Pikkuinen prinsessa

Hävettävän hiljaista taas pitänyt. Tosin, eipä tässä ole mitään sen normaali arkea kummempaa ollut. Vähän taas sairastelua koko perheen voimin, mies jotain reissaillut (kotimaassa tosin vain) ja etelämmässä käyty minun vanhempien luona kyläilemässä.

Tuossa ensimmäinen päivä korostui taas se, että miten nopeaan aika menee. Esikoinen täytti kolme vuotta. Jo kolme! En pysty ymmärtämään, varsinkaan kun samaan aikaan tuntuu siltä että itselle ei ole tullut ikää ollenkaan, vaikka todellisuudessa minäkin täytän jo yhden neljännesvuosisadan kesällä.

Elämä kolmevuotiaan äitinä ei ole tylsää. Ei todellakaan. Välillä huudetaan toisillemme naama punaisina kiukusta ja hetken päästä halitaan ja nauretaan päälle. Uhma ei ole kovin paha tällä hetkellä, että tarvisisi tapella, mutta korvat tuolta tytöltä on hukkunut ihan täysin.

Synttäriaamuna odottelua pikkusiskon kanssa 

lastenohjelmia katsellen

A on ihan huikaiseva isosisko. Tosin nyt on vähän havaittavissa se, mitä muiden perusteella osasinkin odottaa, että pikkusisko ei ole ihan niin kiva silloin kun yrittää leikkiä. R rakastaa A:n huonetta ja erityisesti legoja, joilla isosisko pitkälti leikkiikin. Omat lelut ei oo yhtään niin hauskoja ja jos R saa päättää niin ryömii yleensä aina pois olkkarista isosiskon huoneeseen. Eli pientä tuuppimista ja pukkimista, mutta eipä sitä voi kokonaan kitkeä mitenkään. Siitä pidän tosin huolen että satuttaa ei saa. 

Synttäripöytä.

 Kiinnostuksen kohteet A:lla on hyvin tyypilliset ikäiselleen tytölle. Vaaleanpunainen. Prinsessa. Kaikki pienet jutut kuten Petshopit, sormukset, korut jne. Kaikki ne vaan on meille tullut, vaikka mä olen itse kaukana prinsessaäidistä :D

Juustokakku oli äidin päätös pöytään, mutta muista esitti tyttö

toiveen: lakuja, prinsessakeksejä, suolatikkuja,

salamipiirakkaa, nakkipiiloja ja tietenkin tärkein:

vaaleanpunainen kakku.

Ei mennyt kuin strömsössä, mutta kyllä se vieraille maistui

Taitojahan kolmevuotiaallamme on mielestäni ihan sopivasti ikäisekseen. Puhuu hyvin ja selkeästi, nyt tullut välillä jopa kirjakielimäisiä piirteitä. Osaa aakkoset ja tunnistaa kaikki kirjaimet. Laskee kahteenkymmeneen. Juoksee, hyppii, pomppii, kiipeilee ja mitä mieleen juolahtaakaan. Osaa pukeutua kunhan vaatteet on oikein päin. Osaa piirtää ihmisiä, mutta mielenkiinto ei jaksa pysyä kovin kauaa yllä asiaan. Laulaa paljon, todella paljon ja tanssii mielellään. Siinäpä kai niitä perinteisiä. Ensi viikolla mennään 3-vuotisneuvolaan, mitään ihan pikkuisia mittoja sieltä ei varmasti ole tulossa :)

Prinsessana tukkaa myöden. Pyysi kiharoita ekan kerran.

Mikäpä tässä on ollessa. Tuollaisen herttaisen ja sanavalmiin kolmevuotiaan äitinä. Tämä tosin on niin paljon helpompi muistaa näin illasta lasten nukkuessa, kuin silloin pahimpien uhmahetkien ja kiukkujen aikaan. Silloin sitä vain toivoo että voi kun olisi itse pitkäpinnaisempi...