Kuten näkyy, niin hiljaista on ollut ja pitkään. Jotenkin tuntuu että olen tästä blogihommasta saanut joksikin aikaa tarpeeksi, en muista koska viimeksi olen edes seuraamieni blogien postauksia lukenut. On niin paljon kaikenlaista menemistä ja tekemistä, ettei ole aikaa istua koneella. Eli ehkä palailen asiaan joko tänne tai ihan uuteen blogiin (mitä olen myös mietiskellyt) sitten joulun jälkeen, jos saan mieheltä haluamani tabletin joululahjaksi, niin toistaiseksi mulle on lupailtu.

Vauvavuosi oli ja meni

On tuo pikkumimmi ollut jo jonkin aikaa yksivuotias eli ei ole meidän perheessä vauvaa enää. Ihan rehellisesti sanon, ettei kyllä ole yhtään ikävä vauva vuotta, vaikkei tuo neitokainen edes ole ollut vaikea vauva. On vain muutenkin ollut kovin raskasta. Muutenkaan ei ol minkäänlaista luopumisen tuskaa siitä ettei mulla enää olisi vauvaa, vaan pikemminkin päinvastoin, välillä selviää vain sillä ajatuksella että koko ajan helpottaa.

Ja helpottaahan se, vaikka nyt taas kuluneet kaksi viikkoa on tuntunut siltä ettei helpotakaan, kun mies on ulkomailla hommissa, eilen illalla onneksi saatiin kotiin asti.

Synttäritarjoilut

Taitava tyttö tuo meidän yksivuotias. Kävelemään lähti viime viikon tiistaina, ensi askeleet saatiin silloin synttäreillä 26.7. Sanoja tulee paljon, tosin eivät ihan niin selkeinä kuin isosiskollansa saman ikäisenä, mutta täysin tunnistettavissa kuitenkin. Osa sanoista tulee säännöllisesti, osa tulee silloin tällöin. Leikit ovat paljon pikkutarkempia jo nyt, isosiskon My Little poneilla kun kopsutellaan menemään pitkin lattioita ja tasoja. Kyllä se esimerkki vaan on ihmeellistä.

Luonteeltaan on kovin iloinen ja positiivinen, tosin taipuvainen myös kiukuttelemaan jonkin verran ihan vain siksi koska voi :D

Tästä tuli vähän tynkä postaus, mutta pakko laittaa ulos, tämäkin kun on jo pidemmän aikaa maannut tässä luonnoksena. Koskakohan sitä tulisi lisää aikaa vuorokauteen.

Diagnoosi saatu ja kohti parempaa mennään.

No niin, jos sitä olisi aika kaivautua pikkuhiljaa kolosta esiin. Kaksi viikkoa sitten kävin uusinta verikokeissa johtuen ensimmäisen kerralla ylittyneistä arvoista. Arvon ylitykset eivät olleet muuttuneet parempaan suuntaan, joten 10.7. perjantaina lääkärikäynnillä mulle lyötiin käteen Thyroxin resepti. Eli kevään masennusolot ja väsymykset ovat johtuneet kilpirauhasen vajaatoiminnasta.

Tarkempi diagnoosi taitaa olla lievä hypotyreoosi, koska kahdesta tarkasteltavasta arvosta (TSH ja T4V) vain TSH ollut viitearvojen ulkopuolella. Ensimmäisessä verikokeessa tämä arvo oli 6,9 kun se saa olla 4,5. Toisessa verikokeessa arvo ei ollut enää noin korkealla, mutta kuitenkin rajojen ulkopuolella. Kaksi kuukautta tässä olisi tarkoitus syötä puolikas 0,1mg tabletti päivittäin ja katsoa sitten mitä nuo arvot oikein sanovat, riittääkö tuo vai laitetaanko pienempää. Isompaan annostukseen en usko, koska tässä reilussa viikossa olo on parantunut huomattavasti: erityisesti pakonomainen päiväunien tarve on jäänyt pois, puhumattakaan siitä miten merkittävästi mun pinnani on pidentynyt. En räjähdä jokaisesta vastoinkäymisestä raivopäiseksi. Pari kuukautta kestänyt painon vähittäinen kipuaminen on pysähtynyt ja nyt toivon saavani sen sinne minne alunperin oli täksi kesäksi se saadakin. Eli ainakin näin lyhyen testauksen perusteella tulokset on positiivisia.

Vähän mua alkuun ahdisti ajatus elinikäisestä lääkityksestä (tosin ilmeisesti jonkin verran ihmisiltä jätetään noita pois, joten saa nähdä), tuo kilpirauhasen vajaatoiminta kun on viime aikoina noussut tosi paljon pinnalle monesta lähteestä. Tosin, se taitaa olla myös yleisempi mitä äkkiseltään aattelekaan, itse ainakin jouduin sen toteamaan kun asiasta lähtenyt ystävien ja tuttavien kanssa puhumaan. Ja luonnollisesti jossain määrin oli itsesyytöksiä, olisinko omilla tekemisilläni voinut kilpirauhasen väsymisen välttää? Syömällä paremmin, stressaamalla vähemmä jne. Toisaalta, äidilläni on vuoden verran ollut lääkitys samaan vaivaan, joten sukurasitetta löytyy.

Muuten tämä kuu on mennyt hyvin perheen kesken aikaa viettäen kun mies ollut lomalla. Mitään kummepia emme ole tehneet, Hämeenlinnassa vanhempieni luona alkukuusta pieni reissu. Paluumatkalla pysähdyimme Särkänniemessä ja kävimme katsomassa Koiramäen. En voi kyllä suositella. Parkkeeraus olisi maksanut 10 euroa (ei ollut tilaa, joten etsimme kadunvarsipaikan ja kävelimme) ja liput tuonne Koiramäkeen maksoivat 15 euroa kappaleelta. A:ltakin, koska lipun rajana oli ikärajan sijaan pituusraja 100cm ja A oli heittämällä yli sen. Ihan kamalaa rahastusta alueen kokoon nähden, olisi edes maksaville lapsille sisältynyt poniratsastus hintaan, mutta sekin oli maksullinen erikseen (5euroa!) Kyllähän A siellä viihtyi. Mutta en menisi pelkästään sinne enää uudestaan eli odotellaan sitten sitä koska ollaan ihan huvipuisto laitteisiin sopivan ikäisiä.

R vanhempieni luona ihailemassa kummitätinsä kissoja

A Särkäniemen Koiramäki aluella.

Voisin kuvitella että blogi elpyy taas pikkuhiljaa syksyä kohden, mutta mitään stressiä en asiasta ota. Yhä koetan karsia stressin aiheita ja keskittyä omaan hyvinvointiin, jotta olisin parempi äiti lapsilleni ja parempi vaimo miehelle. Aktiivisempi olen tuolla Instagramin puolella, jos kiinnostaa seurailla. Lisäsinkin tuohon blogin sivupalkkiin kuvia näkyviin, joten siitä tutkailemaan :)

Parsaloona

Vähän tuli katkoa meidänkin normaali arkeen kun nelisen viikkoa sitten käytiin vähän ulkomailla.

Lähdettiin Barcelonaan, jossa yhdistettiin lomamatka miehen työkeikkaan. Tässä vähän kuvia ja fiilistelyä matkasta, täällä Kokkolassa kun kesäkelejä saanut odotella. Tänään oli jo sellainen päivä, ettei ollut ihan täydet tamineet päällä enää.

Lennettiin suorilla lennoilla Helsingistä Barceloonaan. Ensin oli kahdeksi yöksi hotelli Castelldefels -nimiseltä alueelta, ihana ranta-alue, jonkin matkan päästä keskustasta.

"Äiti, saanko minä koskea tätä?" Palmupuut herättivät ihmetystä

Hotellihuoneen parvekkeelta 

Tytöt nautiskelee näkymistä ja lämmöstä

Sunnutai, jonka rannalla kerkesimme viettää, oli oikein mukava. Lämpöä oli 23 astetta, joka oli lasten kanssa ihan sopivasti. Vesi oli vielä vähän kylmää tai tuntui kylmältä (oikeasti lämpö tais olla 19 astetta), mutta kyllä siihenkin tottui kun hetken aikaa siellä. Rantaan kävi aika hurjat aallot, joten A: ei uinut itsekseen, mun sylissä kävi kastelemassa kerran pari itsensä kokonaan. Muuten viihtyi hiekkaa penkoen ja simpukan kuoria etsien.

Reissun paras ateria: grillattua lammasta.

Kahden yön jälkeen jouduttiin vaihtamaan hotellia lähemmäs miehen konferessi paikkaa. Oli tuo kaupunki aluekin kiva kokea, tosin itse olisin ehkä tällä kertaa kuitenkin viihtynyt paremmin rantahotellissa.

Osittain siitä syystä, että olen matkustanut tosi vähän ja olen arka toimimaan ulkomailla, joten kun mies oli päivän poissa, oli meidän tekemiset aika olemattomia. Syömisetkin hoidettiin hotellilla kaupassa ostetuilla tarvikkeilla.

Näkymä toisen hotellin ikkunasta

Hyvin onnistu leikit vaikkei yhteistä kieltä ollutkaan.

Vähän tehtiin myös ihan turistikiertelyä akvaariossa käynnin muodossa. A:han oli tietenkin kovin ihastuksissaan. Oli haita, rauskuja ja vaikka minkälaista kalaa ja niiden kaveria.

Onneksi pienempi keksii itsekin viihdykettä kun pitää odotella.

Ruoka oli todella hyvää joka paikassa, vaikka meiltä nyt jäi ihan kunnon ravintolat käymättä. Espanjassahan on hieman myöhäisempi tuo ruokailu, lounas oli 13-> ja päivällisravintolat aukesivat vasta aikaisintaan kahdeksalta. Vaikka lapsille muodostuikin myöhäisempi rytmi tuolla matkalla (nukkumaan lähempänä yhdeksää) niin siltikin piti ruokapaikat illalla valikoida sen mukaan mitä oli auki. Haaveilen parin kolmen vuoden päästä lähteväni tuonne uudestaan, joten silloin ei enää myöhäinenkään ruokailu ole lasten kanssa ongelmana.

Kotiinlähdön aika koitti aivan liian nopeasti. Ehdottomasti tahdon joskus Barcelonaan uudestaan. Onneksi ennen sitä on hyvinkin todennäköisesti minulla reissua tiedossa yksikseni (jollen saa kaveria mukaan) jonnekin ulkomaille. Suurella todennäköisyydellä joku äkkilähtö ratkaisu. Jo valmiiksi jännittää, mutta kun kerta mies tämän mahdollisuuden mulle heittänyt, niin aion kyllä se ottaa vastaan, vaikka jännittääkin.

Ps. Omat olot edelleen aika samanlaiset. Nyt tosin on lääkärilläkin käyty ja verikokein tutkittuna. Ei sieltä ihan puhtai paperein päästy, mutta kirjoittelen asiasta paremmalla ajalla, tämäkin kun jäi tälläiseksi pikapostaukseksi.

Vähän liian harmaata

Hiljaista on ollut, vielä siis entistäkin hiljaisempaa. Syy on ihan puhtaasti ollut oma jaksaminen ja monet asiat on karsiutunut tehtävälistoilta vaikka olisivat ihan mieluisaakin puuhaa, kuten esimerkiksi muiden blogien lukeminen. Yksi syy on viime kuulle sattuneet pitkät ulkomaan reissut, jolloin olen ollut yksin lasten kanssa. Seuraavana syynä on pitkällinen flunssa, joka on palannut moneen kertaan aina pienen tauon jälkeen ja nytkin varmaan kymmenette viikkoa yskin limaa ja koetan parantua.

Kolmantena ja painavimpana on oma uupuminen, joka meni siihen pisteeseen että alkoi tuntua siltä, ettei tunnista enää itseään. Jatkuvaa  väsymystä, vaikka yöunet sinänsä olivat kunnossa, ärtyneisyyttä, alakuloa ja muutenkin pientä negatiivisuutta, joka tuntui vain korostuvan kun jokainen hehkuttaa lisääntyvää valoisuutta, kevättä ja energisyyttä. Jonkin verran ennen pääsiäistä sitä oli alkanut pyöritellä ajatuksissa että olisiko kyseessä jotain muutakin kuin vain väsymystä, kunnes erään avautumisen jälkeen kuulen ystävältäni, että hänkin oli miettinyt, että voisinko olla esimerkiksi masentunut. No, 8kk neuvolaan ei ollut pitkä aika ja siellä nostin asiaa sitten esiin. Sain heti tietoa enemmän kotiavusta ja ajanvarauksen psykiatriselle sairaanhoitajalle.

Nyt sitten tiistaina kävin juttelemassa tämän sairaan hoitajan kanssa ja samaan päädyttiin hänenkin kanssa, että uupumusta/lievää masennusta tai miksikä sitä nyt haluaakaan kutsua olisi olemassa. Onneksi olin jo ehtinyt ajatusta miettiä vähän itsekseen, muuten olisi voinut tulla tosi vahva epäonnistumisen fiilis. "Miten sitä muka voi väsyä ja uupua, kun elämä on niin helppoa, mies auttaa kotona jne jne" Nyt ne oli jo etukäteen itsekseen ajateltuna ja koin tosi hyväksi päästä puhumaan asioista.

Nyt tässä odottaakin sitten loppukuulle lääkärin tarkastus aika, jotta tutkitaan vähän onko siellä sitten muutakin lisänä. Treeneistä palautuminen kun on ollut ihan käsittämättömän heikkoa, puhumattakaan tästä koko kevään jatkuneesta sairastelusta. Eli tahdon tarkistuttaa mykoplasman ja kilpirauhasen vajaatoiminnan mahdollisuudet. Yleensäkin sellainen yleisluontoinen terveystarkastus olisi varmasti hyvästä, en muista koska sellaisessa oikein olisin ollut. Ei varmaan sitten peruskoulun, yleensä sitä soittaa vaan siitä yhdestä ja tietystä asiasta mikä pitää saada hoidettua.

Kaikista eniten toivon ettei lapsille, varsinkaan isommalle jäisi mitään huonoa mieltä tästä äidin oloista. Valitettavasti on pinna ollut entistä lyhyempi ja on tullut ihan hävettävän paljon äristyä asioista, joita paremmalla mielellä ollessa olisi pystynyt antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Myös asioiden tekeminen esim. ulos lähteminen ja ruuanlaittaminen tuntui aika ajoin aivan käsittämättömän vaikealta ja monella kertaa on menty siitä mistä aita on matalin.

Hetken mietin, että lähdenkö tänne edes kirjoittelemaan, mutta toisaalta, en varmasti ole ainoa joka väsyy vaikka elämä olisi helppoa. Ja edes jotain selitystä niille muutamalle jotka joskus blogiani säännöllisemmin kommentoivat. Toivon kaikesta sydämestä että tämä tästä helpottaa. Seuraavan kerran pitkiä reissuja miehellä tämän hetken tiedon mukaan on vasta syksyllä, viikon päästä lähdetään Barceloonaan lomailemaan koko perheellä ja 1,5kk sitten miehen kesälomaan.

Tukkajumala

Meidän pikkuneidissä on yksi hallitseva piirre, josta kuulee kommenttia lähes tulkoon aina ensimmäisenä kun uusia ihmisiä tavataan. Eivätkä ne moneen kertaan tavatutkaan jaksa aina sitä päivittelyä asiasta lopettaa. Ai että mikä se on? No se tukka, jota laitokselta lähtien on ollut varmasti useammankin vauvan tarpeiksi, kun katsotaan keskiverto haivenia mitä vastasyntyneiltä löytyy.

Kaksi päivää vanha ja lähes musta tukka.

Isommallakin tytöllä oli aikanaan tukkaa, mutta R:llä sitä on ollut tuplaten. Ja isosiskon tapaan tukka ei oo lähetenyt minnekään vaan alkanut vain kasvaa pidemmäksi ja pidemmäksi, samalla kun uutta tukkaa puskee vanhan seuraksi. Nyt jo tukkaa alkaa olemaan niin paljon, että siitä on hyvin paljon ongelmia, jos sitä ei kiinnittele pannoilla, pinneillä ja ponnareilla. Pikkusisko on aikamoinen hikipää ja tukan hautoessa niskaa pipon kanssa on niska usein punaista hikinäppyä täynnä. Eikä tarvinne erikseen mainita sitä, kuinka usein tukasta voi tsekkailla päivän ruokalistan siinä vaiheessa kun päivä kääntyy iltaan ja iltapala on syötynä. Laiska kun olen, eikä käytäntökään tue tukan pesua päivittäin, niin useimmiten annan ruuan kuivahtaa, jotta se sitten kätevästi lähtee piikkikammalla kampaillessa ropisten pois.

Oon A:n tukkaa innostunut jo laittelemaan, tosin kovin paljon erilaisia ei vielä olla opeteltu, kun harmikseni toisen tukka on vielä kovin ohkainen, niinkuin lasten tukan monesti on. Sinänsä ei ihme, eihän sitä ole koskaan muuta kuin latvoista vähän tasattu. On kiva tehdä lettejä isommalle, mutta vielä söpömpiä ne on tolla kohta kahdeksankuisella, kun sitä ei vaan voi käsittää miten paljon tukkaa on ikään nähden. Oonkin alkanut oikein kuvata erikseen kuvan aina kun kokeilen jotain uutta. Vielä onnistuu ihan hyvin tekeminen, tietenkin vaatii kärsivällisyyttä, mutta kunhan on jotain tekemistä samalla kun äiti näpertää niin ei tuu vastustusta pientä päänkääntelyä enempää.

Tähän mennessä kokeiltuja. Enemmän tullut tehtyä lettejä, kun ne pitää 

vähän pidempään tukan siellä missä pitääkin.

Meillä ei vaatesamistella, 

vaan äiti tekeen samanlaiset kampaukset tytöille.

Yhtään nipsaisua ei pikkuneidin tukkaan olla vielä tehty, kun kasvaa otsatukkakin ihan nätisti pois silmiltä. Hiuksen kasvun näkee tosi hyvin tukassa, latvassa on edelleen sitä hyvin lähelle mustaa olevaa väriä, kun taas juuri kasvu on niin vaaleaa, että välillä valokusissa näyttää kun päässä olisi kaljuja läikkiä. 

Tuosta irronneesta suortuvasta näkyy vähän sävyn vaihtuminen

Aikamoinen peikonpoikanen tuo on välillä, mutta niinpä ne kai kaikki välillä. Ja A:lle koittaa hiusten kanssa jännä paikka kun perjantaina mennään ensi viikolla leikkaamaan kesätukka. Jos se ainainen väittely siitä tarviiko laittaa ponnari vai ei loppuisi sillä että nipsaistaan kiva polkkatukka. Jos se hius siitä vaikka vahvistuisikin.

Äiti ei ole ainut joka leikkii kampaajaa vauvan kanssa. :)

Treenirintamalla

Moni on  varmaan nähnytkin blogeissa juttua jo buzzadoreiden kirjoittamana Yoogaia -palvelusta. Itsekin pääsin mukaan kokeilemaan ja olenkin sivustolle jo kirjautunut. Vielä en ole ehtinyt kokeilemaan, koska haipakkaa on pitänyt, mutta mies lähtee huomenna loppu viikoksi kotimaan työreissulle, joten salikäynnit ja juoksulenkit ei luonnistu, joten meinasin kokeilla tuolta palvelusta jotain venyttävämpää ja jotain rankempaa.


Kyseessähän on sivusto, joiden kautta voi osallistua joko livetunnille tai sitten tehdä nauhoituksia myöhemmin. Tarjonta vaikuttaa todella monipuoliselta sillä selailulla mitä olen ehtinyt harrastaa. Ilmeisesti hinnat ei päätä huimaa, joten kotona treenaavalle varmasti hyvä vaihtoehto.
Koodilla YOOGAIATRIAL2015 saa sivustoa kokeilla 14 päivän ajan maksutta. Kirjottelen itse heti tarkemmin vielä kun pääsen tällä viikolla tunteja kokeilemaan.

Muuten tässä ollaan aika kevyellä treenillä oltu tavoitteeseen nähden. Josko tää aurinko pikkuhiljaa häätäisi kaikki pöpöt ja pääsisi hetkeksi painamaan satalasissa. Kunnes mies lähtee taas ensi kuussa lähes koko kuuksi ulkomaille. Siinä jää juoksukuntoon treenaaminen vähän minimiin. Eka ulkojuoksu lenkki heitettiin nimittäin vasta lauantaina, mutta siitä olenkin ylpeä 27 min 3,7 kilometriä ja kaikki alusta loppuun asti juosten. 1,5 kilsan kohdalla homma lähti rullaamaan tuli taas se ymmärrys miksi joku vapaaehtoisesti juoksee. Tänään seuraavaa ulkolenkkiä juoksemaan, vaikka nyt odotukset ei ole kovin kovat, koska kroppa on tosi tukossa. Ehkä tässä on toivoa Cityrun 7km jaksaa juosta kokonaisuudessan. 

Toissa viikonloppuna hankitut uudet juoksukengät.

On muuten ihan pikkasen eroa edellisiin "juoksukenkiin" 

Piti napata tosi tyylikäs fiiliskuva hyvän lenkin jälkeen.

p.s. näköjään ulkoasu tappelee ihan välttämättä mulle vastaan ja tekstin ulkonäkö vaihtuu kesken aikan :/

Pikkuinen prinsessa

Hävettävän hiljaista taas pitänyt. Tosin, eipä tässä ole mitään sen normaali arkea kummempaa ollut. Vähän taas sairastelua koko perheen voimin, mies jotain reissaillut (kotimaassa tosin vain) ja etelämmässä käyty minun vanhempien luona kyläilemässä.

Tuossa ensimmäinen päivä korostui taas se, että miten nopeaan aika menee. Esikoinen täytti kolme vuotta. Jo kolme! En pysty ymmärtämään, varsinkaan kun samaan aikaan tuntuu siltä että itselle ei ole tullut ikää ollenkaan, vaikka todellisuudessa minäkin täytän jo yhden neljännesvuosisadan kesällä.

Elämä kolmevuotiaan äitinä ei ole tylsää. Ei todellakaan. Välillä huudetaan toisillemme naama punaisina kiukusta ja hetken päästä halitaan ja nauretaan päälle. Uhma ei ole kovin paha tällä hetkellä, että tarvisisi tapella, mutta korvat tuolta tytöltä on hukkunut ihan täysin.

Synttäriaamuna odottelua pikkusiskon kanssa 

lastenohjelmia katsellen

A on ihan huikaiseva isosisko. Tosin nyt on vähän havaittavissa se, mitä muiden perusteella osasinkin odottaa, että pikkusisko ei ole ihan niin kiva silloin kun yrittää leikkiä. R rakastaa A:n huonetta ja erityisesti legoja, joilla isosisko pitkälti leikkiikin. Omat lelut ei oo yhtään niin hauskoja ja jos R saa päättää niin ryömii yleensä aina pois olkkarista isosiskon huoneeseen. Eli pientä tuuppimista ja pukkimista, mutta eipä sitä voi kokonaan kitkeä mitenkään. Siitä pidän tosin huolen että satuttaa ei saa. 

Synttäripöytä.

 Kiinnostuksen kohteet A:lla on hyvin tyypilliset ikäiselleen tytölle. Vaaleanpunainen. Prinsessa. Kaikki pienet jutut kuten Petshopit, sormukset, korut jne. Kaikki ne vaan on meille tullut, vaikka mä olen itse kaukana prinsessaäidistä :D

Juustokakku oli äidin päätös pöytään, mutta muista esitti tyttö

toiveen: lakuja, prinsessakeksejä, suolatikkuja,

salamipiirakkaa, nakkipiiloja ja tietenkin tärkein:

vaaleanpunainen kakku.

Ei mennyt kuin strömsössä, mutta kyllä se vieraille maistui

Taitojahan kolmevuotiaallamme on mielestäni ihan sopivasti ikäisekseen. Puhuu hyvin ja selkeästi, nyt tullut välillä jopa kirjakielimäisiä piirteitä. Osaa aakkoset ja tunnistaa kaikki kirjaimet. Laskee kahteenkymmeneen. Juoksee, hyppii, pomppii, kiipeilee ja mitä mieleen juolahtaakaan. Osaa pukeutua kunhan vaatteet on oikein päin. Osaa piirtää ihmisiä, mutta mielenkiinto ei jaksa pysyä kovin kauaa yllä asiaan. Laulaa paljon, todella paljon ja tanssii mielellään. Siinäpä kai niitä perinteisiä. Ensi viikolla mennään 3-vuotisneuvolaan, mitään ihan pikkuisia mittoja sieltä ei varmasti ole tulossa :)

Prinsessana tukkaa myöden. Pyysi kiharoita ekan kerran.

Mikäpä tässä on ollessa. Tuollaisen herttaisen ja sanavalmiin kolmevuotiaan äitinä. Tämä tosin on niin paljon helpompi muistaa näin illasta lasten nukkuessa, kuin silloin pahimpien uhmahetkien ja kiukkujen aikaan. Silloin sitä vain toivoo että voi kun olisi itse pitkäpinnaisempi...

Pikkusisko viisi kuukautta

Tai lähempänä puolta vuotta taas tässä kohta jo ollaan, mutta vielä kuitenkin jonkin aikaa viisi kuinen.

Alkukuusta kun käytiin neuvolassa oli tytöllä mittaa 66cm ja 6,6 kiloa. Isosiskonsa oli samanikäisenä 2,5cm pidempi ja yli kaksikiloa painavampi, kun pakkohan niitä on aina vähän vertailla. Ihan omilla käyrillä neiti kuitenkin kasvaa tasaisesti joka kerta.

Ryömimäänähn R lähti heti 4 kk vanhana, mitä nyt vauhti ja liikkumisalue on kasvanut ihan huimasti. Ihan turhia jo olohuoneen matolla kaikki alustat tms. tilkkupeitot kun mennään sinne minne muutkin. Nyt noustaan jo kämmenten varaan konttausasentoon ja jalat jo konttaiskin, mutta vielä ei uskalleta käsiä siirtää. Voi huh mikä kiire tytöllä. Tosin, niin kauan kuin liike pysyy lattiatasolla, on sama onko tyyli ryömien vai kontaten.

Tutkimusmatkailija

Kiinteiden kanssa mennään tällä kertaa ihan kokonaan sormiruokaillen. Voin sanoa että tää on mulle ihan vaan laiskuuskysymys :D Paljon helpompi ottaa tyttö samaan aikaan meidän muiden kanssa pöytään ja antaa toisen maistella sitten ruokia siinä samalla kun syödään. En jaksa alkaa mitään soseita tehtailemaan. Ja eipä sillä, tuo tyttö on aikamoinen tahtotiina ja kaikki pitää saada syödä itse. Puurokin ollaan ne muutamat kerrat syöty niin että minä täytän lusikan ja hän vie sen suuhun imeskeltäväksi. Tosin, nyt tässä jo jonkin aikaa jatkuneesta katkonaisten öiden sarjasta johtuen olen vähän laiskistunut kiinteiden tarjoamisessa, mutta pitää nyt taas petrata.

Puurot eivät tunnu olevat mitään herkkuja, mutta apinaevään muodossa maistui (banaani, kaurahiutaleita + öljyä sekasin ja paistetaan uunissa puikuloiksi) eikä A:kaan niille nenäänsä nyrpistellyt. Jonkin muutamaan kertaan ollaan syöty koko perhe jo samaa ruokaa: ekalla kerralla kookosbataatti keittoa ja makaroonilaatikkoakin. Varsinkin jälkimmäinen oli mukavaa syötävää kun sai kunnon palasia mitä nyrkistä sitten jyrsiä.

Tälläinen tarjottiin...

Tämä jäi jäljelle

Yöt ovat meillä menneet vähän hulinaksi ja erityisesti tuo nukkumaanmeno tuottaa vähän päänvaivaa. Päätettiinkin nyt miehen kanssa pikkasen unikoulutella ja aikaistaa nukkumaanmenoa. R kun nukkuu useimmiten yhdet n. 3h unet 9-12 ja sitten pikkutirsat joskus 16-17 välillä maksimissaan puoli tuntia. Illalla monesti pitkään tyttö tykkäisi puuhailla ja ryömiä lattialla, mutta sitten se väsy iskee yhtäkkiä. Joten nyt vähän aikaisempaa nukkumaan laittoa ja omaan sänkyyn opettelua taas.

Kunnon kampaus, ponnarit ja pinnikin.

Muuten ei kyllä voi valittaa tästä elämästä, vaikka välillä on tosi tosi väsynyt. On ihan mahtavaa seurata miten nuo tytös koko ajan enemmän ja enemmän pelaavat yhteen. A pitää itsenäisesti jo seuraa R:lle ja antaa pikkusiskolle luvan tulla omaan huoneeseensa ja ihmettelemään legoja. Kovin ovat tärkeitä toisilleen jo nyt, A halailee ja pussailee pikkusiskoa ja pikkusisko ihastuu kovin aina kun A tulee paikalle viihdyttämään.

Uusi alku tai tarkemmin vanhan jatkoa.

Se on tammikuu ja uusi vuosi. Kauhulla odotan taas sitä joka vuotista ryntäystä salille, kun kaikki lupaavat uutta ja parempaa elämää. Itse en tänä(kään) vuonna lupaillut mitään ehdotonta, ne ei kuitenkaan koskaan pidä.

Tottakai sitä voi jollain tavoin sanoa aloittaneensa uuden terveellisemmän elämän, mutta toisaalta ei tuo elämä ole tossa syksyllä ollut lähelläkään niin retuperällä mitä se oli ennen pt-sopimuksen tekemistä. Joten ajattelinkin että palaan toimimaan vanhalla tavalla ja karsin vain ne hiukan huonontuneet tavat pois. Leikittelen ajatuksella olla syömättä mitään makeaa tässä tammikuussa (mm. tämän innoittamana, kuitenkaan ilmottautumatta), toisaalta en ole tietoista päätöstä asiasta tehnyt, koska silloin alkaa makean himo ihan satanolla. Tosin, tässä varmaan ihan luontasesti jää sokerit vähemmälle ja muutenkin ruokailu paranee, koska Pikkusisko kasvaa koko ajan ja alkaa enemmän syömään ja se tarkoittaa ei sokerilla ja kyllä suuremmalle kasvismäärälle.

Päivän lounas: Tomaattinen linssi-papukeitto ja riisikakku

Sain tässä viimein hankituksi myös uudet salikengät. Vanhat olivat ihan kelvot, mutta valitettavasti niistä alkoi pikkuhiljaa näkyä se, että ne on reilu kymmenen kiloa painavampana hankittu. Ja ehkä se on muutenkin ihan aiheellistä yli kahden vuoden 1-4krt viikossa käytöllä vaihtaa kyseiset kengät.

Reebookin RealFlesxit oli vanhastaan ja tykästyin kyllä heti alusta asti niihin. Vähän oli tottelemista ensin salilla ja ryhmäliikunnassa kun pohja joustaa joka suuntaan, mutta nyt sitä ei oo pitkään aikaan enää huomannut ollenkaan. Halusin kuitenkin vähän hiukan jämäkämmällä pohjalla olevan kengän tällä kertaa, koska aina aika ajoin functional training -tunneilla huomasi, että notkeudesta oli hiukan haittaa. Päädyin Reebokin jalkineeseen, ne kun tulivat hyvin tutuksi.

Reebook Sublite train RS

Ihan päteviltä vaikuttavat, mitä nyt niihin tottuessa menee aikansa. Vanhat kengät palvelevat vielä matolla juoksutreeneissä, kun mun "juoksu"lenkkarit on ilmeisesti aivan liian jäykät (ulkona juoksua yrittäessä jalkoihin alkaa tosi nopeasti sattumaan) enkä ihan vielä viitsi ostaa notkeampia kunnon juoksukenkiä kun ulos juoksemaan ei ole kuitenkaan asiaa vielä pitkään aikaan.

Tässä olisi nyt sitten tarkoitus käydä 1-2 krt viikossa juoksemassa matolla ensin 30 min treenejä ja vähän ajan päästä toisen pituus nostaa tuntiin. Sen lisäksi yksi kerta salilla koko vartalon treeni ja ainakin yksi pilateskerta myös. Mahdollisuuksien mukaan jotain ryhmäliikuntaakin olisi kiva katsella. Eli mitään suuria treenisuunnitelmia tai kroppatavotteita mulla ei ole tälle vuodelle. Lähinnä se ensi kesän 10 km juoksu, noin tunnin aikaan on tavoite. Siihen treenatessa kroppa muuttuu toivottavasti vähän kevyemmäksi ja kiinteämmäksi. Tällä hetkellä virallisia raskauskiloja on 2,9 jäljellä ja syyskuun alusta on hitaasti karissut se pari kiloa tähän hetkeen. Hyvin hyvin maltillisesti mulla näyttää paino tippuvan imettäessä, mutta ei se haittaa. Tällä kertaa kun se sujuu, niin imetyksen ehdoilla mennään.