Se synnytys.

Jos sitä koettaisi muutaman sanan siitä synnytyksestä kirjoittaa. Johan tässä jo kotiutumisestakin on jo kaksi viikkoa, vaikka todellisuudessa tuntuu siltä, että aikaa olisi pitänyt olla vielä enemmän.

Alkuhan synnytykselle ei ollut kovin hyvä. Maanantaina 28. päivä oli se yliaikaiskontrolli, jossa pyöriteltiin kalvoja ja lääkäri lupaili että 12 tunnin kuluttua kaikki on tullut takaisin. Näinhän ei käynyt. Sen sijaan tiistai iltana kahdeksan aikaan oli itselläni tosi huono olo, erittäin uupunut ja jotenkin pahoinvoiva. Yöllä sitten alkoi ihan kunnolla oksettamaan ja ravasin koko  yön ripulin ja oksentamisen takia vessassa. Sama homma miehellä, tyttö ilmeisesti tartutti meille jotain oksennettuaan muutamaan kertaan maanantaina. Yö oli ihan kamala ja oltiin molemmat miehen kanssa aamulla niin loppu, että hetken kattelun jälkeen todettiin, ettei meistä ole hoitamaan A:ta ja soitettiin anoppi apuun. Siihen mennessä kun anoppi puolen päivän aikaan tuli hakemaan A:n yökylään, oli olo mulla jo niin huono, että sanoin miehelle, että nyt mennään kyllä synnärille että pääsen tiputukseen tai jotain. Mikään ei pysynyt sisällä ja jano oli jotain ihan kamalaa.

Onneksi pääsin sitten sinne sisälle ja kätilö joka meidän kanssa tuli toimimaan oli heti sitä mieltä, että oikea ratkaisu oli tulla, jonkin verran olin ehtinyt jo kuivua. Siinä sitten iskettiin tippaa ja ravintoliuosta kanyylin kautta suoneen ja kolme litraa sitä nestettä meni yhteensä. Nestetippa poistettiin puolen yön aikaan ja toiveet oli kovat että aamulla alettaisiin jotain tehdä, kun kerta oli käynnistysaika muutenkin torstai aamulle. Vähän ikävät fiilikset jäi tuosta keskiviikosta, kukaan ei neuvonut mistä saisi ruokaa ja juomaa. Torstai aamukin mentiin sitten miehen hakemilla eväillä, kun oltiin aika pimennossa.

Kyllä meinasi alkaa kiehuttamaan torstai aamuna kun jossain välissä väläytettiin että joutuisin lähtemään kotiin, kun ruuhkaa oli synnärillä ihan tosi paljon. No, aamupäivä siinä odotettiin miehen kaa keskenämme todella pienellä infolla. Lopulta sitten 12 aikaan pääsi lääkäri käymään katsomassa tilannetta (5cm auki) ja lupasi että puhkotaan kalvot, kun koko ajan tullut supistuksia vaikkei tarpeeksi tiheästi.

13 aikaan saatiin uusi kätilö ja sen jälkeen alkoi tapahtua. 13.25 puhkottiin kalvot sekä laitettiin antibiootit sen strepton takia ja siitä sitten meni kahteen asti niin supistukset alko oleen säännöllisiä. Kolmen aikaa kävin kokeilee suihkua, se auttoi hetken, mutta aika pian oli supistukset tosi kipeitä ja aika tiheitäkin. Ilokaasu oli seuraava ja sillä mä en selvinnyt kuin puoli tuntia, kunnes aloin haaveilee puudutuksesta. Epiduraali iskettiinkin mulle sitten neljän aikoihin ja sen kanssa sain lepäiltyä hetken aikaa. Kuudelta aloin taas liikkua enemmän, vaikka se oli jonkin verran vaikeeta. Pisti epiduraali tällä kertaa ihan järjettömät tärinät päälle ja tärisinkin sitten keinutuolissa.

Supistukset ei kovin kauaa pysyneet lempeinä epiduraalin laitosta huolimatta, vaan tekivät senkin kanssa hyvinkin kipeää ja melkein jatkuvina. Lisäksi paineen tunne tuli tosi nopesti tällä kertaa. 18.58 (meillä oli taas omaa kirjanpitoa, siksi tarkkojakin aikoja) kätilö kokeili tilannetta (7-8cm), kun paineentunne alkoi olemaan tosi iso ja mun piti kokeilla ponnistaa, niin että näki antaako reunat periksi. Olisin saanut heti alkaa ponnistaa, mutta puoli-istuva tuntui pahalta ja tahdoin vielä vessaan. No, ei siellä käyty kuin pytyllä istahtamassa kun sai "juosta" jo takas sänkyyn. Just kerkesin kontilleni sängynpäätyä vasten kun tuli pakko ponnistaa. Vauhdilla neiti tulikin, 9 minuuttia ja meillä oli toinen tyttö. Kerran oli napanuora kaulan ja toisen käden ympärillä, mutta siitä ei mitään seurannut, vaan tyttö saatiin heti rinnalle...

Yksi kuva sairaalasta, noin päivän vanhana.

 Kummasti on kuvat yhä puhelimessa ja kamerassa, kun ei oo aikaa istua koneella.

Pikkuneiti on toistaiseksi suhteellisen helpon oloinen lapsi. Masua vähän meinaa kiertää, kun ilmaa menee syödessä masuun. Muutenkin ruokailut on sellaisia minkä kanssa ei sovi leikkiä, jos ruokaa ei saa heti kun siitä alkaa ilmoittelemaan, niin pian on naama punaisena, selkä kaarella huutava lapsi. Isosisko on ottanut tulokkaan hyvin vastaan, mustasukkaisuutta ei ole havaittavissa, mutta uhmailu on pahentenut selkeästi ja muutenkin kaikkia pikkutapoja jotka juuri kitkettiin (lelujen ja sormien syönti) on tullut takaisin...

Yliaikaiskontrolli

Jäi tosi kurja maku suuhun eilisestä yliaikaiskontrollista eli itkienhän mä sieltä lähdin pois, enkä saanut jäädä vauvaa maailmaan pungertamaan. Vaikka kuinka tietää lasketun ajan olevan nimellinen juttu, niin siitä huolimatta sitä alkaa tuntea olonsa vialliseksi kun 41+4 on tänään ja ei minkäänlaisia merkkejä vauvan maailmaan tulosta. Siinä ei enää paljon lohduta lääkärien ja kätilön (voi, toivon etten saa eilistä kätilöä sit synnytykseen, en kokenyt yhtään minkäänlaista synkkausta) vakuuttelut siitä, että vauva syntyy sitten kun se on valmis. Siitähän nimittäin alkaa mietintä, että miksi vauva ei ole vielä valmis, olenko tehnyt jotain peruuttamatonta vahinko stressaavalla raskausajalla jne jne...

No, eilen tosiaan siis tilanne sellainen, että paikat ovat niin kypsät ettei niitä pysty kypsyttämään ballongilla tai tabuilla, mutta kaula/suu/mikä-lie-olikaan on niin takana, ettei kalvoja voinut puhkoa vaikka 3cm olinkin auki (tästäkin tosin kuulin ettei se oikeasti olisi puhkomiselle mikään este...). Eli lääkäri pyöritteli vain aikansa kalvoja ja kovasti lupaili ties minkälaisia eritteitä ja sitä miten 12 tunnin kuluessa kaikki tulee kalvojen käsittelystä takaisin synnyttämään. Ketun kikkarat sanon minä. Supistuksia tuli tasan sen aikaa jonkin verran kun kävelin kotiin, loppupäivänä edelleen vain yksittäisiä satunnaisia. Mitään muuta ei tapahtunut.

Että kyllä voi päivät olla yhtä pitkiä kuin nälkävuosi. Torstaina aamusta siis aika taas synnärille, mutta musta alkaa tuntua että noihin lupauksiin kenenkään taholta ei voi luottaa enää yhtään. Oon jo jonkin aikaa ollut todella pettynyt tähän touhuun, kun ei kuunnella äitiä ja äidin oloa ollenkaan. Jos mittausten arvot on ok, äiti voi hyvin ja kun sen lisäksi vauva voi hyvin niin ei tehä yhtään mitään. Mieskin jo sanoi, että jos joskus tulee lisää lapsia, niin niitä ei Kokkolassa sitten synnytetä, joten taitaa sekin olla jo jonkin verran närkästynyt tästä toiminnasta täällä..

Olenhan mä tässä ehtinyt jo kehitellä mielen parantamiseksi teoriaa siitä, että ehkä vauva ei oo syntynyt sen takia, että meillä ei olisikaan laskettu aika ihan oikea, vaikka mitoiltaan suunnilleen vastannut neuvolan laskettua. Ainakin eilen laskurilla leikkiessäni sain eri vastauksia kuin neuvolan standardi 28 päivää kierrolla, joten voin ainakin kuvitella että ehkä mulla ei oikeasti kuuluisi olla vielä näin paljon viikkoja :D

Soutaa, huopaa..

Ei oo tullut lähtöä vielä. Huomenna on se viisi päivää yli, jolloin A aamuyöstä putkahti maailmaan. Kyllä se pistää mieltä kaivertamaan kun jotenkin oli sitten kuitenkin ajatellut, että toinen tulisi aikaisemmin, kuin mitä ensimmäinen. Ei siltä nyt näytä.

Eilen oli neuvola, ja tuli kyllä taas sellainen olo, että eipä siellä kukaan kuuntele. Eri terkka taas jälleen (täällä on kesän ajan kaikki neuvolat vain yhdessä pisteessä) ja tuntui että olojen yms. kertomiset meni ihan kuuroille korville. Viime torstaina kun lupailtiin jo vähän että jotain voitaisiin ruveta tekemään. No joo, soittihan tuo synnytysvastaanotolle, mutta toisin kuin luulin, sain sieltä vain normaalin 10 päivää yli lasketun yliaikaiskontrollin ensi viikon maanantaille. Sitä ennen perjantaina neuvola, jossa en muuten enää vaa'alle nouse, ällöttää tää turvotuksen aiheuttama painon nousu, vaikkei turvotus näykään mulla juuri missään.

Tänään puolestaa käväisin taas synnytysvastaanotolla, kun supistuksia oli tullut jo kuusi tuntia säännöllisesti vähän vajaa 10 min välein ja kovempina loppuvaiheessa. No, arvasihan siinä kuinka kävi: käyrillä taisi tulla kaksi ja nekin aika laimeita. Valittelinkin kätilölle, että kyllä tämä toisen kohdalla lähteminen on niin paljon vaikeampaa. Lähteäkö vai eikö, soittaako vai eikö jo hoitajalle vai mitä oikein tehdä. Masentavaa oli myös se, kun kätilö ei meinannut ylttää sisätutkimuksessa yhtään mihinkään. Onneksi siellä oli kuitenkin sen verran hiljaista että pääsin lääkärinkin juttusille tilanteen etenemisestä. Tarrkisteltiin ultralla tarjonta, kun jotenkin vähän vinossä tämä neiti vatsassa majailee. Ihan oli pää oikeassa paikassa. Samalla kertaa lääkäri otti mitoista painoarvion ja kyllä meille on ihan kirjaimellisesti pikkusisko tulossa, painoarvio oli 3,7 kiloa kun A:n 40+3 oli 4,1 kiloa. Tai ainakin itsestä tuo ero tuntuu tällä hetkellä todella isolta, mutta kuten tiedetään niin arvioitahan nuo vaan ovat (tosin A oli syntyessään 3,2 kiloa). Lääkäri onnekseni sai tulokseksi kahdelle sormelle auki, joka kuullosti jo huomattavasti paremmalta.

Nyt sitten taas kotona, selkää jomottaa ja supistelee, mutta tässä nyt sit kattellaan rauhassa. Multa alkaa mennä usko siihen, että lähtisi ennen maanantaita mihinkään suuntaan sitten kuitenkaan, joten pitää tässä järkätä joka päivälle tekemistä loppuviikolle että jaksaa tän olon kanssa roikkua tässä helteessä.

40+0

Siinä se sitten tuli ja aikalailla menikin. Laskettu päivä. Kaksi edellistä päivää oli niin lupaavan oloisia, selkää särki, tuli sähköiskuja reisiin ja supistelikin (ei tosin riittävän kovaa ja riittävän säännöllisesti). Tänä aamuna ei enää mitään, vaikka eilen illala ehdin jo oikeasti uskoa oloa ja miettiä että yöllä varmaan lähdetään. Ketun kikkarat, et lähdetty. Tänään sitten kävin kuitenkin svolla, kun koko päivä oli ollut ihan todella hiljaista liikkeiden puolesta. Sielläkin lopulta kaikki ok, käyrät hyvät (kaksi vaivasta supistusta piirty). Verikokeet jotka otettiin multa puhuttuani vatsan löysyydestä oli myös ok: nesteytys, crp ja suolatasapaino. Kohdunsuukaan ei antanut paljon toivoa siitä että lähtö olisi tulossa. Hyvä että kaikki ok, mutta kyllä se toisaalta samalla masensikin. Kaikki vaan kehuu miten hyvät arvot kaikki on, hienoa että kroppa kestää raskaudet jne. Mutta kun se pää ei kestä, eikä se kroppakaan oikeasti.

Kupla otsassa on siis aika suuri. Varsinkin kun tänään vielä on omatkin synttärit ja päivän saldo on aikalailla mitätön. Yksi kortti mieheltä ja tytöltä, ulkona lounaaksi syöty toasti. Ai niin, ei sovi unohtaa miehen eilen kaupasta ottamaa B&J's sandwitchia, joka kuulemma oli synttäripäivälleni. Vaikka niin kovasti luvattiin edes mutakakku leipoa. Voi olla, että loppuraskaus saa tän tuntumaan enemmän härkäseltä, mutta kyllä mä olisin edes pienen paketin tahtonut. Ihan jo sillä, että valmistujaislahjakin jäi saamatta mieheltä ihan kokonaan, kukista tai kortista puhumattakaan. En siis ole materian perää tällä lahjakaipuullani, mutta erityisesti tuo valmistujaislahjan saamatta jääminen harmitti, ihan niinkuin valmistumisessa ei olisi ollut mitään hienoa. Ja synttärilahjan puute harmittaa siksi kun tuo lahja jäi saamatta ja siitä on tullut sanottua, että synttäriksi olisi sitten jotain pientä kivaa saada. Ei niin ei.

Lisäksi mua ahdistaa jo valmiiksi tän lapsen syntymisen venyminen. Miehellä on ensi viikko viimeinen lomaviikko ja tuo työnarkomaani ei ole luvannut pitää isyyslomaa siihen perää. Lyhyemmästä työpäivästä oon puhunut, mutten siihenkään ole saanut lupausta. Ei ole ajatuksena mitenkään kannustava, että jää kahden lapsen kanssa synnäriltä päästyä melkeinpä saman tien koko päiväksi ilman toista aikuista. Näinhän käy jos vaikka tämä syntyisi samoin kuin A, eli 40+5.

Ei oo ollut kovin iloiset fiilikset tänään ja luulen että ei tää tästä kyllä helpotakaan ennen synnytystä. Mä alan olemaan lähes 100% varma, etten kyllä ryhdy tähän enää koskaan.

Eilinen 39+6 ja navan rintamasuunta kohti lattiaa, ei eteenpäin.

38. viikko

Kyllä tuntuu aika jotenkin tän raskauden suhteen hidastuvan, vaikka päivät reippaasti eteenpäin menevätkin tässä koko ajan touhutessa.

Mä olen ollut niin kipeä että voi luoja jos tässä vielä se kolmisen viikkoa pitää näillä kivuilla kärvistellä. En tiedä onko mulla enää minkäänlaista energiaa synnyttää tätä lasta maailmaan. Alavatsaa jomottelee kuin olisi se tietty aika kuusta, samoin alaselkää särkee, sitä tosin vielä pahemmin. Viime tiistain neuvolalääkärikäynnin jälkeen (jossa lopputulos oli vähemmän edistystä kuin A:sta vastaavalla käynnillä) on supistellut päivittäin. Vauvan liikkeetkin ottaa aika huolella kipeää, olen miettinyt olisiko tällä kertaa vähemmän lapsi vettä vai onko vauva muljauttanut itsensä ihan väärinpäin.

Jaksamista ei ole auttanut se, että A on nyt jättänyt päikkärit kokonaan pois juhannuksesta alkaen. Vielä tässä koetetaan keskustella ruuan jälkeisestä lepohetkestä, jolloin pitää pysyä sängyssä tietty aika, mutta saa nähdä miten sen kanssa käy. Ihan kohtalaisen hyvin tuo tyttö tuntuu ilmankin pärjäävän ja jos jotain hyvää, niin illalla nukahtaminen tapahtuu ihan muutamissa minuuteissa.

Viime perjantain täysiaikaisuus kuva 37+0

Nyt onneksi olen päässyt jonkin verran hengähtämään kun mies jäi tällä viikolla lomalle, mutta viime viikko oli pitkä kuin nälkävuosi. Toivon että nyt saisin levättyä sen verran, että vointi alkaisi olemaan vähän parempi. Ja selkeästi sitä kohti ollaan menossa. Varasin itselleni ensi viikolle vyähyketerapia ajankin, jos se sitten saisi kropan valmistautumaan synnytystä kohti. Jos tuntuu hyvältä, niin varaa siitä viikon päähänkin toisen ajan.

Kaipa tämä tästä sitten jossain vaiheessa viimeistään helpottaa. Täytyy kyllä sanoa että tällä kertaa kaipaan kroppaa paljon enemmän takaisin, jotta pääsisin salille jne kunnolla tekemään kaikkea. Tällä kierroksella on kyllä sellainen olo ollut, että raskaus ei oo mun juttu. Synnytys puolestaan ei ahdista tai pelota lainkaan A:n synnytys oli niin mukava kokemus, että päinvastoin odotan innolla että pystynkö nyt toisella kerralla suoriutumaan "paremmin" kun tiedän mitä edessä on ja miten olisi hyvä toimia.

Tipahti.

Viikossa voi tapahtua näköjään paljonkin:

Vasemmalla se 30+0, oikealla puolestaan eilinen 30+6. Vaikka tiistaina th sanoikin vauvan olevan alhaalla, ei maha silloinkaan näyttänyt vielä ihan tuolta. Liikkumisen vaikeutumisen puolesta en olisi kaivannut tätä tapahtumaa vielä, nyt vasta sitä taas tajuaa kuinka paljon se maha voi painakaan ja olla tiellä. Supistukset lisääntynyt selkeästi, samoin paineen tunne ja lantio/selkä jne kivut. Toisaalta, aina voi alka haaveilemaan että kun mahan valahtaminen tapahtui näinkin aikaisin, että vauvakin mahdollisesti tuli maailmaan ennen laskettua.

Pitkä aika ja toisaalta niin lyhyt.

Hiljaista on ollut, yli kuukausi taas vaihteeksi vierähtänyt edellisestä tekstistä. No, sille on mielestäni ihan hyvä syy, viime kuu meni lähes täysin opparia viimeistellessä ja pääsiäisen aikaan sen laitoin arvioitavaksi. Uudestaan lähetin viikon jälkeen, kun oltiin käyty pomon kanssa läpi hänen huomaamansa virheet ja epäkohdat, lähinnä kielelllisiä ja merkinnällisiä. Moni oli sellainen, että olin jossain vaiheessa pohtinut asiaa ja luvannut tarkistaa asian myöhemmin, mutta sitten en sitä ollutkaan tehnyt. Tänään tarkistelin opintosihteeriltä, että kurssit ovat ihan todella kasassa yhtä merkintää lukuunottamatta ja laitoin opparista tiivistelmät kielten opettajille tarkistukseen ja koko opparin äidinkielen tarkistukseen. Tulosseminaarin olettaisin tulevan toukokuun viimeiselle viikolle, koska ilmeisesti ei ohjaajilla ollut sen kummempaa sanomista oppariini, kun ainoa vastaus tähän mennessä oli kysymys onko tiivistelmien ja koko työn kielioppi jo tarkistettu.

Tämän kuun puolella aikaa sinänsä olisi ollut, jäin nimittäin viime viikon tiistaina sairaslomalle. Tai vielä pitää viikolla 21 käydä kolme päivää töissä, mutta se onkin vain paikkojen siivoamista ja tuon opparin esittäminen sielläkin. Jäin töistä puhtaasti kipujen vuoksi pois, kävelystä ei tullut enää mitään ja supistuksia oli turhan reippaasti. Tiistai meni aika koomassa, koska kävin poskiontelopunktiossa (maineeltaan kamalampi toimenpide kuin mitä todellisuus, ainakin näin spesialistilla käyneen mielestä), mutta kyllä tuli keskiviikkona ja torstaina pohdittua, että miten ihmessä jaksoin töissä tähän asti, millä energialla? Pyykkejäkään en jaksanut telineeltä viikata kerralla vaan viikkasin pari vaatetta, kävin koneella istumassa ja taas uudestaan pyykkitelineelle.

Perjantailta 30+0

Tänään kävin taas neuvolassa pyörähtämässä. Paino on tällä hetkellä samaa kuin A:sta alkupainona, että ei huono. 7 kiloa tähän mennessä kertynyt ja kyllä huomaa, että tuollaisen laihdutusprojektin jälkeen tuo painon kertyminen on paljon vaikeampi hyväksyä kuin ensimmäisellä kerralla. Silloin en muista olleeni niin ahdistunut painonnoususta vaikka sitä tuli paljon reippaampaa tahtia.

Vauva majaili jo raivotarjonnassa ihan kuin epäilinkin. Oli sen verran kipeä mylläys eilen mahassa että varmasti teki kuperkeikan. Pää oli myös kovin alhaalla ja sekin on kyllä ikävästi tuntunut eilisen ja tämän päivän aikana. Alan jo nyt olemaan pikkuhiljaa kypsä tähän raskaana olemiseen

A:kin tahtoi että hänen mahansa kuvataan

Paljon enemmän hirvittää tällä kertaa se, että miten arki alkaa sujumaan sitten kotiinpääsyn jälkeen kahden kanssa. A yhä suhtautuu tosi hienosti ja uteliaasti asiaan ja tuntuu ymmärtävän asian aivan käsittämättömän hyvin. Silti mietityttää paljon, että miten käy kun vauva on oikeasti olemassa. Toivon että tarpeeksi hoitopuuhiin osallistuminen ei aiheuttaisi pahaa mustasukkaisuutta. Kovasti nyt pinnalla kaikenlaiset nukkeleikit ja kirjastosta on haalittu Vallatonta vauvaa (Valtaa vatsa & tulee kotiin -versiot) ja Puppe saa pikkusiskon kirjoja, joita sitten luetaankin lähes repeatilla.

Melkein voiton puolella

Täällä on  mennyt torstai, perjantai ja tämä päivä ihan järjettömässä räkätaudissa. Sain keskiviikkona viimeiset oppariin liittyvät mittaukset tehtynä ja olen sitä pitänyt sellaisena rajana, että sen jälkeen on lupa höllätä, ettei töihin ole ns. pakko mennä jos oikeesti sattuu ja tuntuu huonolta. Luulen että stressi (joka on ollut ihan mieletön tässä viime aikoina) pääsi sen verran purkautumaan, että keskiviikko yönä pääsivät kaikki pöpöt iskemään. Ihmeen kauan sitä terveenä selvisinkin vaikka A ja mies onkin sairastellut useammankin räkätaudin.

Muuten varmaan tämä menisikin, mutta kasvanut maha tekee hengittämisestä muutenkin jo hieman haasteellista, joten nyt kun nenä on tukossa mä huohotan jo istuessani kuin jossain spinningtunnilla. Tässä nyt sit kotosalla oltu, mitä torstaina istuin sellasen 7 h luennolla, mutta aihe oli todella mielenkiintoinen ja luennoitsija ihan huippuhyvä. Koulun kanssa olen koettanut ottaa huhtikuun puolivälin jonkinlaiseksi deadlineksi, silloin on viimeset tunnit viimeisestä kurssista, joten siihen mennessä olisi kiva saada kaikki muutkin valmiiksi.
Alan välillä pikkuhiljaa epäilemään omaa mielenterveyttäni, ei nimittäin ole kauaakaan siitä kun vannoin etten opiskele enää mitään. Nyt ajatus elintarviketieteiden opiskelemisesta Viikissä on alkanut kiehtoa, siellä samassa kun olisi maataloustieteet, jonne moni jatkaa agrologin jälkeen agronomiksi. Mutta katsoo nyt, toistaiseksi vielä ihan ajatustasolla koko homma, en oo vielä yhtään kattonut että miten opiskelu voisi käytännössä tapahtua. Mutta onpahan jotain ajatuksia tulevaisuudelle, jos töihin ei sitten aikanaan pääsekään takaisin.

Tänään 19+1. Kiloja tullut ihanan maltilla (ainakin vielä) reilu pari kiloa, 

kun A:sta oli jo tuplaten tässä vaiheessa.

Nyt alkaa olemaan viikkoja sen verran enemmän, että nyt pitää alkaa vähän himmailemaan jos siltä tuntuu. Mielelläni olisi kyllä kesälomaan asti töissä, mutta saa nähä miten selkä ja maha tykkää tuosta päivittäisestä kävelystä painavien suojakenkien ja kypärän kanssa.

Tuleva viikko pitää haipakkaa, kun päivät menee töissä ja sitten illalla pitäisi leipoa meidän pikku prinsessan 2-vuotissynttäreille. Mulla on paha tapa ottaa pientä piilostressiä tarjottavista ja jonkinlaista näyttämisenkin halua :D Joten saa nähdä mitä saan aikaan. Toivottavasti meidän uusi ruokailuryhmä vaan tulisi ennen sitä, että saisi vähän isomman pöydän, jolle tarjottavat kasata.

Vuosi 2014

Vuotta on jo melkein pari viikkoa menty eteenpäin, jota en ihan rehellisesti tajua lainkaan. Mulla tuntuu vähän taas siltä, etten saisi kaikki lankoja pidettyä käsissäni sitten millään.

Vuosi vaihtui ihan perinteisesti kotona ollessa, mutta viikko sitten perjantaina pääsin lunastamaan miehen antamaa joululahjaa eli kahta yötä Oulun Edenissä, tytön jäädessä anopin hoiviin. Ai että kyllä teki hyvää, perjantaina rentouduttiin intialaisessa päähieronnassa ja kylpylässä, syötiin (terveellisesti) överit päivällisbuffassa ja oltiin vaan. Lauantaina shoppailtiin ja käytiin jopa leffassakin ja vietettiin oikein kahden keskistä laatu aikaa.

Tosta hommasta ei oo kuin viikko ja musta tuntuu etten koskaan olisi ikinä rentoutunutkaan. Tällä viikolla on töissä ollut luonnollisesti loppiaisesta johtuen päivän lyhyempi työviikko ja mulla sit siihen lisäksi vielä torstaina ja perjantaina sellainen 05-23 työ+koulupäivä yhdistelmä.

Kyllä se kroppa vaan on herkempi reagoimaan näin raskausaikana. Eilen illalla salikäynnin jälkeen, se alko ilmotella ittestään, vaikka salitreenit tuntuivat enemmän kuin hyvältä. Vähän särki mahaa, liitoksia ja muutenkin huono olo. Tänä aamuna en sitten olisikaan päässyt millään sängystä ylös (tytöllä alkoi aamu taas  klo 06) ja aamupalan jälkeen nukuinkin koko lastenohjelmien ajan. Päivän mittaan on sitten tuntunut selkä alkavan hajota (onneksi on huomiselle fyssari aika), nivusen seutu ei kestä taas yhtään kävelyä, päätä särkee ja ja muutenkin olo on ihan kamala ja myös jossain määrin ahdistunut.

Jos jotain hyvää pitää päivästä löytää, on se se, että olen ihan suhteellisen tyytyväinen opparin teorian etenemiseen. Se alkaa olemaan ihan suhteellisen jees eikä pituuttakaan puutu. Mutta muuten on kyllä taas sellainen olo, ettei tiedä miten sitä oikein pitäisi tää homma hoitaa loppuun asti. Kai se tästä, ehkä sit maaliskuussa viimestään helpotta.

Maanantaina 12+2 kuvailtiin uudemman tulokkaan kasvua.

 Kyllä se vaan kummasti aikasemmin alkaa pyöristymään