Pitkä aika ja toisaalta niin lyhyt.

Hiljaista on ollut, yli kuukausi taas vaihteeksi vierähtänyt edellisestä tekstistä. No, sille on mielestäni ihan hyvä syy, viime kuu meni lähes täysin opparia viimeistellessä ja pääsiäisen aikaan sen laitoin arvioitavaksi. Uudestaan lähetin viikon jälkeen, kun oltiin käyty pomon kanssa läpi hänen huomaamansa virheet ja epäkohdat, lähinnä kielelllisiä ja merkinnällisiä. Moni oli sellainen, että olin jossain vaiheessa pohtinut asiaa ja luvannut tarkistaa asian myöhemmin, mutta sitten en sitä ollutkaan tehnyt. Tänään tarkistelin opintosihteeriltä, että kurssit ovat ihan todella kasassa yhtä merkintää lukuunottamatta ja laitoin opparista tiivistelmät kielten opettajille tarkistukseen ja koko opparin äidinkielen tarkistukseen. Tulosseminaarin olettaisin tulevan toukokuun viimeiselle viikolle, koska ilmeisesti ei ohjaajilla ollut sen kummempaa sanomista oppariini, kun ainoa vastaus tähän mennessä oli kysymys onko tiivistelmien ja koko työn kielioppi jo tarkistettu.

Tämän kuun puolella aikaa sinänsä olisi ollut, jäin nimittäin viime viikon tiistaina sairaslomalle. Tai vielä pitää viikolla 21 käydä kolme päivää töissä, mutta se onkin vain paikkojen siivoamista ja tuon opparin esittäminen sielläkin. Jäin töistä puhtaasti kipujen vuoksi pois, kävelystä ei tullut enää mitään ja supistuksia oli turhan reippaasti. Tiistai meni aika koomassa, koska kävin poskiontelopunktiossa (maineeltaan kamalampi toimenpide kuin mitä todellisuus, ainakin näin spesialistilla käyneen mielestä), mutta kyllä tuli keskiviikkona ja torstaina pohdittua, että miten ihmessä jaksoin töissä tähän asti, millä energialla? Pyykkejäkään en jaksanut telineeltä viikata kerralla vaan viikkasin pari vaatetta, kävin koneella istumassa ja taas uudestaan pyykkitelineelle.

Perjantailta 30+0

Tänään kävin taas neuvolassa pyörähtämässä. Paino on tällä hetkellä samaa kuin A:sta alkupainona, että ei huono. 7 kiloa tähän mennessä kertynyt ja kyllä huomaa, että tuollaisen laihdutusprojektin jälkeen tuo painon kertyminen on paljon vaikeampi hyväksyä kuin ensimmäisellä kerralla. Silloin en muista olleeni niin ahdistunut painonnoususta vaikka sitä tuli paljon reippaampaa tahtia.

Vauva majaili jo raivotarjonnassa ihan kuin epäilinkin. Oli sen verran kipeä mylläys eilen mahassa että varmasti teki kuperkeikan. Pää oli myös kovin alhaalla ja sekin on kyllä ikävästi tuntunut eilisen ja tämän päivän aikana. Alan jo nyt olemaan pikkuhiljaa kypsä tähän raskaana olemiseen

A:kin tahtoi että hänen mahansa kuvataan

Paljon enemmän hirvittää tällä kertaa se, että miten arki alkaa sujumaan sitten kotiinpääsyn jälkeen kahden kanssa. A yhä suhtautuu tosi hienosti ja uteliaasti asiaan ja tuntuu ymmärtävän asian aivan käsittämättömän hyvin. Silti mietityttää paljon, että miten käy kun vauva on oikeasti olemassa. Toivon että tarpeeksi hoitopuuhiin osallistuminen ei aiheuttaisi pahaa mustasukkaisuutta. Kovasti nyt pinnalla kaikenlaiset nukkeleikit ja kirjastosta on haalittu Vallatonta vauvaa (Valtaa vatsa & tulee kotiin -versiot) ja Puppe saa pikkusiskon kirjoja, joita sitten luetaankin lähes repeatilla.