Hyvinvointiin pyrkimistä

Varmaan (ehkä) täälläkin jossain vaiheessa maininnut tuosta vasemman lavan vihoittelusta. Pitkään sattui todellakin pahasti ja välillä tuntui kuin joku iskisi puukon rinnan yläpuolelta läpi. Yksityisellä selkälääkärilläkin kävin näyttämässä ja diagnoosi oli liohasten väliin pinteeseen jäänyt hermo ja siihen sitten kortisonipiikki pistettiin. Pt:n palkkaamisen jälkeen kipuilu muuttui satunnaisemmaksi, mutta heti jos tuli taukoa tuli se takaisin reilummin.

Nyt viime viikon tiistaina sitten vihdoin viimein kävin fysioterapeutilla. Alunperin oli aika akupuktioon, mutta koska en ollut ihan varma siitä mikä kropassa on vialla, katseltiin ekalla kerralla vähän mistä kiikastaa. Jotenkin sitä ajatellut, että fyssarille mennään aina lääkärin kautta ja pitää olla tyyliin joku leikkauskuntoutus, mutta tän kerran jälkeen muutta ajatukset kyllä ihan täysin. Kyllä se fyssarilla käynti käy kehonhuollosta samaan tapaan kuin hierojallakin käynti.

Mulla on tällä hetkellä lavat kääntyneet virheasentoon, niin että lapaluun alaosa törröttää ulospäin, kun sen pitäisi olla suorassa. Lavat puolestaan väärään asentoon vetää mm. todella kireät pienet rintalihakset ja muutenkin rintarangan tukkoisuus. En esimerkiksi ennen käsittelyä pystynyt kääntämään kroppaa kädet rinnalla ollessa tarpeeksi ääriasentoihin, sama pään kanssa, mutta käsittelyn jälkeen meni jo jonkin verran pidemmälle. Ilmeisesti mä pystyn hyvällä liikkuvuudellani (mä en vieläkään jaksa käsittää tätä että olisin erityisen liikkuva :D) pystyn kompensoimaan noita tukkosia lihaksia ja siksi ei ole tullut mieleen, että siellä olisi asennossa suuresti vaikuttava virhe. Nyt sitten pitää koettaa pitää lavat oikeissa asennoissaan ja pt:ltä kysäistä venytyksiä pienelle rintalihakselle.

Onneksi sitä alkaa tarpeeksi ajoissa (iän puolesta) hoksaamaan sen, että kroppa on sen verran monimutkainen kokonaisuus että kaikki todellakin vaikuttaa kaikkeen. Jo raskausajan muutokset avasi silmiä tälle, mutta erityisesti nyt pt:n kanssa treenaaminen ja hänen pitämillään tunneilla käyminen on saanut mielenkiinnon heräämään vielä lisää. Nyt kun opettelee kehonhuollon erityisesti niillä omilla ongelma alueilla (viitaten siis yläkropan tukkoutumiseen jo pelkästään rintavarustuksen vuoksi), niin sitä toivottavasti säilyy ilman sen suurempia kreppoja vanhempana. Muutenkin on alkanut kokonaisvaltaista hyvinvointia alkanut pitämään tärkeänä ravinto ja liikunta alkaa olemaankin aika hyvässä kondiksessa, vielä kun oppisi vähän paremmin ulkonäöstään rasvailujen yms. muodossa pitämään parempaa huolta niin kaikki olisi aika hyvin.

Esimerkki järkeistyneestä ruokailusta.

Teki pitkästa aikaa mieli uunimakkaraa, joten sitähän tehtiin. Bataattirankalaisten, raejuuston,
pinaatin, tomaatin ja paprikan kera se poikeaa entisestä huimasti.
Ennen kun se makkara vedettiin pelkkien pakasteranskisten kanssa.

Treenit ottivat viime viikolla jotenkin ihan mahdottoman kovasti kroppaan. Perjantain funktional trainig pt:n johdolla meinasi olla tappokeikka kun edellisen päivän salitreeni oli mennyt jotenkin superhyvin lihaksiin perille ja palautuminen ei ollut oikein kohdillaan. No, viikonlopusta tiputettiinkin sitten yksi treeni kerta pois tai oikeastaan vaihdettiin se aerobiseen. Mies juoksi lauantai aamuna 5,2 kilsan lenkin ja lähdin ite iltapäivästä kokeilemaan samaa reittiä aika tavoitteella 45 min, mutta menikin 5,75 kilsaa 40 minuuttiin. Vieläkään ei koko matka taitu juosten, mutta koko ajan suurempi osa. Eiköhän se ala olla ihan realistinen tavoite, että Cityrun (7km) juostaisiin tunnin aijalla :)

Tulipahan todettua

Vielä yksi päivä, niin sitten huomenna aamusta saadaan mies kotiin viikon reissulta. Onneksi viikko ei käynyt ihan niin rankaksi, A kun oli ensimmäistä kertaa yökylässä yhden yön mummulassa, sillä välin kun minä kävin vähän Ilmajoella Nuijaturnaukseen osallistumassa.

Oli ihan jees tuollainen irtiotta (viimeksi ollut noin tukevasti humalassa kesällä 2011), mutta toisaalta samaan aikaan kävi mielessä, että mitä siellä oikein tekee. Vuosi poissa koulusta tekee kuitenkin aika paljon ja vaikka kuinka koettanut pitää ihmisiin yhteyttä niin ei se ole enää samaa ja olo oli aika ajoin ulkopuolinen. Kyllä sitä baarissa yksikseen istuessa tuli useampaan kertaan mietittyä, että tulipahan sitten nähtyä se, ettei opiskelijaelämällä ole enää mulle mitään tarjottavaa enkä mä oikeasti kaipaa mitään (ehkä joitakin ihmisiä lukuunottamatta) opiskelija-arjesta. Totta kai koulu loppuun käydään, mutta yhtään pidempään siellä ei tarvitse aikaa enää kuluttaa kuin on pakko. Koti ja elämä on nykyään tiukasti Kokkolassa, vaikka välillä sitä arjen pyörityksessä miettii että en jaksa ja mitä jos kaikki olisikin jotenkin muuten. Nyt tuli sellainen varmistus että sitä miettii ihan turhaan, ei sitä enää edes osaa olla muualla.

Kokkailu leikit hoksattu.

Isin matkustellessa mekin kokeillaan jotain uutta. Saippuakuplat oli kummia.

Tällä viikolla sitten toivottavasti saadaan tietoa A:n tulevasta tarhapaikasta. Mullahan siis pitäisi alkaa kesätyöt (opintojen erikoistumisharjoittelu) tässä kohtapuoliin, kun vaan saa jotain tarkempaa infoa asiasta. Pikkasen jännittää, varsinkin kun edelliset työkokemukset opintojen kautta eivät olleet mitenkään erityisen hyviä, mutta eiköhän se tee ihan hyvää käydä vähän kokeilemassa ihan oikeaa aikuisten elämää työssä käynnin merkeissä. 

Kestä, kestä.

Kyllä kävi eilinen mielenpäälle. Puntari päivä ja vaaka näytti +400g kahden viikon takaiseen, ilman että luustolihasprosentti olisi noussut selkeästi. Ei lohduttanut, vaikka pt sanoi, että painon tasaantuminen on odotettavaa jossain vaiheessa, kun melkein puoli vuotta ollaan jo tappavan tasaisesti tultu alaspäin. Ei se hirveästi mieltä lämmittänyt, kun sitä tunsi olonsa vain niin laiskaksi ja saamattomaksi, alkuviikosta oli täysin veto pois ja jätin käymättä salilla, vasta torstaina oli ekat treenit: pt:n johdolla mäkivetoja matolla, joista täytyy todeta sen verran, että ehdottomasti juoksussa mun juttu on ihan kaikki muut kuin tasainen hölköttäminen.

Eilinen oli muutenkin ihan tuskaa. Kouluun tuli ajeltua 2h suuntaan ihan täysin turhan takia ja mäkivedoista johtuen mulla oli huutava nälkä koko päivän! Onneksi pt varoitti asiasta, muuten olisi ollut varmasti itsekuri heikommalla kannattimella. Ainut ylimääränen oli salin jälkeen yksi miehen tekemä jauhelihapasteija, muuten puputin kurkkua ja parsakaalta vatsa parkani täytteeksi.

Jotenkin on taas sellainen olo, että on laiska, saamaton ja itsekuriton. Puoli vuotta lähenee ja olisin toivonut siihen mennessä -10 kiloa täyteen. 2,5 viikkoa ja reilu 2,5 kiloa ei tuu onnistumaan, kun tähän mennessä menty sillä -300g/vk. Pitäisi varmaan ihan täysin lopettaa kaikenlaisten laihdutusohjelmien kattominen, ne vaan masentaa, kun muutamissa viikoissa lähtee toistakymmentä kiloa. Se olisi niin hienoa saada seuraavaan punnitukseen nyt kunnon tulos, tekisi taas hyvää tolle pääkopalle, se kun alkaa jo olemaan ihan liikaa sitä mieltä, että kun ei tapahdu, niin olisi ihan sama luovuttaa. Lisäksi hirvittää jo valmiiksi, miten ihmeessä saan työt ja 4krt/vk (mäkivedot, funktionaalinen harjoitus, 2x puntti) treenit yhdistettyä, puhumattakaan siitä että lapsi ja mies saa tarpeeksi aikaa myöskin.

Ensi viikosta ja osittain seuraavastakin tulee haasteellista, erityisesti treenien onnistumisessa, kun mies lähtee taas viikon kestävälle ulkomaanreissulle. Onneksi ensi viikonloppuna kuitenkin A:ta odottaa ensimmäinen yökyläily reissu mummun luona ja tämä äiti lähtee vähän humputtelemaan koulullamme järjestettävään Nuijaturnaukseen. Kysymyksessähän on epävirallinen sm-kisa lentopallosta eri agrologi ja agromini koulujen kesken. Täydellinen irtiotto tulee olemaan tervetullut, vaikka hieman jännittääkin A:n jättäminen niin pitkäksi aikaa hoitoon.