Yliaikaiskontrolli

Jäi tosi kurja maku suuhun eilisestä yliaikaiskontrollista eli itkienhän mä sieltä lähdin pois, enkä saanut jäädä vauvaa maailmaan pungertamaan. Vaikka kuinka tietää lasketun ajan olevan nimellinen juttu, niin siitä huolimatta sitä alkaa tuntea olonsa vialliseksi kun 41+4 on tänään ja ei minkäänlaisia merkkejä vauvan maailmaan tulosta. Siinä ei enää paljon lohduta lääkärien ja kätilön (voi, toivon etten saa eilistä kätilöä sit synnytykseen, en kokenyt yhtään minkäänlaista synkkausta) vakuuttelut siitä, että vauva syntyy sitten kun se on valmis. Siitähän nimittäin alkaa mietintä, että miksi vauva ei ole vielä valmis, olenko tehnyt jotain peruuttamatonta vahinko stressaavalla raskausajalla jne jne...

No, eilen tosiaan siis tilanne sellainen, että paikat ovat niin kypsät ettei niitä pysty kypsyttämään ballongilla tai tabuilla, mutta kaula/suu/mikä-lie-olikaan on niin takana, ettei kalvoja voinut puhkoa vaikka 3cm olinkin auki (tästäkin tosin kuulin ettei se oikeasti olisi puhkomiselle mikään este...). Eli lääkäri pyöritteli vain aikansa kalvoja ja kovasti lupaili ties minkälaisia eritteitä ja sitä miten 12 tunnin kuluessa kaikki tulee kalvojen käsittelystä takaisin synnyttämään. Ketun kikkarat sanon minä. Supistuksia tuli tasan sen aikaa jonkin verran kun kävelin kotiin, loppupäivänä edelleen vain yksittäisiä satunnaisia. Mitään muuta ei tapahtunut.

Että kyllä voi päivät olla yhtä pitkiä kuin nälkävuosi. Torstaina aamusta siis aika taas synnärille, mutta musta alkaa tuntua että noihin lupauksiin kenenkään taholta ei voi luottaa enää yhtään. Oon jo jonkin aikaa ollut todella pettynyt tähän touhuun, kun ei kuunnella äitiä ja äidin oloa ollenkaan. Jos mittausten arvot on ok, äiti voi hyvin ja kun sen lisäksi vauva voi hyvin niin ei tehä yhtään mitään. Mieskin jo sanoi, että jos joskus tulee lisää lapsia, niin niitä ei Kokkolassa sitten synnytetä, joten taitaa sekin olla jo jonkin verran närkästynyt tästä toiminnasta täällä..

Olenhan mä tässä ehtinyt jo kehitellä mielen parantamiseksi teoriaa siitä, että ehkä vauva ei oo syntynyt sen takia, että meillä ei olisikaan laskettu aika ihan oikea, vaikka mitoiltaan suunnilleen vastannut neuvolan laskettua. Ainakin eilen laskurilla leikkiessäni sain eri vastauksia kuin neuvolan standardi 28 päivää kierrolla, joten voin ainakin kuvitella että ehkä mulla ei oikeasti kuuluisi olla vielä näin paljon viikkoja :D

Soutaa, huopaa..

Ei oo tullut lähtöä vielä. Huomenna on se viisi päivää yli, jolloin A aamuyöstä putkahti maailmaan. Kyllä se pistää mieltä kaivertamaan kun jotenkin oli sitten kuitenkin ajatellut, että toinen tulisi aikaisemmin, kuin mitä ensimmäinen. Ei siltä nyt näytä.

Eilen oli neuvola, ja tuli kyllä taas sellainen olo, että eipä siellä kukaan kuuntele. Eri terkka taas jälleen (täällä on kesän ajan kaikki neuvolat vain yhdessä pisteessä) ja tuntui että olojen yms. kertomiset meni ihan kuuroille korville. Viime torstaina kun lupailtiin jo vähän että jotain voitaisiin ruveta tekemään. No joo, soittihan tuo synnytysvastaanotolle, mutta toisin kuin luulin, sain sieltä vain normaalin 10 päivää yli lasketun yliaikaiskontrollin ensi viikon maanantaille. Sitä ennen perjantaina neuvola, jossa en muuten enää vaa'alle nouse, ällöttää tää turvotuksen aiheuttama painon nousu, vaikkei turvotus näykään mulla juuri missään.

Tänään puolestaa käväisin taas synnytysvastaanotolla, kun supistuksia oli tullut jo kuusi tuntia säännöllisesti vähän vajaa 10 min välein ja kovempina loppuvaiheessa. No, arvasihan siinä kuinka kävi: käyrillä taisi tulla kaksi ja nekin aika laimeita. Valittelinkin kätilölle, että kyllä tämä toisen kohdalla lähteminen on niin paljon vaikeampaa. Lähteäkö vai eikö, soittaako vai eikö jo hoitajalle vai mitä oikein tehdä. Masentavaa oli myös se, kun kätilö ei meinannut ylttää sisätutkimuksessa yhtään mihinkään. Onneksi siellä oli kuitenkin sen verran hiljaista että pääsin lääkärinkin juttusille tilanteen etenemisestä. Tarrkisteltiin ultralla tarjonta, kun jotenkin vähän vinossä tämä neiti vatsassa majailee. Ihan oli pää oikeassa paikassa. Samalla kertaa lääkäri otti mitoista painoarvion ja kyllä meille on ihan kirjaimellisesti pikkusisko tulossa, painoarvio oli 3,7 kiloa kun A:n 40+3 oli 4,1 kiloa. Tai ainakin itsestä tuo ero tuntuu tällä hetkellä todella isolta, mutta kuten tiedetään niin arvioitahan nuo vaan ovat (tosin A oli syntyessään 3,2 kiloa). Lääkäri onnekseni sai tulokseksi kahdelle sormelle auki, joka kuullosti jo huomattavasti paremmalta.

Nyt sitten taas kotona, selkää jomottaa ja supistelee, mutta tässä nyt sit kattellaan rauhassa. Multa alkaa mennä usko siihen, että lähtisi ennen maanantaita mihinkään suuntaan sitten kuitenkaan, joten pitää tässä järkätä joka päivälle tekemistä loppuviikolle että jaksaa tän olon kanssa roikkua tässä helteessä.

40+0

Siinä se sitten tuli ja aikalailla menikin. Laskettu päivä. Kaksi edellistä päivää oli niin lupaavan oloisia, selkää särki, tuli sähköiskuja reisiin ja supistelikin (ei tosin riittävän kovaa ja riittävän säännöllisesti). Tänä aamuna ei enää mitään, vaikka eilen illala ehdin jo oikeasti uskoa oloa ja miettiä että yöllä varmaan lähdetään. Ketun kikkarat, et lähdetty. Tänään sitten kävin kuitenkin svolla, kun koko päivä oli ollut ihan todella hiljaista liikkeiden puolesta. Sielläkin lopulta kaikki ok, käyrät hyvät (kaksi vaivasta supistusta piirty). Verikokeet jotka otettiin multa puhuttuani vatsan löysyydestä oli myös ok: nesteytys, crp ja suolatasapaino. Kohdunsuukaan ei antanut paljon toivoa siitä että lähtö olisi tulossa. Hyvä että kaikki ok, mutta kyllä se toisaalta samalla masensikin. Kaikki vaan kehuu miten hyvät arvot kaikki on, hienoa että kroppa kestää raskaudet jne. Mutta kun se pää ei kestä, eikä se kroppakaan oikeasti.

Kupla otsassa on siis aika suuri. Varsinkin kun tänään vielä on omatkin synttärit ja päivän saldo on aikalailla mitätön. Yksi kortti mieheltä ja tytöltä, ulkona lounaaksi syöty toasti. Ai niin, ei sovi unohtaa miehen eilen kaupasta ottamaa B&J's sandwitchia, joka kuulemma oli synttäripäivälleni. Vaikka niin kovasti luvattiin edes mutakakku leipoa. Voi olla, että loppuraskaus saa tän tuntumaan enemmän härkäseltä, mutta kyllä mä olisin edes pienen paketin tahtonut. Ihan jo sillä, että valmistujaislahjakin jäi saamatta mieheltä ihan kokonaan, kukista tai kortista puhumattakaan. En siis ole materian perää tällä lahjakaipuullani, mutta erityisesti tuo valmistujaislahjan saamatta jääminen harmitti, ihan niinkuin valmistumisessa ei olisi ollut mitään hienoa. Ja synttärilahjan puute harmittaa siksi kun tuo lahja jäi saamatta ja siitä on tullut sanottua, että synttäriksi olisi sitten jotain pientä kivaa saada. Ei niin ei.

Lisäksi mua ahdistaa jo valmiiksi tän lapsen syntymisen venyminen. Miehellä on ensi viikko viimeinen lomaviikko ja tuo työnarkomaani ei ole luvannut pitää isyyslomaa siihen perää. Lyhyemmästä työpäivästä oon puhunut, mutten siihenkään ole saanut lupausta. Ei ole ajatuksena mitenkään kannustava, että jää kahden lapsen kanssa synnäriltä päästyä melkeinpä saman tien koko päiväksi ilman toista aikuista. Näinhän käy jos vaikka tämä syntyisi samoin kuin A, eli 40+5.

Ei oo ollut kovin iloiset fiilikset tänään ja luulen että ei tää tästä kyllä helpotakaan ennen synnytystä. Mä alan olemaan lähes 100% varma, etten kyllä ryhdy tähän enää koskaan.

Eilinen 39+6 ja navan rintamasuunta kohti lattiaa, ei eteenpäin.

Hullu viikko

Kulunut viiko on ollut kovin vauhdikas. Kelien ollessa näin hyvät ollaan aika paljon vietetty aikaa ulkona puistoissa ja rannalla. Varsinkin lämpötilat alkaa olemaan ihan himpun verran liikaa, jolloin sisällä saa hikoilla tämän mahan kanssa kuin pieni porsas. Yöt on ehkä kamalinta mahdollista aikaa.

Tiistaina oli tosiaan vyöhyketerapia käynti ja kylläpä se teki hyvää. Vielä tällä kertaa ei käsitelty symnytykseen liittyviä pisteitä, vaan keskityttiin rentouttamaan kroppaa ja sitä kautta valmistautumaan synnytykseen. Käsittelyhän tarkoitti periaatteessa 1,5 tunnin jalkahierontaa, koska pisteet ovat siellä. Oli jännä huomata miten pisteet olivat selkeästi yhteydessä muualle kehoon, koska joitakin tiettyjä kohtia käsiteltäessä vauva aktivoitui liikkumaan vaikka muuten oli hyvin rentona johtuen omasta rentoudestani. Myös supistuksia tuli muutamia napakampia tiettyjen pisteiden käsittelyssä. Varasin vielä ensi viikolle yhden käynnin eli keskiviikkona olisi tarkoitus sitten niitä käynnistyspisteitä käsitellä, jollei vauva lähde tulemaan maailmaan ennen sitä.

Keskiviikko puolestaan oli illan osalta hieman onneton. Olin läjdössä yksikseni iltatorille ostamaan herneitä ja vähän käyskentelemään, mutta meninkin portaissa äärimmäisen huolellisesti vasemman jalkapöydän kautta ympäri  ja ennen kuin tajusinkaan, olin kontillani ensimmäisellä porrastasanteella. Ei muuta kuin klenkkaamaan portaat takaisin ylös ja sohvalle ensiapua antamaan kylmänä, kohona ja kompressiona. Kyllä pisti ärsyttämään, kun mies oli juuri ennen oven sulkeutumista huikannut otathan varavaisesti. Olen varma, että ilman tätä en olisi nurin menyt. Torstai aamuna jalka oli sitten ihan yhtä kipeä, joten soitto tk:hon ka sotä kautta päivystykseen. Jonkun diagnoosin asiasta sain, mutta mitä lie lääkärikieltä, kun en siitä sanaakaan ymmärtänyt. Kuitenkin jonkinlaisen tuen kanssa sieltä lähdin pihalle. Jos ei viikossa oo terve, niin sit uusiksi ja kuvaamaan ilmeisesti onko tullut isompaa vahinkoa, toistaiseksi kuitenkin parempaan päin mennään.

Tälläisen kanssa nyt kävellään. Jotenkin tuntui että tuli hassuun kohtaan tuo tuki, kun jalkapöytä on kipeä, mutta kyllä tämän kanssa on selkeästi tukevampi kävellä, eikä jalkaa särje samallalailla.

Perjantaina oli 39+0 neuvola ja se meni suoraan turhien käyntien kategoriaan, siis siinä mielessä etten kostautunut reissusta muuta kuin sen, että kaikki luvut priimaa. Painokin jäänyt aika hyvin pyörimään samoihin lukuihin eli sellaiset 12 kiloa tällä kertaa kerty elopainoa, turvotuksista huolimatta. Painan nelisen kiloa enemmän nyt loppuvaiheessa kuin A:n odotuksen alussa.

Iltapäivästä saimme A:n kummisedän kyläilemään ja päätimme lähteä päivälliselle Pedrinakseen, joka on paikallinen texmex ravintola. Kovin siinäkävellessä alkoi tutun oloisia jomotuksia alavatsassa ja -selässä tuntumaan, ja muutenkin oli koko ravintolakeikan ajan kovin dejavumainen fiilis oloista ja syömisestä. Hämärästi muistelisin,että oltaisiin miehen kanssa käyty tuolla syömässä myös silloin kunA:sta alkoivat sitten illan/yön mittaa supistukset. Ja kyllähän siinä illalla supistuksia tulikin vähän tiheämmin ja säryt sekä jomotukset pysyivät päällä. Vielä ei kuitenkaan ole lähtöä tullut, vaikka nyt aamustakin erityisesti selän puolelle särkee ja supistikin muutamaan kertaan kipeästi aamulla (herätty tänään ennen kuutta, niin tuntuu ettei enää ole aamu ollenkaan :D) mutta kaipa se lopulta tulee joku päivä.

Kuuluisan sairaalakassinkin pakkaamisen aloitin vihdoin ja viimein. Vauvan kotiutumisvaatteet ja äidin karkkipussi, eikös siinä ne tärkeimmät? Okei, pitää sinne vielä jotain nakkailla, mutta kerkeehän tässä eiks niin?

Hurahdin hurautteluun

Mun on jo pitkään pitänyt vaihtaa kaapissa lojuva, äidin yli 20 vuotta vanha toimimaton saumuri sellaiseen versioon jolla voisi jotain hurautella trikookankaista. En ole millään raaskinut sellaista hankkia, kun saumurit tuppaavat olemaan aika hintavia myös käytettyjen kategoriassa. Nyt kuitenkin päätin, että hitto saumuri on saatava ja ostaisin sen itselleni valmistujaislahjaksi, varsinkin kun taloudellinenkin tilanne oli parempi kuin mitä ensin ennakoitu.

Nyt mulla sitten nököttää tossa keittiön nurkassa käytetty Janomen Mylock 434D. Sainpahan vielä hyvitystä vanhastakin koneesta, vaikken muista koska viimeksi se olisi ehjää tikkiä tehnyt. Janomelleni sain vielä 2 vaihtotakuun ja vuoden täyden takuun, joten en usko tehneeni huonoa kauppaa ollenkaan. Nyt olenkin sitten iltoja käytellyt saumurilla surautteluun ja lista tehtävistä vaatteista tuntuu kasvavan sitä mukaan kuin saan taas koneisiini ompelutuntumaa. Kiittelin tuossa jo nykyajan helppoutta ja sitä miten ompeluakin on helppo opetella netistä ja etsiä vinkkejä, monta ekaa kertaa ikinä tässä on jo kahden vaatteen kohdalla tullut kokeiltua. Olen myös jo katkonut parit neulat ja kironnut ompelukoneeni ohjekirjan jonnekin syvälle, kun etsimääni asiaa ei ole opastettu lainkaan.

Ensimmäisenä itsekaavoitettu toppi neidille.

Parin illan projektina oli tämä seuraava kuva sarja. Olen aika raa'alla kädellä karsinut omaa vaatevarastoani syksyllä kirppiksellä myytäväksi ja yksi pois heitettävä oli vanhat abihousuni, jotka ovat liian leveät ja liian lyhyet. Harvemmin kukaan kuitenkaan tälläisiä ostaisi ja totesin kankaan olevan todella hyväkuntoista, joten siitäpä sitten toimeen.

Leikellään vähän kumppareita irti.

Kaavoitetaan lahkeet, surautellaan, suunnitellaan, kirotaan pariin kertaan ja ähistään hirvittävästi, kun istuminen ei kovin kauaa kerralla onnistu.

Lopputuloksena ihan kivannäköiset housut. Kovin vielä pituudeltaan reilut, mutta menevätpähän sitten pidempään.

Tuosta muffinsikankaasta olisi tarkoitus tehdä paitakin, siihen on kaavat jo piirretty ja leikattu. Pitäisi vain käydä hakemassa niiden katkenneiden neulojen tilalle uudet ja koettaa olla katkomatta niitäkin. Paidan lisäksi muffinista tulee varmasti vielä yksi toppikin (meillä suositaan toppeja alupaitoina: t-paidat ovat neidin mielestä vain hellepäiville, niin ettei tarvisi laittaa päälle mitään muuta) ja trikookankaan palasillekin löysin jo käyttökohteen kun joku oli tehnyt ihania värikkäitä alushousuja trikoista. Harmittavan huonosti on vaan Ottobren lehtiä kirjastossa, ainakaan niitä jotka haluaisin, joten pitänee harkita niiden irtonumeroiden tilailua, kun kerta sellainen mahdollisuus heillä on.

38. viikko

Kyllä tuntuu aika jotenkin tän raskauden suhteen hidastuvan, vaikka päivät reippaasti eteenpäin menevätkin tässä koko ajan touhutessa.

Mä olen ollut niin kipeä että voi luoja jos tässä vielä se kolmisen viikkoa pitää näillä kivuilla kärvistellä. En tiedä onko mulla enää minkäänlaista energiaa synnyttää tätä lasta maailmaan. Alavatsaa jomottelee kuin olisi se tietty aika kuusta, samoin alaselkää särkee, sitä tosin vielä pahemmin. Viime tiistain neuvolalääkärikäynnin jälkeen (jossa lopputulos oli vähemmän edistystä kuin A:sta vastaavalla käynnillä) on supistellut päivittäin. Vauvan liikkeetkin ottaa aika huolella kipeää, olen miettinyt olisiko tällä kertaa vähemmän lapsi vettä vai onko vauva muljauttanut itsensä ihan väärinpäin.

Jaksamista ei ole auttanut se, että A on nyt jättänyt päikkärit kokonaan pois juhannuksesta alkaen. Vielä tässä koetetaan keskustella ruuan jälkeisestä lepohetkestä, jolloin pitää pysyä sängyssä tietty aika, mutta saa nähdä miten sen kanssa käy. Ihan kohtalaisen hyvin tuo tyttö tuntuu ilmankin pärjäävän ja jos jotain hyvää, niin illalla nukahtaminen tapahtuu ihan muutamissa minuuteissa.

Viime perjantain täysiaikaisuus kuva 37+0

Nyt onneksi olen päässyt jonkin verran hengähtämään kun mies jäi tällä viikolla lomalle, mutta viime viikko oli pitkä kuin nälkävuosi. Toivon että nyt saisin levättyä sen verran, että vointi alkaisi olemaan vähän parempi. Ja selkeästi sitä kohti ollaan menossa. Varasin itselleni ensi viikolle vyähyketerapia ajankin, jos se sitten saisi kropan valmistautumaan synnytystä kohti. Jos tuntuu hyvältä, niin varaa siitä viikon päähänkin toisen ajan.

Kaipa tämä tästä sitten jossain vaiheessa viimeistään helpottaa. Täytyy kyllä sanoa että tällä kertaa kaipaan kroppaa paljon enemmän takaisin, jotta pääsisin salille jne kunnolla tekemään kaikkea. Tällä kierroksella on kyllä sellainen olo ollut, että raskaus ei oo mun juttu. Synnytys puolestaan ei ahdista tai pelota lainkaan A:n synnytys oli niin mukava kokemus, että päinvastoin odotan innolla että pystynkö nyt toisella kerralla suoriutumaan "paremmin" kun tiedän mitä edessä on ja miten olisi hyvä toimia.