ta odottaa ensimmäinen yökyläily reissu mummun luona ja tämä äiti lähtee vähän humputtelemaan koulullamme järjestettävään Nuijaturnaukseen. Kysymyksessähän on epävirallinen sm-kisa lentopallosta eri agrologi ja agromini koulujen kesken. Täydellinen irtiotto tulee olemaan tervetullut, vaikka hieman jännittääkin A:n jättäminen niin pitkäksi aikaa hoitoon.

Raasu

Meillä on nyt ensimmäinen kunnon sairastaminen tytöllä. Lauantai-sunnuntai välinen yö meni ihan harakoille ja sunnuntaina sitten A:lla olikin korkeimmillaan 39,3 asteen kuume. Nenä oli myös raukalla tukossa, mutta ihan hriveä huuto tuli kun Nenä-Fridalla kahteen kertaan päivän aikana nenää tyhjättiin. Onneksi tänään ei ole rohissut yhtään niin paljon, niin ei ainakaan vielä ole tarvinnut nenää tyhjäillä. Pitää illalla katsoa miltä vaikuttaa.

Pikkuraasu

Kuumetta on tänäänkin riittänyt yli 38,5 astetta koko ajan. Soittelin jo neuvolaankin ja kyselin, että koska pitäisi lääkäriin lähteä, kun aika kovasta kuumeesta kuitenkin kyse näin pienellä. Jos huomennakin vielä jatkuu, niin sitten lääkäriin. Tosin saatetaan lähteä käymään näytillä päivystyksessä miehen tultua töistä, tyttö kun ei ole oikein jaksanut leikkiä samallalailla kuin eilen ja maitoakin oon saanut menemään vaan joku 4dl koko päivän aikana. Vettä ei neitokainen oikein osaa vielä juoda.

Itselläkin veto heti pois kun vettä sataa ja koko päivä ollaan sisällä oltu ja oon seurana pötkätellyt sängyssä. Pitää varmaan illalla ottaa niskasta kiinni ja käydä salilla joko pumpissa tai sitten ihan muuten vaan.

Vaaka ketutus.

Paino aiheuttaa edelleen pään vaivaa. Viime viikko merkkailtiin syömiset kiloklubiin ja tippumista tapahtui 200g. Tällä viikolla jatketaan, mutta ei varmaan tule kovin kummoista tulosta tältäkään viikolta, mies toi töistä flunssan, joka teki pientä tuhoa jo viime viikolla, mutta tänä aamuna herätessä kurkkua karhistaa, ääni painuksissa, nenä täynnä räkää ja päätä jomottelee. Eli se siitä tämän päivän pilatas+fitball muokkaus tuplatunnista.

Nyt sit viimeseltä toivolta tuon painon kanssa alkaa tuntumaan salilla oleva Just4you3or5 -painonpudotus ryhmä. Mä en vielä tiedä ihan miten homma toimii, koska eilen vasta laittelin sähköpostia asiasta, mutta kaipa sieltä tulee jotain lisäinfoa tässä lähipäivinä. Saisi edes sen viisi kiloa pois ja sitten kun näkisi, että millä se oikein lähtee, jatkaisi sitä. 75 kiloon kun pitäisi vähintään päästä, jotta BMI olisi normaalipainoisen puolella, tosin silloinkin ylärajalla. Alle 70 kilon on mulle aivan absurdi ajatus, ihan siitä syystä, että mä en ole mikään siro ja hoikka pitkä -ihminen, vaan iso ja romuluinen pitkä :D Mutta jos siihen 75 kiloon pääsisi, niin sen jälkeen voisi alkaa keskittyä sen jälkeen enemmän rasvaprosentin pienentämiseen ja lihasmassan kasvattamiseen. Tai sitten ihan vaan keskittyä pitämään painon siinä missä se on.

Mua on tää paino jo niin paljon ahdistanut, että olen tehnyt sopimuksen itseni kanssa, että seuraavassa raskaudessa en anna itselleni lupaa asettua sohvalle. Tosin eihän se samalla tavalla olekaan mahdollista, kun on se yksi lapsi jo jonka kanssa joutuu puuhaamaan, mutta sen lisäksi pitäisi paremmin huolta ettei niitä ylimääräisiä kiloja pääsisi kroppaan kertymään.

kuva

Siitä personal trainerista mä haaveilen tasasin väliajoin, hinnasta huolimatta. Vähän harkinnassa, että jos tämän vuoden puolella en pääse lähemmäs 80 kilon painoa, niin sitten tammikuussa pitää kaivaa rahat traineriin. Ohjauksessa olisi se hyvä puoli, että homma ei olisi pelkkää laihduttamista, vaan myös kiinteytystä ja rasvanpolttamista. Ohjatusti ja selkein ohjein. Kun enää ei mieskään oikein ymmärrä, miksi paino ei putoa.  Okei, kasvisten määrässä olisi edelleen petrattavaa, mutta joka päiväisellä n. 600 kcl vajeella luulisi viikossa putoavan enemmän kuin tuon menneen viikon 200g.

Ei auta muu kuin jatkaa yrittämistä. Ehkä sitä tulostakin joskus vielä syntyy.

Hampaita

Nyt alkaa merkit jo aika vahvasti viittaamaan siihen suuntaan, hampaita saattettaisiin olla tekemässä. Jos tää sitä on, niin se tietenkin on ihan oma asiansa, koska hampaat läpi asti suvaitsevat puskea. Mitään muuta ongelmaa lapsen kanssa kun ei ole ollut, niin mun tuurilla nää hampaat on se kiukkuraivo juttu sitten.

Ruoka ei ole tosiaan jo pidempään aikaan oikein maittanut, tosin nyt viime päivinä ollaan ihan hyökätty soselusikan kimppuun, kun syöty lounasta. Tosin tässä kohtaa pitää huomauttaa, että ruoka on ollut suhteellisen viileää, lämmin ei maistu. Kylmää kurkkua kun kokeilin antaa, niin johan maistu ja oli tyttö hetken aikaa tyytyväinen. Myös sellaisen kumisen Ainun purulelun hankaaminen alaikeniin tuo hymyn huulille. Ja tänään sitten laitoin jääkaappiin sen äitiyspakkauksessa tulleen purulelun, niin johan oli tyttö tyytyväinen kun sen jonkin ajan päästä annoin pureskeltavaksi. Eli kyllä nää nyt vähän hampailta noin oireiden perusteella vaikuttaisi.

Olen muutaman kerran antanut pikkaisen nestemmäistä Panadolia, kun on pahin kärttyisyys ollut päällä ja se onkin yleensä johtanut siihen, että viimein nukahdettu päikkäreille joksikin aikaa. Pitää varmaan tänään kauppareissulla hankkia Ykkösrinkeleitä (kovia vehnärinkeleitä) joita äitini on meille syöttänyt hampaiden teon aikaan erityisesti (mä tykkään niistä yhä).

Onneksi tuo kitinä tuntuu vielä tällä hetkellä olevan sen verran laimeaa, että jos tekemistä piisaa, niin tyttö unohtaa kitinän. Tänään käveltiin reilu tunti kaupungilla niin, että A oli Manducassa ja hienosti meni reissu, vaikka unohdin tutinkin ottaa mukaan. Osasyy taisi olla siinä, että tajusin laittaa etupaneelista vetoketjun kiinni, niin että repusta näki ympärilleen.

Kummia kausia

Meillä on nyt havaittavissa jonkin verran kahdenlaista kautta. Toinen, joka on jatkunut jo jonkin verran pidempään on se, ettei tissi tunnu kelpaavan enää illalla, sanotaanko noin viidestä eteepäin. Nälkä olisi, mutta tissi ei kelpaa vaan kun sitä yrittää suuhun, niin alkaa huuto. Sitten kun lopetan yrittämisen huuto loppuu, kunnes sitten jossain vaiheessa on niin kova nälkä että huuto alkaa ihan itsestään.  Ollaankin sitten annettu korviketta kerran tai kahdesti illan aikana päivästä riippuen pullosta, kun eihän toista nyt huudattaakaan voi. Ja sitä korviketta meneekin kerralla desi niin että napsahtaa, joten nälkä on. Haluaisin mieluusti omaa maitoa antaa pullostakin, mutta tuntuu etten heru pullolle enää niin paljon kuin aikaisemmin. Liekö maitomäärä sit pikkaisen pienentynyt kun neiti syö enää vain kahdesti yössä. Voi kyllä, yösyötöt taas menee tissistä ihan huolettomasti. Eli pikkasen on ärsyttävästä vaiheesta kyse, mutta suhteellisen pientä kuitenkin. Odotan tosin jo 3kk ikää ja sitä, että Valio tuo markkinoille kotimaiset vellit ja puurot. Tällä hetkellähän käsittääkseni maissi ja peruna-porkkanavellit puuttuvat valmistuksen lopetuksen vuoksi kokonaan markettien hyllyiltä, mutta kesäkuussa siihen tulee taas helpotusta kun Valio tuo omat kotimaiset puuro ja korviketuotteensa. Ajatuksena on nimittäin ehdottomasti kokeilla tuohon iltaan velliä, josko se pitäisi nälkää vähän paremmin. Päivällä kun saattaa mennä suhteellisen pitkilläkin syöntiväleillä, mutta iltaisin tuntuu olevan kova nälkä koko ajan. Eikä siinä kovin paljon voi imetellä, kun tissi suussa vain huudetaan.

Toinen, mikä ei ihan niin pitkäaikainen vaihe ole vielä ollut, on päiväunettomuus. Päiväunille nukahdetaan kyllä liikkuviin vaunuihin, mutta parvekkeelle nukahtaminen on ollut vähän vaikempaa. Sitten kun sinne on nukahdettu, niin ei olla nukuttu niitä pitkiä päikkäreitä mitkä on pitkään kuulunut ohjelmaan. Nukkuu kuitenkin edes pätkiä ja äidin kainalo on aika hyvä nukahtamispaikka. Eilen olinkin niin väsynyt, että mentiin makkariin sängylle makoilemaan jotta molemmat pystyi nukkumaan. En tiedä paljon A nukkui koska nukuin itse, mutta jonkin verran kuitenkin.

Mies otti tiistaina tälläisen vähän reppana kuvan sillä välin kun olin salilla.

Tuntuu että rahaa olisi menossa ihan mahdottomasti tässä. Ihan asiallisiinkin hankintoihin: kevättakkiin ja salikenkiin (on tuo lesti levinnyt sen verran että vanhat jäi tiukaksi), piilareihin ja urheiluliiveihin. Mutta tuli tänään sit tehtyä sellainen, ei ehkä niin välttämätönkin ostos: uusi puhelin Samsung Galaxy S Plus. Kytkyllä tosin sen otin, ettei kerralla langennut maksettavaksi. Mutta jos nyt miehen puhelin saisi olla rauhassa ja mies voi myös lopettaa mun houkuttelun Ipadilla (oikeasti se haluaisi sen tietenkin itse, mutta väittää mulle, että minä tarvitsen) eikä tarvitse läppäriäkään uusia.