Diagnoosi saatu ja kohti parempaa mennään.

No niin, jos sitä olisi aika kaivautua pikkuhiljaa kolosta esiin. Kaksi viikkoa sitten kävin uusinta verikokeissa johtuen ensimmäisen kerralla ylittyneistä arvoista. Arvon ylitykset eivät olleet muuttuneet parempaan suuntaan, joten 10.7. perjantaina lääkärikäynnillä mulle lyötiin käteen Thyroxin resepti. Eli kevään masennusolot ja väsymykset ovat johtuneet kilpirauhasen vajaatoiminnasta.

Tarkempi diagnoosi taitaa olla lievä hypotyreoosi, koska kahdesta tarkasteltavasta arvosta (TSH ja T4V) vain TSH ollut viitearvojen ulkopuolella. Ensimmäisessä verikokeessa tämä arvo oli 6,9 kun se saa olla 4,5. Toisessa verikokeessa arvo ei ollut enää noin korkealla, mutta kuitenkin rajojen ulkopuolella. Kaksi kuukautta tässä olisi tarkoitus syötä puolikas 0,1mg tabletti päivittäin ja katsoa sitten mitä nuo arvot oikein sanovat, riittääkö tuo vai laitetaanko pienempää. Isompaan annostukseen en usko, koska tässä reilussa viikossa olo on parantunut huomattavasti: erityisesti pakonomainen päiväunien tarve on jäänyt pois, puhumattakaan siitä miten merkittävästi mun pinnani on pidentynyt. En räjähdä jokaisesta vastoinkäymisestä raivopäiseksi. Pari kuukautta kestänyt painon vähittäinen kipuaminen on pysähtynyt ja nyt toivon saavani sen sinne minne alunperin oli täksi kesäksi se saadakin. Eli ainakin näin lyhyen testauksen perusteella tulokset on positiivisia.

Vähän mua alkuun ahdisti ajatus elinikäisestä lääkityksestä (tosin ilmeisesti jonkin verran ihmisiltä jätetään noita pois, joten saa nähdä), tuo kilpirauhasen vajaatoiminta kun on viime aikoina noussut tosi paljon pinnalle monesta lähteestä. Tosin, se taitaa olla myös yleisempi mitä äkkiseltään aattelekaan, itse ainakin jouduin sen toteamaan kun asiasta lähtenyt ystävien ja tuttavien kanssa puhumaan. Ja luonnollisesti jossain määrin oli itsesyytöksiä, olisinko omilla tekemisilläni voinut kilpirauhasen väsymisen välttää? Syömällä paremmin, stressaamalla vähemmä jne. Toisaalta, äidilläni on vuoden verran ollut lääkitys samaan vaivaan, joten sukurasitetta löytyy.

Muuten tämä kuu on mennyt hyvin perheen kesken aikaa viettäen kun mies ollut lomalla. Mitään kummepia emme ole tehneet, Hämeenlinnassa vanhempieni luona alkukuusta pieni reissu. Paluumatkalla pysähdyimme Särkänniemessä ja kävimme katsomassa Koiramäen. En voi kyllä suositella. Parkkeeraus olisi maksanut 10 euroa (ei ollut tilaa, joten etsimme kadunvarsipaikan ja kävelimme) ja liput tuonne Koiramäkeen maksoivat 15 euroa kappaleelta. A:ltakin, koska lipun rajana oli ikärajan sijaan pituusraja 100cm ja A oli heittämällä yli sen. Ihan kamalaa rahastusta alueen kokoon nähden, olisi edes maksaville lapsille sisältynyt poniratsastus hintaan, mutta sekin oli maksullinen erikseen (5euroa!) Kyllähän A siellä viihtyi. Mutta en menisi pelkästään sinne enää uudestaan eli odotellaan sitten sitä koska ollaan ihan huvipuisto laitteisiin sopivan ikäisiä.

R vanhempieni luona ihailemassa kummitätinsä kissoja

A Särkäniemen Koiramäki aluella.

Voisin kuvitella että blogi elpyy taas pikkuhiljaa syksyä kohden, mutta mitään stressiä en asiasta ota. Yhä koetan karsia stressin aiheita ja keskittyä omaan hyvinvointiin, jotta olisin parempi äiti lapsilleni ja parempi vaimo miehelle. Aktiivisempi olen tuolla Instagramin puolella, jos kiinnostaa seurailla. Lisäsinkin tuohon blogin sivupalkkiin kuvia näkyviin, joten siitä tutkailemaan :)

Korkeasaari

Viime perjantain Korkeasaari reissusta selvittiin hengissä, vaikka aika tiukkaa se tekikin. Erityisesti aamulla oli vähän kiire ehtiä ensimmäiseen lauttaan, juna kun oli asemalla 9.42 ja lautta lähti 10.00. No, kerettiin me vaikka maha ei tästä spurttailusta tykännyt yhtään.

Jännittävin eläin koko reissun aikana taisi ihan ehdottomasti olla leijona. Satuttiin juuri sopivasti kulkemaan leijona häkin ohi heti saareen saapumisen jälkeen, kun leijonat olivat ihan lasin vieressä. Myöhemmin päivällä kun kävimme kissalaakson muuten läpi oli jo sen verran lämmintä, että melkein kaikki kissapedot olivat jossain piilossa.

Leijonien jälkeen me lähdettiin kiertämään saarta myötäpäivää, koska kissalaaksossa oli ruokinta 12:30, jonka ajattelimme katsoa viimeisenä. 

Reissun ehdoton pelastus oli se, että vanhempi pikkusiskoistani ja tämän poikaystävä lähtivät mukaan. Oli A:n ja tavaroiden kantajaa sekä rattaiden työntäjää.

Tällä pöllöllä oli jotain omaa hauskaa meneillään. Kaveri näytti ihan siltä kuin nauraisi meille.

Päästiin tosiaan näkemään juuri sopivasti tiikerin ruokintakin.

Pois lähdettiin jo 13.00 lautalla, mutta tuo kolmisen tuntia mikä meillä oli aikaa kiertää, riitti ihan just eikä melkein. Ehdittiin katsella lähes kaikki eläimet ja ruokailemaankin välillä. Vaikka A olikin eläimistä kovin innoissaan ei hän siitäkään huolimatta jaksanut kovin kauaa yhtä eläintä katsella. Ja monen eläimen kohdalla (esim. pöllöjen ja pikkueläinten) oli se ongelma, että vaikka me aikuiset bongattiin eläin, ei A välttämättä osannut kohdistaa katsetta oikeaan paikkaan jos eläin oli kovin kaukana ja piilossa/liikkumatta. 

Matkamuistoksi A valikoi pikkuisen vaaleanpunaisen pehmopapukaijan. Nauroinkin äidilleni, että ei ainakaan liikoja vaadi, kun noin pieneen juttuun tyytyi. Minä kun olin ajatellut että saisi valita isommankin pehmon myymälästä. Pikkutirppa jaksoi koko päivän aivan käsittämättömän hyvin, erityisesti vielä sen huomioiden että emme menneet suoraan mummilaan, vaan haimme toisen siskoistani ja käytimme tämän ratsastustunnillaan. Yhtään ei kiukkuamista tullut A:lta, lähinnä se lopulta olin minä joka olin niin väsynyt että ärähtelin ihan turhasta.

Huomenna olisi edessä miehen kanssa päivä Tukholmassa. Aamulla lähtee lennot ja illalla tullaan takaisin. Saa nähdä miten jaksaa, tämä oma olo kun vaihtelee ihan mahdottoman paljon päivittäin.