Vauvavuosi oli ja meni

On tuo pikkumimmi ollut jo jonkin aikaa yksivuotias eli ei ole meidän perheessä vauvaa enää. Ihan rehellisesti sanon, ettei kyllä ole yhtään ikävä vauva vuotta, vaikkei tuo neitokainen edes ole ollut vaikea vauva. On vain muutenkin ollut kovin raskasta. Muutenkaan ei ol minkäänlaista luopumisen tuskaa siitä ettei mulla enää olisi vauvaa, vaan pikemminkin päinvastoin, välillä selviää vain sillä ajatuksella että koko ajan helpottaa.

Ja helpottaahan se, vaikka nyt taas kuluneet kaksi viikkoa on tuntunut siltä ettei helpotakaan, kun mies on ulkomailla hommissa, eilen illalla onneksi saatiin kotiin asti.

Synttäritarjoilut

Taitava tyttö tuo meidän yksivuotias. Kävelemään lähti viime viikon tiistaina, ensi askeleet saatiin silloin synttäreillä 26.7. Sanoja tulee paljon, tosin eivät ihan niin selkeinä kuin isosiskollansa saman ikäisenä, mutta täysin tunnistettavissa kuitenkin. Osa sanoista tulee säännöllisesti, osa tulee silloin tällöin. Leikit ovat paljon pikkutarkempia jo nyt, isosiskon My Little poneilla kun kopsutellaan menemään pitkin lattioita ja tasoja. Kyllä se esimerkki vaan on ihmeellistä.

Luonteeltaan on kovin iloinen ja positiivinen, tosin taipuvainen myös kiukuttelemaan jonkin verran ihan vain siksi koska voi :D

Tästä tuli vähän tynkä postaus, mutta pakko laittaa ulos, tämäkin kun on jo pidemmän aikaa maannut tässä luonnoksena. Koskakohan sitä tulisi lisää aikaa vuorokauteen.

Diagnoosi saatu ja kohti parempaa mennään.

No niin, jos sitä olisi aika kaivautua pikkuhiljaa kolosta esiin. Kaksi viikkoa sitten kävin uusinta verikokeissa johtuen ensimmäisen kerralla ylittyneistä arvoista. Arvon ylitykset eivät olleet muuttuneet parempaan suuntaan, joten 10.7. perjantaina lääkärikäynnillä mulle lyötiin käteen Thyroxin resepti. Eli kevään masennusolot ja väsymykset ovat johtuneet kilpirauhasen vajaatoiminnasta.

Tarkempi diagnoosi taitaa olla lievä hypotyreoosi, koska kahdesta tarkasteltavasta arvosta (TSH ja T4V) vain TSH ollut viitearvojen ulkopuolella. Ensimmäisessä verikokeessa tämä arvo oli 6,9 kun se saa olla 4,5. Toisessa verikokeessa arvo ei ollut enää noin korkealla, mutta kuitenkin rajojen ulkopuolella. Kaksi kuukautta tässä olisi tarkoitus syötä puolikas 0,1mg tabletti päivittäin ja katsoa sitten mitä nuo arvot oikein sanovat, riittääkö tuo vai laitetaanko pienempää. Isompaan annostukseen en usko, koska tässä reilussa viikossa olo on parantunut huomattavasti: erityisesti pakonomainen päiväunien tarve on jäänyt pois, puhumattakaan siitä miten merkittävästi mun pinnani on pidentynyt. En räjähdä jokaisesta vastoinkäymisestä raivopäiseksi. Pari kuukautta kestänyt painon vähittäinen kipuaminen on pysähtynyt ja nyt toivon saavani sen sinne minne alunperin oli täksi kesäksi se saadakin. Eli ainakin näin lyhyen testauksen perusteella tulokset on positiivisia.

Vähän mua alkuun ahdisti ajatus elinikäisestä lääkityksestä (tosin ilmeisesti jonkin verran ihmisiltä jätetään noita pois, joten saa nähdä), tuo kilpirauhasen vajaatoiminta kun on viime aikoina noussut tosi paljon pinnalle monesta lähteestä. Tosin, se taitaa olla myös yleisempi mitä äkkiseltään aattelekaan, itse ainakin jouduin sen toteamaan kun asiasta lähtenyt ystävien ja tuttavien kanssa puhumaan. Ja luonnollisesti jossain määrin oli itsesyytöksiä, olisinko omilla tekemisilläni voinut kilpirauhasen väsymisen välttää? Syömällä paremmin, stressaamalla vähemmä jne. Toisaalta, äidilläni on vuoden verran ollut lääkitys samaan vaivaan, joten sukurasitetta löytyy.

Muuten tämä kuu on mennyt hyvin perheen kesken aikaa viettäen kun mies ollut lomalla. Mitään kummepia emme ole tehneet, Hämeenlinnassa vanhempieni luona alkukuusta pieni reissu. Paluumatkalla pysähdyimme Särkänniemessä ja kävimme katsomassa Koiramäen. En voi kyllä suositella. Parkkeeraus olisi maksanut 10 euroa (ei ollut tilaa, joten etsimme kadunvarsipaikan ja kävelimme) ja liput tuonne Koiramäkeen maksoivat 15 euroa kappaleelta. A:ltakin, koska lipun rajana oli ikärajan sijaan pituusraja 100cm ja A oli heittämällä yli sen. Ihan kamalaa rahastusta alueen kokoon nähden, olisi edes maksaville lapsille sisältynyt poniratsastus hintaan, mutta sekin oli maksullinen erikseen (5euroa!) Kyllähän A siellä viihtyi. Mutta en menisi pelkästään sinne enää uudestaan eli odotellaan sitten sitä koska ollaan ihan huvipuisto laitteisiin sopivan ikäisiä.

R vanhempieni luona ihailemassa kummitätinsä kissoja

A Särkäniemen Koiramäki aluella.

Voisin kuvitella että blogi elpyy taas pikkuhiljaa syksyä kohden, mutta mitään stressiä en asiasta ota. Yhä koetan karsia stressin aiheita ja keskittyä omaan hyvinvointiin, jotta olisin parempi äiti lapsilleni ja parempi vaimo miehelle. Aktiivisempi olen tuolla Instagramin puolella, jos kiinnostaa seurailla. Lisäsinkin tuohon blogin sivupalkkiin kuvia näkyviin, joten siitä tutkailemaan :)

Tukkajumala

Meidän pikkuneidissä on yksi hallitseva piirre, josta kuulee kommenttia lähes tulkoon aina ensimmäisenä kun uusia ihmisiä tavataan. Eivätkä ne moneen kertaan tavatutkaan jaksa aina sitä päivittelyä asiasta lopettaa. Ai että mikä se on? No se tukka, jota laitokselta lähtien on ollut varmasti useammankin vauvan tarpeiksi, kun katsotaan keskiverto haivenia mitä vastasyntyneiltä löytyy.

Kaksi päivää vanha ja lähes musta tukka.

Isommallakin tytöllä oli aikanaan tukkaa, mutta R:llä sitä on ollut tuplaten. Ja isosiskon tapaan tukka ei oo lähetenyt minnekään vaan alkanut vain kasvaa pidemmäksi ja pidemmäksi, samalla kun uutta tukkaa puskee vanhan seuraksi. Nyt jo tukkaa alkaa olemaan niin paljon, että siitä on hyvin paljon ongelmia, jos sitä ei kiinnittele pannoilla, pinneillä ja ponnareilla. Pikkusisko on aikamoinen hikipää ja tukan hautoessa niskaa pipon kanssa on niska usein punaista hikinäppyä täynnä. Eikä tarvinne erikseen mainita sitä, kuinka usein tukasta voi tsekkailla päivän ruokalistan siinä vaiheessa kun päivä kääntyy iltaan ja iltapala on syötynä. Laiska kun olen, eikä käytäntökään tue tukan pesua päivittäin, niin useimmiten annan ruuan kuivahtaa, jotta se sitten kätevästi lähtee piikkikammalla kampaillessa ropisten pois.

Oon A:n tukkaa innostunut jo laittelemaan, tosin kovin paljon erilaisia ei vielä olla opeteltu, kun harmikseni toisen tukka on vielä kovin ohkainen, niinkuin lasten tukan monesti on. Sinänsä ei ihme, eihän sitä ole koskaan muuta kuin latvoista vähän tasattu. On kiva tehdä lettejä isommalle, mutta vielä söpömpiä ne on tolla kohta kahdeksankuisella, kun sitä ei vaan voi käsittää miten paljon tukkaa on ikään nähden. Oonkin alkanut oikein kuvata erikseen kuvan aina kun kokeilen jotain uutta. Vielä onnistuu ihan hyvin tekeminen, tietenkin vaatii kärsivällisyyttä, mutta kunhan on jotain tekemistä samalla kun äiti näpertää niin ei tuu vastustusta pientä päänkääntelyä enempää.

Tähän mennessä kokeiltuja. Enemmän tullut tehtyä lettejä, kun ne pitää 

vähän pidempään tukan siellä missä pitääkin.

Meillä ei vaatesamistella, 

vaan äiti tekeen samanlaiset kampaukset tytöille.

Yhtään nipsaisua ei pikkuneidin tukkaan olla vielä tehty, kun kasvaa otsatukkakin ihan nätisti pois silmiltä. Hiuksen kasvun näkee tosi hyvin tukassa, latvassa on edelleen sitä hyvin lähelle mustaa olevaa väriä, kun taas juuri kasvu on niin vaaleaa, että välillä valokusissa näyttää kun päässä olisi kaljuja läikkiä. 

Tuosta irronneesta suortuvasta näkyy vähän sävyn vaihtuminen

Aikamoinen peikonpoikanen tuo on välillä, mutta niinpä ne kai kaikki välillä. Ja A:lle koittaa hiusten kanssa jännä paikka kun perjantaina mennään ensi viikolla leikkaamaan kesätukka. Jos se ainainen väittely siitä tarviiko laittaa ponnari vai ei loppuisi sillä että nipsaistaan kiva polkkatukka. Jos se hius siitä vaikka vahvistuisikin.

Äiti ei ole ainut joka leikkii kampaajaa vauvan kanssa. :)

Pikkusisko viisi kuukautta

Tai lähempänä puolta vuotta taas tässä kohta jo ollaan, mutta vielä kuitenkin jonkin aikaa viisi kuinen.

Alkukuusta kun käytiin neuvolassa oli tytöllä mittaa 66cm ja 6,6 kiloa. Isosiskonsa oli samanikäisenä 2,5cm pidempi ja yli kaksikiloa painavampi, kun pakkohan niitä on aina vähän vertailla. Ihan omilla käyrillä neiti kuitenkin kasvaa tasaisesti joka kerta.

Ryömimäänähn R lähti heti 4 kk vanhana, mitä nyt vauhti ja liikkumisalue on kasvanut ihan huimasti. Ihan turhia jo olohuoneen matolla kaikki alustat tms. tilkkupeitot kun mennään sinne minne muutkin. Nyt noustaan jo kämmenten varaan konttausasentoon ja jalat jo konttaiskin, mutta vielä ei uskalleta käsiä siirtää. Voi huh mikä kiire tytöllä. Tosin, niin kauan kuin liike pysyy lattiatasolla, on sama onko tyyli ryömien vai kontaten.

Tutkimusmatkailija

Kiinteiden kanssa mennään tällä kertaa ihan kokonaan sormiruokaillen. Voin sanoa että tää on mulle ihan vaan laiskuuskysymys :D Paljon helpompi ottaa tyttö samaan aikaan meidän muiden kanssa pöytään ja antaa toisen maistella sitten ruokia siinä samalla kun syödään. En jaksa alkaa mitään soseita tehtailemaan. Ja eipä sillä, tuo tyttö on aikamoinen tahtotiina ja kaikki pitää saada syödä itse. Puurokin ollaan ne muutamat kerrat syöty niin että minä täytän lusikan ja hän vie sen suuhun imeskeltäväksi. Tosin, nyt tässä jo jonkin aikaa jatkuneesta katkonaisten öiden sarjasta johtuen olen vähän laiskistunut kiinteiden tarjoamisessa, mutta pitää nyt taas petrata.

Puurot eivät tunnu olevat mitään herkkuja, mutta apinaevään muodossa maistui (banaani, kaurahiutaleita + öljyä sekasin ja paistetaan uunissa puikuloiksi) eikä A:kaan niille nenäänsä nyrpistellyt. Jonkin muutamaan kertaan ollaan syöty koko perhe jo samaa ruokaa: ekalla kerralla kookosbataatti keittoa ja makaroonilaatikkoakin. Varsinkin jälkimmäinen oli mukavaa syötävää kun sai kunnon palasia mitä nyrkistä sitten jyrsiä.

Tälläinen tarjottiin...

Tämä jäi jäljelle

Yöt ovat meillä menneet vähän hulinaksi ja erityisesti tuo nukkumaanmeno tuottaa vähän päänvaivaa. Päätettiinkin nyt miehen kanssa pikkasen unikoulutella ja aikaistaa nukkumaanmenoa. R kun nukkuu useimmiten yhdet n. 3h unet 9-12 ja sitten pikkutirsat joskus 16-17 välillä maksimissaan puoli tuntia. Illalla monesti pitkään tyttö tykkäisi puuhailla ja ryömiä lattialla, mutta sitten se väsy iskee yhtäkkiä. Joten nyt vähän aikaisempaa nukkumaan laittoa ja omaan sänkyyn opettelua taas.

Kunnon kampaus, ponnarit ja pinnikin.

Muuten ei kyllä voi valittaa tästä elämästä, vaikka välillä on tosi tosi väsynyt. On ihan mahtavaa seurata miten nuo tytös koko ajan enemmän ja enemmän pelaavat yhteen. A pitää itsenäisesti jo seuraa R:lle ja antaa pikkusiskolle luvan tulla omaan huoneeseensa ja ihmettelemään legoja. Kovin ovat tärkeitä toisilleen jo nyt, A halailee ja pussailee pikkusiskoa ja pikkusisko ihastuu kovin aina kun A tulee paikalle viihdyttämään.

Arjen harmaudessa.

En voi muuta tehdä kuin huokaista onnesta kun huomenna on sunnuntai. Yleensä sunnuntai ei varmaankaan ihmisissä kyseisenlaista reaktiota, sunnuntai kun tarkoittaa aina uutta alkavaa arkea, mutta meillä on perheen isi ollut taas koko viikon Saksan maalla messuhommissa. Voin sanoa ettei viikko ole taas ollut siitä kevyimmästä päästä koska sen lisäksi että olen lapset hoitanut täysin yksin (avaa taas silmiä arvostamaan sitä toisen läsnäoloa) olen tällä viikolla ollut jo kolmatta viikkoa enemmän tai vähemmän jonkinlaisessa flunssassa. Nyt ollaan pelkästä niellessä tuntuvasta kurkkukivusta päästy jo siihen asteelle että yskittää ja räkää löytyy. Nieluviljelyssäkin kävin, mutta ei mitään. Ilmeisesti löytyy vaan harvinaisen sitkeitä flunssia nyt.

Voin sanoo että fiilikset ei oo kovin hyvät. Oon väsynyt kun en saa nukkua, koska tietenkään kumpikaan lapsista ei voi nukkua niin kuin normaalisti nukkuu. Pikkusiskoltakin päikkärit jääneet pariin hassuun tuntiin joka päivältä eli se siitä lepäämisajasta edes tarhapäivinä. Kaikista eniten ketuttaa se, että kolme viikkoa kulunut, enkä oo päässyt salille. Pilateksessa kävin viime ja edellisviikolla, tällä viikolla sattuneesta syystä en sielläkään. Yhtään en oo viittinyt lähteä salille puolikuntoisena vaikka aikasemmin ollut ja vähän oloa että voisi lähteä. Ja hyvä niin etten ole mennyt, johan tää on ihan perus kotielämän rasituksilla kestänyt jo näin kauan. Kun jostain kumman syystä mies kyllä sai sairastaa sen pari päivää ihan rauhassa (nukkua päivät jne), mutta kun mun pitäis niin ketun kikkarat. No jos nyt sit ens viikolla alkuviikosta ennen seuraavaa ulkomaan työreissua. 

Salille kyllä kaipaa ihan mahdottomasti. Kun ei käy salilla on vaikea syödä terveellisesti ja kipeänä tekee muutenkin kaikkea ei terveellistä mieli, niin johan siinä on itse itseään ruokkiva ympyrä valmis. Nyt pitää huomisesta eteenpäin ottaa taas niska-perseote ittestään kiinni ja vähän ravistella, jotta saisi ruokavalioon taas ne terveelliset ja hyvät valinnat kohdilleen, jos sitten vaikka olisi paremmat mahdollisuudet tervehtyäkin.

Lapsistakin voisi välillä koettaa sanoa sanasen ainaisen valittamisen joukossa. A 2 vuotta ja 8 kuukautta opiskelee tällä hetkellä kovasti kirjaimia. Isot kirjaimet tunnistetaan kaikki nimeltä ja aakkosen osataan luetelle, joskin osa saman kuuloisista kirjaimista (kuten dee ja ee) menee kaikki samalla tavalla sanoen, mutta on tuo silti mun mielestä aika hienosti. Nyt ollaan alettu opiskelemaan myös pikkukirjaimia, että mitenkäs ne oikein menikään.

Kirjaimien tavaamista.

Pikkusisko puolestaan kasvaa huimaa vauhtia. 3kk neuvola oli viime kuun lopussa ja kokoa oli silloin 5760 g ja 62,5 cm. Kilo vähemmän ja puolisen senttiä lyhyempi kuin isosiskonsa saman ikäisenä. Kovin on hoikkeliini edelleen, vaikka on ne reidet makkaroita kerryttäneet. Kasvu on kuitenkin hyvää ja tasaista, joten meillä ei soseita tai muuta kiinteää olla aloittelemassa ennen tammikuuta. Silloin tulee se puoli vuotta täyteen, niin olisi mahtavaa päästä siihen ikään täysimetyksellä ja aloittaa kiinteät suoraan enemmän sormiruokaillen.

Tukka ei ole hukkunut minnekään, päin vastoin kasvaa hyvin ja on entistä kurittomampi. Päälaellahan menee oikein kunnon pyörre, joka ei vieläkään kaadu mihinkään suuntaan, otsatukka puolestaan on jo asettunut vähän siistimmäksi. Saa nähdä kuinka pienenä saa ensimmäiset ponnarit laitettua. Tai kyllä ne nytkin saisi jo laitettua, lopputulos on vain kovin hullunkurinen kun päälaki törröttää pystyssä :D

Kova on yritys liikkeelle lähtöön. Jalat menee mahan alle tosi

 hyvin jo, mutta kädet leviävät minne sattuu.

Ne ristiäiset.

Johan meidän ristiäisistäkin viikko vierähti, ihan yhtäkkiä. Mihin lie kiireeseen, mielestäni viikko on ollut ihan normi, mutta siltikin tänään on taas jo sunnuntai ilta. Tässäpä muutama kuva ja se nimikin :)

Isosisko parkkeerasi kahvipöydän ääreen jo ennen ennen kuin vieraat saapuivat

Mukavat pikkumuistamiset tuli kaikilta

Tarjoilut oli yksinkertaiset: kahvi&tee, kinkkupiirakka, lohirieskarullia ja suklaajuustokakku. Suklaakeksejäkin olisi ollut, mutta ne jäivät kotiin keittiön kaappiin.

Toinen nimi oli varma jo ennen syntymää, koska tahdoin hieman samankaltaisuutta tyttöjen nimiin toien nimen kautta. Etunimiä oli kolme loppuvaiheessa, joista jokainen tuntui yhtä hyvältä (alkuun vastustin tosin miehen ehdottamaa, koska mielestäni R alkuinen etunimi R alkuiseen sukunimeen on liian kova): Ronja, Peppi ja Pipsa. 

Eipä tuossa syntymän jälkeen ollut epäselvää enää mikä etunimeksi tulee, tyttö ei näyttänyt muulta kuin Ronjalta.

Meillä on sitten kovin tasapuolisesti nimetyt tytöt. Vanhemman kohdalta oli etunimi selvä jo pitkään ja se oli minun. Mies sitten löysi toisen nimen Hesarista joku kerta. Pikkusiskon nimestä puolestaan toinen nimi on minun keksimä ja etunimi puolestaan miehen ehdotus. Lisäksi molempien nimiin on löytynyt sukukytkennät, vaikkei niitä ole mietittykään. A(ino)n etunimi minun äitini mummon nimestä ja nyt sitten R:n toinen nimi miehen papan äidin nimestä. Ja vieläpä hauskasti niin, että nimet ovat olleet juurikin etu- ja toisena nimenä, niinkuin meillä nyt.