Melkein 1,5 v.

Meikäläisellä on lomaviikkoa ja koulutehtävien pähkäilyn lomassa on hyvä aika vähän tehdä kaikkea muutakin (jotenkin ei nuo kustannuslaskelmat meinaa luonnistua millään). Varailin A:lle ensi kuun alkuun 1,5 v neuvolan ja tulipa mieleen, että voisihan sitä tännekin laittaa välillä muutaman kuvan siitä mitä neiti on kesän aikana puuhaillut. Niitä on jo nyt kertynyt ihan mahdoton määrä, joten kauhulla odotan sitä kun pitää alkaa 1-vuotiskirjaa kasailemaan. En missään nimessä halua että kuvat jäävät pelkästään koneelle, vaikka katsellaankin niitä aina välillä, koska se on A:n mielestä todella hauskaa. 

Puistossa hullutellaan.

A tuntuu kuluneen kesän aikana kasvaneen ihan todella paljon. Sanoja tulee päivittäin useita uusia ja keskustelukin onnistuu jo. Osataan ei, joo, kiitos, myös kato on kovassa käytössä. Kirjoja luettaessa A osaa kuvista näyttää lähes kaiken mitä keksii pyytää, eli sanojen merkityksiä tiedetään vielä enemmän kuin mitä sanotaan. Muunmuassa ruumiinosat on todella hyvin hallussa ja osataan näyttää niin kulmakarvat, kantapäät kuin kainalo ja niskakin. Isi on jostain syystä loman aikana hukkunut käytöstä (liekö siksi ettei ole H:n kanssa aikaisemmin ollut kotona kahdestaan yhtä pitkää jaksoa), joten äiti on kovassa käytössä. Bubblallekin on löytynyt jo nimi: Bubba, Neko sen sijaan on vain mau.

Voin suositella kuvassa näkyvää uimarengasta ihan kaikille.

 Tuossa pääsee siis lähemmäs oikeaa uintiasentoa kuin perus uimarenkaassa ja 

tämän kanssa uskaltaa antaa taaperonkin päästä hitusen kauemmaksi
Swintrainer

Rannalla ehdittiin pariin kertaan käymään.

"Ruoka-aika"

Omatoimisuus on ihan hämmentävää. Pytylle mennessä availlaan itse vessan kannet ja koetetaan laittaa supistaja paikoilleen. Käsiä pestessä koroke asetetaan itse lavuaarin alta ja kädet pestään hanan avaus avustuksella. Kovin juttu tällä hetkellä tuntuu olevan vaatteiden päälle pukeminen ja voi sitä huudon määrää kun ei kaikki vielä ihan omille paikoilleen mene. Kissojen ruokkiminen herkkupaloilla on ihan mahdottoman hauskaa. Muutenkin on kiva ollut nähdä miten kissat koko ajan suhtautuu suopeammin A:han.

Eilen kysyin A:lta, että pitäisikö Bubblaa käyttää pihalla ulkoilemassa ja totta kai piti lähteä.
A:n Mimmi kisukin sitten lähti mukaan.

Näin sujuu ulkoiluttaminen.

Niin se vaan aika menee eikä tuota pienen ihmisen oppimista voi pysäyttää mikään. Vaikka töiden, harrastusten ja kodin yhdistäminen meinaakin vähän rankaksi käydä tässä välillä, niin silti tuosta lapsesta saa niin paljon voimaa jaksaa. Sitä kun ehdottomasti haluaisi kaiken parhaan mahdollisen lapselle, tosin pitää se parisuhteen toinenkin osapuoli muistaa. Ensi viikonloppuna A pääsekin taas mummulle yökylään ja me miehen kanssa käydään "treffeillä": salille spinningiin pitkästä aikaa yhdessä ja vähän jotain ulkona syömistä.

A beautiful body

Kun törmäsin haasteeseen ensimmäisen kerran Oi mutsi mutsin blogissa, josta päädyin alkuperäiseen haastajaan Mami go go -blogissa, oli heti mielessäni että tahdon osallistua. En siksi, että se tarjoaisi jotain uutta ja shokkeeraavaa tai olisi minulta erityisen rohkeutta vaativa veto, onhan täällä noita kroppa kuvia jo pt-projektin myötä nähty useampia. Pääajatuksenani oli käydä läpi itseni kanssa, miksi ihmeessä sitä on niin järjettömän tyytymätön kroppaansa, ettei siitä mukaan mitään hyvää löydy omasta mielestä. Ei siitäkään huolimatta että paino olen kuluneen yhdeksän kuukauden aikana karistanut 14 kiloa.

Tässä minä, illalla, väsyneenä ja työpäivän jälkeen.

Miten raskaus muutti kroppaani? No kyllähän se muutti. +20 kiloa painoa lisää odotusaikana kyllä tuntui liikkumisessa. Ei sekään nyt niin haitannut, painon voi aina pudottaa jollain tavalla. Suurin murhekryynini oli raskausarvet, vaikka olisihan lopputulema ehkä pitänyt arvata teini-iässä peruskasvamisesta tulleista arvista. Niitä kuin ei tullut muutamaa hassua. Ei vaan niitä tuli joka paikaan: polvitaipeisiin, sisäreisiin, jenkkakahvoihin, nivusiin, vatsaan haaroista alimpiin kylkiluihin asti, kainaloihin ja tietenkin rintoihin. Pahimmat levisivät toista senttiä leveiksi ja olivat verenpunaisia pitkään. Ja pitkään arpien hyväksymisen kanssa on tehtykin töitä. Vasta nyt alan olemaan sinut niiden kanssa, vaikka toisinaan kauhuissani mietinkin, että mitä minun nahastani on enää jäljellä seuraavien mahdollisten raskauksien jälkeen.
Rinnatkaan eivät ole kovin ylhäällä ja kiinteät, mutta se ei ollut itselleni kova paikka. Sen verran iso kuppikoko ollut aina ja rinnat alaspäin suuntautuvaa putkimallia, että olisin jo teininä voinut kynätestissä kynän sijaan pidellä kokonaista penaalia.

Pitkin viikkoa olen miettinyt suhdettani kroppaan ja pikkuhiljaa ymmärtänyt sen, että mä en enää ole lihava, en ainakaan terveydenhuollollisten normien mukaan, jonkun silmiin tietenkin voin olla. Sitä en kiellä, etteikö rasvaa olisi turhan reilusti, mutta sitähän tässä työstetään. Siitäkin täytyy sen verran kommentoida, että olen nyt timmimmissä mitoissa kuin 3,5 vuotta sitten kun sain salikortin (jos kiinnostusta löytyy niin tästä 2010 lukemat ja tästä voi verrata toukokuun lukemat) ja aloitin treenailun, jos sitä nyt edes treenailuksi voi kutsua, mitä silloin tein. Myös lihasta on enemmän kuin koskaan aikaisemmin ja mitä alemmaksi saadaan tuota rasvaa, niin sitä enemmän ne lihakset alkaa näkyä. Vaikka edelleen jaksan hämmentyä siitä miten paljon jo osittain näkyvät.

Vatsa on aikamoinen ruttu, 

mutta onneksi pahimmat nahkarypyt piiloutuu alushousujen alle.

Pikkuhiljaa sitä alkaa löytää itsestään osia jotka tuntuu ihan kivalta. Takamukseni on projektin aikana saanut rutkasti pyöreyttä (ainakin minun mielestäni). Käsivarsista ja jaloistakin löytyy lihasta, joka tuntuu vielä tarttuvankin kohtalaisen hyvin. Vatsa näyttää sivuprofiilissa hyvältä aina välillä, useimmiten aamuisin. Vielä helpompi itseään kohtaan on olla vaatteet päällä. Silloin tunnen näyttäväni hoikalta ja pidän rinnoistani, niiden koosta ja siitä miltä ne näyttävät tietynlaisissa paidoissa. Siitä huolimatta haaveilen edelleen painavani lukemia, joita en muista koskaan painaneeni, pääseväni jenkkakahvoista eroon ja olevani timmimmän näköinen myös ilman vaatteita. Sitähän sanotaan, että tyytyväisyys tappaa kehityksen, mutta aion ehdottomasti opetella jatkamaan muuttumistani kehoani kunnoittaen ja pitäen siitä, sen sijaan että jatkuvasti peilin edestä kulkiessani haukkuisin itsenäni.