Olipahan viikko.

Piti eilinen hyödyntää ja kirjoitella kuulumisia taas täältä lapsiperheen arjesta, mutta satuinkin sitten eilisen hyödyntämään ihan vain itselleni oikein mieluisiin puuhiin (= nukkumiseen ja ompeluun) joten jäi kirjoittelematta. Meillähän siis mies lähti maanantaina Amerikan mantereelle työmatkalle ja ollaan nyt tänään iltasella lähdössä kentälle vastaan.

Matkasta johtuen A vietti perjantaista tähän sunnuntai aamupäivään aikaansa mummunsa luona yökylässä ja minä sain sen hetken aikaa hengähtää. Oli A tietenkin pari päivää viikolla tarhassa, mutta kyllä tuo yksinoleminen silti työstä käy. Erityisesti siinä vaiheessa kun on tottunut siihen että se toinenkin on olemassa ja auttamassa iltaisin.

Yhdessä saman pöydän ääressä puuhaaminen on mukavaa.
A kovasti piirteli minulle kaavoja tuossa :)

Iltaisinkin olen sitten lähinnä jumittanut itsekseni facessa tai sitten selaillut ompeluryhmiä, kankaita ja miettinyt "voi kun olisi rahaa vähän enemmän", niitä kankaita ja välineitä kun olisi niin kiva hankkia. Voitte kuvitella minkä näköinen meidän kämppä on, kun siivoaminen ei todellakaan ole ollut iltaisin lasten mentyä nukkumaan päälimmäisenä tehtävälistalla. Tulisi tosi tyylikkäitä kuvia Pingun kaipailemasta arkirealismista, tosin omat voimat on ollut niin vähissä, että en oo jaksanut edes stressata :D

Ompeluksista oli tarkoitus eilen illalla myös kirjoitella ajastukseen yksi postaus, mutta eipä sitä ole tehty. Lähinnä olisin esitellyt mitä minä olen saanut aikaan. Voin sanoa että olen hurahtanut ihan kokonaan tuohon ompeluun, olin unohtanut kuinka mukavaa se on. Lopputulos ja jälki paranee koko ajan ja samalla tekemisen nälkä. Jos seuraavaksi kokeilisi vauvalle bodeja (jostain syystä A:n vanhat pikkubodyt ei miellytä värittömyydellään yhtään enää silmää) ja jopa itselleni voisi alkaa ompelee. Kun ei kerta kaupoista löydy kivoja (musta on tullut ihan käsittämättömän nirso lastenvaatteidenkin suhteen) niin tehään ite.

Ostin alkuviikosta uuden puhelimen Googlen Nexus 5, jolla voisi opetella tekemään näitä postauksia, niin saisi ehkä vähän useammin laitettua, jos ei muuta niin ainakin kuvia niistä ompeluksista, jotka kuvailen aina joka kerta.

Se on syksy nyt.

Voi että kyllä ärsyttää. Blogger on tyhjännyt kaikki lukemani blogit. Useammin päivittyvät muistan varmasti, mutta kuinkakohan muistan kaikki harvemmin päivittyvät, joita kuitenkin tykkäsin seurata. No, ehkä ne löytyy ajan kanssa.

Mutta, ehkä ihan asiaakin. Se olisi taas syksy, noin ihan virallisestikin. Tykkään syksystä, tosin nää kelit on jonkin verran haasteellisia. Aamulla saa pukea lapselle tarhaan/puistoon yms. lähtiessä päälle, mutta iltapäivällä on jo jokseenkin lämmin. Onneksi toistaiseksi vaatevalinnat tuntuu osuneen kohdilleen, ainakin lasten kohdilla. Oma vaatekaappi puolestaan aiheuttaa harmaita hiuksia, koska eihän mikään tunnu istuvan ja imetysystävällisyyskin pitäisi muistaa huomioida. No, ehkä tämä tästä pikkuhiljaa.

Syksy tuo luonnollisesti sairastamiset ja meillä onkin kaikki olleet jo enemmän tai vähemmän räkäisiä. A:han sen tarhasta ensimmäisenä toi kotiin ja nyt on tuo pieni vauvakin rohissut viikon verran enemmän tai vähemmän. Viikonloppuna erityisen paljon, niin nyt kävin sitten viimein apteekissa hakemassa Baby-vac nimisen vehkeen Nenä-Friidan tilalle. Eihän tuo ihan halpa ollut (34 euroa) mutta ajattelin näin pienen kanssa olevan syksyä ja talvea ajatellen hyvä investointi. Tuo kapistushan liitetään imuriin ja sen avulla imetään räät nenästä pois.

Liekö kesän helteet mahassa kasvaessa ja sen ulkopuolellakin aiheuttaneet sen,

 että tyttö tykkää pesiytyä iltaisin aina joko mun tissejä tai miehen kainaloa vasten.

Arki pyörii kaikin puolin mallikkaasti. vauva on tyytyväinen tapaus ja kasvaa hienosti, A on aivan ihana isosisko ja itsellä vointi on hyvä, mitä nyt väsymys vaivaa aika ajoin. A tosiaan vauvaan suhtautuu todella hienosti ja hoivaavasti, mutta uhmaa löytyy sitten mulle ja isille senkin edestä. Myös vessajuttujen kanssa käy enemmän vahinkoja joko vahingossa tai tahallaan, mutta parempi niin kuin vauvaa koko ajan tuuppiva ja kiusaava isosisko. Pitää vain kuitenkin muistuttaa itseään muistamaan että A on vasta 2,5 vuotias ettei joudu liian isoksi muuttumaan.

A:lla alkoi tänään taaperojumppa jossa käy sitten jatkossa maanantaisin isin kanssa. Itsekin ajattelin tuota liikuntaa alkaa maltillisesti harrastamaan, vaikkei jälkitarkastusta olekaan vielä tehtynä. Viime viikolla alkoi pilates kerta viikkoon ja huomenna suuntaan kokeilemaan 30 min spinningin ja testaamaan kuntoa. Eiköhän tämä syksy tästä käyntiin lähde ihan kivasti :)

Se synnytys.

Jos sitä koettaisi muutaman sanan siitä synnytyksestä kirjoittaa. Johan tässä jo kotiutumisestakin on jo kaksi viikkoa, vaikka todellisuudessa tuntuu siltä, että aikaa olisi pitänyt olla vielä enemmän.

Alkuhan synnytykselle ei ollut kovin hyvä. Maanantaina 28. päivä oli se yliaikaiskontrolli, jossa pyöriteltiin kalvoja ja lääkäri lupaili että 12 tunnin kuluttua kaikki on tullut takaisin. Näinhän ei käynyt. Sen sijaan tiistai iltana kahdeksan aikaan oli itselläni tosi huono olo, erittäin uupunut ja jotenkin pahoinvoiva. Yöllä sitten alkoi ihan kunnolla oksettamaan ja ravasin koko  yön ripulin ja oksentamisen takia vessassa. Sama homma miehellä, tyttö ilmeisesti tartutti meille jotain oksennettuaan muutamaan kertaan maanantaina. Yö oli ihan kamala ja oltiin molemmat miehen kanssa aamulla niin loppu, että hetken kattelun jälkeen todettiin, ettei meistä ole hoitamaan A:ta ja soitettiin anoppi apuun. Siihen mennessä kun anoppi puolen päivän aikaan tuli hakemaan A:n yökylään, oli olo mulla jo niin huono, että sanoin miehelle, että nyt mennään kyllä synnärille että pääsen tiputukseen tai jotain. Mikään ei pysynyt sisällä ja jano oli jotain ihan kamalaa.

Onneksi pääsin sitten sinne sisälle ja kätilö joka meidän kanssa tuli toimimaan oli heti sitä mieltä, että oikea ratkaisu oli tulla, jonkin verran olin ehtinyt jo kuivua. Siinä sitten iskettiin tippaa ja ravintoliuosta kanyylin kautta suoneen ja kolme litraa sitä nestettä meni yhteensä. Nestetippa poistettiin puolen yön aikaan ja toiveet oli kovat että aamulla alettaisiin jotain tehdä, kun kerta oli käynnistysaika muutenkin torstai aamulle. Vähän ikävät fiilikset jäi tuosta keskiviikosta, kukaan ei neuvonut mistä saisi ruokaa ja juomaa. Torstai aamukin mentiin sitten miehen hakemilla eväillä, kun oltiin aika pimennossa.

Kyllä meinasi alkaa kiehuttamaan torstai aamuna kun jossain välissä väläytettiin että joutuisin lähtemään kotiin, kun ruuhkaa oli synnärillä ihan tosi paljon. No, aamupäivä siinä odotettiin miehen kaa keskenämme todella pienellä infolla. Lopulta sitten 12 aikaan pääsi lääkäri käymään katsomassa tilannetta (5cm auki) ja lupasi että puhkotaan kalvot, kun koko ajan tullut supistuksia vaikkei tarpeeksi tiheästi.

13 aikaan saatiin uusi kätilö ja sen jälkeen alkoi tapahtua. 13.25 puhkottiin kalvot sekä laitettiin antibiootit sen strepton takia ja siitä sitten meni kahteen asti niin supistukset alko oleen säännöllisiä. Kolmen aikaa kävin kokeilee suihkua, se auttoi hetken, mutta aika pian oli supistukset tosi kipeitä ja aika tiheitäkin. Ilokaasu oli seuraava ja sillä mä en selvinnyt kuin puoli tuntia, kunnes aloin haaveilee puudutuksesta. Epiduraali iskettiinkin mulle sitten neljän aikoihin ja sen kanssa sain lepäiltyä hetken aikaa. Kuudelta aloin taas liikkua enemmän, vaikka se oli jonkin verran vaikeeta. Pisti epiduraali tällä kertaa ihan järjettömät tärinät päälle ja tärisinkin sitten keinutuolissa.

Supistukset ei kovin kauaa pysyneet lempeinä epiduraalin laitosta huolimatta, vaan tekivät senkin kanssa hyvinkin kipeää ja melkein jatkuvina. Lisäksi paineen tunne tuli tosi nopesti tällä kertaa. 18.58 (meillä oli taas omaa kirjanpitoa, siksi tarkkojakin aikoja) kätilö kokeili tilannetta (7-8cm), kun paineentunne alkoi olemaan tosi iso ja mun piti kokeilla ponnistaa, niin että näki antaako reunat periksi. Olisin saanut heti alkaa ponnistaa, mutta puoli-istuva tuntui pahalta ja tahdoin vielä vessaan. No, ei siellä käyty kuin pytyllä istahtamassa kun sai "juosta" jo takas sänkyyn. Just kerkesin kontilleni sängynpäätyä vasten kun tuli pakko ponnistaa. Vauhdilla neiti tulikin, 9 minuuttia ja meillä oli toinen tyttö. Kerran oli napanuora kaulan ja toisen käden ympärillä, mutta siitä ei mitään seurannut, vaan tyttö saatiin heti rinnalle...

Yksi kuva sairaalasta, noin päivän vanhana.

 Kummasti on kuvat yhä puhelimessa ja kamerassa, kun ei oo aikaa istua koneella.

Pikkuneiti on toistaiseksi suhteellisen helpon oloinen lapsi. Masua vähän meinaa kiertää, kun ilmaa menee syödessä masuun. Muutenkin ruokailut on sellaisia minkä kanssa ei sovi leikkiä, jos ruokaa ei saa heti kun siitä alkaa ilmoittelemaan, niin pian on naama punaisena, selkä kaarella huutava lapsi. Isosisko on ottanut tulokkaan hyvin vastaan, mustasukkaisuutta ei ole havaittavissa, mutta uhmailu on pahentenut selkeästi ja muutenkin kaikkia pikkutapoja jotka juuri kitkettiin (lelujen ja sormien syönti) on tullut takaisin...

Loppu hyvin kaikki hyvin.

Hiljaista on ollut ja hiljaisena hetken varmaan pysyykin. Saatiin viimein meidän perhe täydennettyä pikkusiskolla kun hän päätti syntyi 31.7. klo 19.09. Neiti oli 3740g ja 52 cm. Eilen kotiuduttiin ja tässä ollaankin suoraan aloiteltu arkea, kun mies töissä, puolet päivästä tosin keskiviikkoon asti, mutta kuitenkin tässä on kaikenlaista opettelua ja ihmettelyä. Tulokas ei juuri muuta tunnu tekevän kuin syövän, syövän ja syövän, mutta ehkä tämä tästä. Palailen johonkin väliin vähän synnytyskertomuksella.

Soutaa, huopaa..

Ei oo tullut lähtöä vielä. Huomenna on se viisi päivää yli, jolloin A aamuyöstä putkahti maailmaan. Kyllä se pistää mieltä kaivertamaan kun jotenkin oli sitten kuitenkin ajatellut, että toinen tulisi aikaisemmin, kuin mitä ensimmäinen. Ei siltä nyt näytä.

Eilen oli neuvola, ja tuli kyllä taas sellainen olo, että eipä siellä kukaan kuuntele. Eri terkka taas jälleen (täällä on kesän ajan kaikki neuvolat vain yhdessä pisteessä) ja tuntui että olojen yms. kertomiset meni ihan kuuroille korville. Viime torstaina kun lupailtiin jo vähän että jotain voitaisiin ruveta tekemään. No joo, soittihan tuo synnytysvastaanotolle, mutta toisin kuin luulin, sain sieltä vain normaalin 10 päivää yli lasketun yliaikaiskontrollin ensi viikon maanantaille. Sitä ennen perjantaina neuvola, jossa en muuten enää vaa'alle nouse, ällöttää tää turvotuksen aiheuttama painon nousu, vaikkei turvotus näykään mulla juuri missään.

Tänään puolestaa käväisin taas synnytysvastaanotolla, kun supistuksia oli tullut jo kuusi tuntia säännöllisesti vähän vajaa 10 min välein ja kovempina loppuvaiheessa. No, arvasihan siinä kuinka kävi: käyrillä taisi tulla kaksi ja nekin aika laimeita. Valittelinkin kätilölle, että kyllä tämä toisen kohdalla lähteminen on niin paljon vaikeampaa. Lähteäkö vai eikö, soittaako vai eikö jo hoitajalle vai mitä oikein tehdä. Masentavaa oli myös se, kun kätilö ei meinannut ylttää sisätutkimuksessa yhtään mihinkään. Onneksi siellä oli kuitenkin sen verran hiljaista että pääsin lääkärinkin juttusille tilanteen etenemisestä. Tarrkisteltiin ultralla tarjonta, kun jotenkin vähän vinossä tämä neiti vatsassa majailee. Ihan oli pää oikeassa paikassa. Samalla kertaa lääkäri otti mitoista painoarvion ja kyllä meille on ihan kirjaimellisesti pikkusisko tulossa, painoarvio oli 3,7 kiloa kun A:n 40+3 oli 4,1 kiloa. Tai ainakin itsestä tuo ero tuntuu tällä hetkellä todella isolta, mutta kuten tiedetään niin arvioitahan nuo vaan ovat (tosin A oli syntyessään 3,2 kiloa). Lääkäri onnekseni sai tulokseksi kahdelle sormelle auki, joka kuullosti jo huomattavasti paremmalta.

Nyt sitten taas kotona, selkää jomottaa ja supistelee, mutta tässä nyt sit kattellaan rauhassa. Multa alkaa mennä usko siihen, että lähtisi ennen maanantaita mihinkään suuntaan sitten kuitenkaan, joten pitää tässä järkätä joka päivälle tekemistä loppuviikolle että jaksaa tän olon kanssa roikkua tässä helteessä.

Hullu viikko

Kulunut viiko on ollut kovin vauhdikas. Kelien ollessa näin hyvät ollaan aika paljon vietetty aikaa ulkona puistoissa ja rannalla. Varsinkin lämpötilat alkaa olemaan ihan himpun verran liikaa, jolloin sisällä saa hikoilla tämän mahan kanssa kuin pieni porsas. Yöt on ehkä kamalinta mahdollista aikaa.

Tiistaina oli tosiaan vyöhyketerapia käynti ja kylläpä se teki hyvää. Vielä tällä kertaa ei käsitelty symnytykseen liittyviä pisteitä, vaan keskityttiin rentouttamaan kroppaa ja sitä kautta valmistautumaan synnytykseen. Käsittelyhän tarkoitti periaatteessa 1,5 tunnin jalkahierontaa, koska pisteet ovat siellä. Oli jännä huomata miten pisteet olivat selkeästi yhteydessä muualle kehoon, koska joitakin tiettyjä kohtia käsiteltäessä vauva aktivoitui liikkumaan vaikka muuten oli hyvin rentona johtuen omasta rentoudestani. Myös supistuksia tuli muutamia napakampia tiettyjen pisteiden käsittelyssä. Varasin vielä ensi viikolle yhden käynnin eli keskiviikkona olisi tarkoitus sitten niitä käynnistyspisteitä käsitellä, jollei vauva lähde tulemaan maailmaan ennen sitä.

Keskiviikko puolestaan oli illan osalta hieman onneton. Olin läjdössä yksikseni iltatorille ostamaan herneitä ja vähän käyskentelemään, mutta meninkin portaissa äärimmäisen huolellisesti vasemman jalkapöydän kautta ympäri  ja ennen kuin tajusinkaan, olin kontillani ensimmäisellä porrastasanteella. Ei muuta kuin klenkkaamaan portaat takaisin ylös ja sohvalle ensiapua antamaan kylmänä, kohona ja kompressiona. Kyllä pisti ärsyttämään, kun mies oli juuri ennen oven sulkeutumista huikannut otathan varavaisesti. Olen varma, että ilman tätä en olisi nurin menyt. Torstai aamuna jalka oli sitten ihan yhtä kipeä, joten soitto tk:hon ka sotä kautta päivystykseen. Jonkun diagnoosin asiasta sain, mutta mitä lie lääkärikieltä, kun en siitä sanaakaan ymmärtänyt. Kuitenkin jonkinlaisen tuen kanssa sieltä lähdin pihalle. Jos ei viikossa oo terve, niin sit uusiksi ja kuvaamaan ilmeisesti onko tullut isompaa vahinkoa, toistaiseksi kuitenkin parempaan päin mennään.

Tälläisen kanssa nyt kävellään. Jotenkin tuntui että tuli hassuun kohtaan tuo tuki, kun jalkapöytä on kipeä, mutta kyllä tämän kanssa on selkeästi tukevampi kävellä, eikä jalkaa särje samallalailla.

Perjantaina oli 39+0 neuvola ja se meni suoraan turhien käyntien kategoriaan, siis siinä mielessä etten kostautunut reissusta muuta kuin sen, että kaikki luvut priimaa. Painokin jäänyt aika hyvin pyörimään samoihin lukuihin eli sellaiset 12 kiloa tällä kertaa kerty elopainoa, turvotuksista huolimatta. Painan nelisen kiloa enemmän nyt loppuvaiheessa kuin A:n odotuksen alussa.

Iltapäivästä saimme A:n kummisedän kyläilemään ja päätimme lähteä päivälliselle Pedrinakseen, joka on paikallinen texmex ravintola. Kovin siinäkävellessä alkoi tutun oloisia jomotuksia alavatsassa ja -selässä tuntumaan, ja muutenkin oli koko ravintolakeikan ajan kovin dejavumainen fiilis oloista ja syömisestä. Hämärästi muistelisin,että oltaisiin miehen kanssa käyty tuolla syömässä myös silloin kunA:sta alkoivat sitten illan/yön mittaa supistukset. Ja kyllähän siinä illalla supistuksia tulikin vähän tiheämmin ja säryt sekä jomotukset pysyivät päällä. Vielä ei kuitenkaan ole lähtöä tullut, vaikka nyt aamustakin erityisesti selän puolelle särkee ja supistikin muutamaan kertaan kipeästi aamulla (herätty tänään ennen kuutta, niin tuntuu ettei enää ole aamu ollenkaan :D) mutta kaipa se lopulta tulee joku päivä.

Kuuluisan sairaalakassinkin pakkaamisen aloitin vihdoin ja viimein. Vauvan kotiutumisvaatteet ja äidin karkkipussi, eikös siinä ne tärkeimmät? Okei, pitää sinne vielä jotain nakkailla, mutta kerkeehän tässä eiks niin?

Pitkä aika ja toisaalta niin lyhyt.

Hiljaista on ollut, yli kuukausi taas vaihteeksi vierähtänyt edellisestä tekstistä. No, sille on mielestäni ihan hyvä syy, viime kuu meni lähes täysin opparia viimeistellessä ja pääsiäisen aikaan sen laitoin arvioitavaksi. Uudestaan lähetin viikon jälkeen, kun oltiin käyty pomon kanssa läpi hänen huomaamansa virheet ja epäkohdat, lähinnä kielelllisiä ja merkinnällisiä. Moni oli sellainen, että olin jossain vaiheessa pohtinut asiaa ja luvannut tarkistaa asian myöhemmin, mutta sitten en sitä ollutkaan tehnyt. Tänään tarkistelin opintosihteeriltä, että kurssit ovat ihan todella kasassa yhtä merkintää lukuunottamatta ja laitoin opparista tiivistelmät kielten opettajille tarkistukseen ja koko opparin äidinkielen tarkistukseen. Tulosseminaarin olettaisin tulevan toukokuun viimeiselle viikolle, koska ilmeisesti ei ohjaajilla ollut sen kummempaa sanomista oppariini, kun ainoa vastaus tähän mennessä oli kysymys onko tiivistelmien ja koko työn kielioppi jo tarkistettu.

Tämän kuun puolella aikaa sinänsä olisi ollut, jäin nimittäin viime viikon tiistaina sairaslomalle. Tai vielä pitää viikolla 21 käydä kolme päivää töissä, mutta se onkin vain paikkojen siivoamista ja tuon opparin esittäminen sielläkin. Jäin töistä puhtaasti kipujen vuoksi pois, kävelystä ei tullut enää mitään ja supistuksia oli turhan reippaasti. Tiistai meni aika koomassa, koska kävin poskiontelopunktiossa (maineeltaan kamalampi toimenpide kuin mitä todellisuus, ainakin näin spesialistilla käyneen mielestä), mutta kyllä tuli keskiviikkona ja torstaina pohdittua, että miten ihmessä jaksoin töissä tähän asti, millä energialla? Pyykkejäkään en jaksanut telineeltä viikata kerralla vaan viikkasin pari vaatetta, kävin koneella istumassa ja taas uudestaan pyykkitelineelle.

Perjantailta 30+0

Tänään kävin taas neuvolassa pyörähtämässä. Paino on tällä hetkellä samaa kuin A:sta alkupainona, että ei huono. 7 kiloa tähän mennessä kertynyt ja kyllä huomaa, että tuollaisen laihdutusprojektin jälkeen tuo painon kertyminen on paljon vaikeampi hyväksyä kuin ensimmäisellä kerralla. Silloin en muista olleeni niin ahdistunut painonnoususta vaikka sitä tuli paljon reippaampaa tahtia.

Vauva majaili jo raivotarjonnassa ihan kuin epäilinkin. Oli sen verran kipeä mylläys eilen mahassa että varmasti teki kuperkeikan. Pää oli myös kovin alhaalla ja sekin on kyllä ikävästi tuntunut eilisen ja tämän päivän aikana. Alan jo nyt olemaan pikkuhiljaa kypsä tähän raskaana olemiseen

A:kin tahtoi että hänen mahansa kuvataan

Paljon enemmän hirvittää tällä kertaa se, että miten arki alkaa sujumaan sitten kotiinpääsyn jälkeen kahden kanssa. A yhä suhtautuu tosi hienosti ja uteliaasti asiaan ja tuntuu ymmärtävän asian aivan käsittämättömän hyvin. Silti mietityttää paljon, että miten käy kun vauva on oikeasti olemassa. Toivon että tarpeeksi hoitopuuhiin osallistuminen ei aiheuttaisi pahaa mustasukkaisuutta. Kovasti nyt pinnalla kaikenlaiset nukkeleikit ja kirjastosta on haalittu Vallatonta vauvaa (Valtaa vatsa & tulee kotiin -versiot) ja Puppe saa pikkusiskon kirjoja, joita sitten luetaankin lähes repeatilla.

Se toinen ultra

 

Sormet suussa

Johan tuosta rakenneultrastakin on ehtinyt kulua jo melkein kaksi viikkoa. Vähän kyllä mietin että miten ihmeessä? Viikot ovat tuntuneet kovin pitkiltä, viime viikko sairastettiin tytön kanssa ja itse jatkan sairastamista edelleen (järjetön nuha, kurkku on karhea, yskittää), kun ei tämä tunnu menevän suuntaan tai toiseen. Neuvolastakaan eivät sanoneet muuta kuin että lääkäriin jos pahenee.

No, kuitenkin rakenneultrasta: siellä köllötti 350 g painava vauva, jolla kaikki rakenteet oli ihan justiinsa kunnossa. Paljon rauhallisempi kuin isosiskonsa vastaavassa tutkimuksessa, tosin se on muutenkin ollut jo havaittavissa. Olin myös oikeassa siinä, että istukka on edessä, joten myöhemmin tuntuneet ja alkuun hyvin vaimeat liikkeet johtuivat siitä. Nyt on tyypillä jo voimaa sen verran ettei potkuja voi olla huomaamatta. Ja saa se isikin niistä nauttia, ainakin välillä jos vain kerkee (yleensä siis sanon, että nyt potkii: mies kokeilee ja saman tien stop liikkeille :D)

Tuon ultran perusteella ei meille tule tehtäväksi mitään uusia hankintoja vaan kaikki saadaan kierrättää vaatteista lähtien. Eli omat lievät fiilikset pikkusiskosta osuivat oikeaan. Itselle ainakin jäi tästä ultrasta varmempi fiilis sukupuolen suhteen kuin esikoisen ultrasta, mutta mistähän näitä koskaan varmaksi sanoo ennen tapaamista. Jos kuitenkin pikkusisko tulee, niin ainakin nimi on varmasti olemassa. Tai oikestaan kaksi hyvin saman tapaista ja molemmat yhtä kivoja tällä hetkellä, eli taidetaan lopullisesti nimi päättää vasta tulokkaan nähtyämme, toisin kuin esikoisesta, jollei ei ollut kuin se yksi ainut nimi.

Vaikka vaatteet ovat pääasiassa kunnossa, katselin jo himoiten Lindexin ja Po.pin ihania pikkuruisia vaatteita. Todennkäisesti kuitenkin joutuu jotain hankintoja tekemään kun sen verran eri vuoden aikaan syntyvistä lapsista on kuitenkin kyse.

Välillä harmittaa miten vähän aikaa tähän raskauteen on syventyä (esim. kirjottaa fiiliksiä vau:n päiväkirjaan tms.) ja siitäkin huolimatta koen laiminlyöväni A:ta ihan sata-nolla. Onneksi A isältään saakin sitten extrahuomiota ja tuntuu ymmärtävän että äidin pitää levätä. Kyllä mä silti olen miettinyt että pitää tytölle hankkia vähän jotain extrajuttuja, jotain vähän spesiaalia. On tosta meidän tytöstä sen verran iso, taitava ja hieno tyttö kasvanut tähän mennessä :) Kesää ja isosiskoksi tuloa mielenkiinnolla odottaessa.

Joulukuun terveiset

Kai se pitää pikkuhiljaa uskoa että vuosi lähenee loppuaan, jouluaattokin jo huomenna. Onkin ollut kovin poikkeuksellinen vuosi, menoa ja meininkiä on riittänyt kun yli puolet vuodesta on kulunut päivisin töissä. Lisäkiirettäkin tähän loppuvuoteen pukkasi parin kurssin muodossa, mutta eipä auta valittaa, eipähän jää ainakaan niistä valmistuminen kiinni.

Opparikin on vienyt tässä viime aikoina aikaa: ensin oli materiaalian hankkimista ja jonkin asteista pohdintaa jäsentelystä ja nyt on sitten itse kirjoituskin aloitettua. Ja siis ihan oikeasti aloitettu, niin että kyllä siellä jo 3-4 tekstikappaletta möllöttää valmiiksi muotoillussa pohjassa.

Pitänee myös tällä bloginkin puolella mainita eräs asia nyt kun asia on kaikille saatu sanottua ja siitä  tuli jo eräässä kommentissa vähän puhuttua. Että ei tää loppuvuoden kiire ole pelkästään koulusta johtunut, vaan myös ihan rehellisestä ja aivan lamaannuttavasta väsymyksestä, joka puolestaan johtuu toivon mukaan heinäkuun puolivälin kieppeillä syntyvästä A:n pikkusisaruksesta. Ajatuksena oli alunperin, että vuoden vaihteen jälkeen vasta maagisen ekan kolmanneksen mentyä kirjoittelisin asiasta enemmän, mutta mähän jouduinkin jo viidennellä viikolla kertomaan töissä, kun voin niin huonosti ja teurastamoon olisi pitänyt kaikkien ihanien sulotuoksujen keskelle mennä. Ei kiitos, eikä edelleenkään. Pahoinvointi on ollut potenssiin sata verrattuna A:n alkuraskauteen, samoin väsymys. Muuten ollaan menty samoilla oireilla, ajoittaista päänsärkyä, vessassa ravaamista yms. tyypillistä.

Eli timmin kropan tavoittelu on tässä nyt vaihtunut mahdollisimman maltilliseen painonnousuun (toistaiseksi näyttää hyvältä, paino on jopa tipahtanut). Pt:n kanssa treenaan edelleen, ainakin pari kuukautta, jotta saadaan mahdollisimman hyvät tukitoimet odotusajan liikunnalle ja syömiselle. Syömisenhän perusta on ihan hyvässä kunnossa, mitä nyt pitäisi panostaa entisestään kasviksiin ja vähentää erityisesti punaista lihaa, joka on muutenkin ollut työn alla tässä viime aikoina. Kotipilates ohjelman oonkin jo saanut ja sitä oon pyrkinyt tekeen pari kolme kertaa viikossa, siihen tulee sitten parit spinningit ja pari punttipäivää ensi vuoden puolella jos ja kun toivon mukaan pahoinvointi lähtee.

Vieläkään ei ole minkäänlaista varmuutta siitä, että varmasti vauvalla sydän jumpsuttaa, mutta eipä tässä auta muu kuin odottaa vielä pari päivää nt-ultraa. Paljon epävarmemmalla ololla tätä toista oon näin alkuviikot odotellut, mutta se lienee ihan tyypillistä.

Että tälläset täältä. Minä koetan pikkuhiljaa alkaa hiljentyä joulun viettoon, fiilistä siihen kun ei ole vielä tuntunut olevan. Mutta huomista odotan kyllä jo kovasti, koska A:lle on sukulaisten toimesta hankittu mahdoton määrä paketteja, enkä malta odottaa mitä tyttö tuumaa kaikesta uudesta :)

Imetys

Taas yksi niistä asioista, jotka tajuu vasta sitten kun se on omalla kohdalla. Se ei meinaa missään nimessä ole niin helppoa kuin miltä se näyttää. Joka puolella (nytkin viime aikoina lehdissä) toitotetaan miten imetys on tärkeää ja lapselle paras ruokinta vaihtoehto, mutta missään ei sanota sitä, että se voi olla aikamoista taistelua. Viittaan nyt taas siihen meidän tissiraivari kauteen. En nimittäin enää todellakaan tiedä, mitä ihmettä enää voisin kokeilla? On koetettu kaikki mahdolliset asennot, koetettu imettää tiheämmin, jottei nälkä ehtisi käydä liian suureksi, on annettu pikkkutippa pullosta ja tissi suuhun perään, on mietitty kaikki mahdolliset tuoksumuutokset (ei uutta suihkusaippuaa yms), joita ei ole ja on myös ikeniä tiirailtu jos hampaita olisi tulossa. Välillä onnistuu sillä, että tutilla ottaa imun päälle ja sen jälkeen sujauttaa tissin suuhun, mutta aikamoista leikkimistä sekin on. Muutama pulloton päivä oli taas väliin, mutta eilen oli taas pakko antaa, kun pitkä aika oli edellisestä syönnistä, kun ensimmäisellä kokeilu kerralla annoin sitten olla vielä hetken aikaa kun tuttiin kerta tyytyi.

Alkaa jaksaminen olemaan imetyksen kanssa jo välillä niin ja näin. Jokasta imetys kertaa tavallaan stressaa kun ei voi tietää, että kelpaako tissi vai ei. Useammalta olen kuullut, että teen väärin antaessani pullosta, mutta en mä pysty lasta huudattamaan määräänsä enempää. Sitä paitsi olen huomannut, että mitä kovempi nälkä tulee, sitä varmemmin tissiltä ei syödä. Monesti pullosta antamisen jälkeen seuraava syöttö meneekin ongelmitta. Öisin ei ole ollut missään vaiheessa vaikeuksia.

Mä en ole muutenkaan kokenut imetyksen olevan mitenkään erityisen mahtavaa ja hienoa. En mä koe sitä mitenkään erityisenä läheisyyden hetkenä A:n kanssa, vaan mä vaan ruokin sen. Mieluummin mä höpsöttelen ja hassuttelen tytön kanssa silloin kun sen huomio ei ole jossain muualla ja annan toiselle ruokarauhan.

Se on jännä, että vaikka kuinka ajatteli, ettei imetyksestä ottaisi stressiä, vaan katsoisi miten se sujuu, siitä ottaa sitä silti ja vaikka tiedän että korvikkeella kasvaa täysin terveitä lapsia (itekin 3kk eteenpäin) niin siitä imetyksen onnistumisesta on tullut joku pinttymä päähän. Olisi hienoa, kun pystyisi siihen suositeltuun puolen vuoden täysimetykseen kuten yksi kavereistani, joka on vasta 5,5kk iässä alkanut maistelemaan sormiruokailutyyppisesti eri makuja, eli heillä ei vieläkään syödä soseita. Mä taas alan enemmän ja enemmän kallistua sen puoleen, että alotetaan vellillä ja perunalla tuossa ensi kuussa. Siitäkin huolimatta vaikka imetys alkaisikin sujua taas pelkästä tissistä. Tietty tuo loppukuusta oleva 3kk neuvola nyt paljon ratkasee, että miten kasvua on, mutta silti pidän ruokaisampien tarjottamisen aloittamista hyvin todennäköisenä.

1kk neuvola

Maito taitaa riittää enemmän kuin hyvin, ainakin kasvun määrästä päätellen. Pituus oli 60cm eli edellisestä tullut nelisen senttiä, paino oli hypännyt kilon ylöspäin 5700 grammaan ja pipokin oli kasvanut reilu sentin 39,5 cm. Neuvolakorttiin lääkäri kirjoitti: "Tyytyväinen lapsi, kasvaa hyvin rintamaidolla. Sydän, keuhkot, vatsa, nivuspussit, lonkat, kallo ja ranka  normaalit. Iho, suu sekä silmät kunnossa. Liikkeet, jäntevyys ja varhaisheijasteet kunnossa". Kaikin puolin siis normaali ja terve tyttö :). Katselin omaa neuvolakorttiani ja itse olen yltänyt tuohon 60cm vasta kahden kuukauden iässä. Miehen vauva ajan mitoista ei ole tietoa :/

Meillä on tämä nuorempi kissoista alkanut tekemään lähempää tuttavuutta A:n kanssa. Kovasti käy puskemassa ja vähän nuollakin yrittää, mutta se ollaan kielletty kokonaan. Vasta sitten kun lähdetään liikkeelle niin ei haittaa jos käsiä välillä tulee nuolastua. Bubbla kun on tosi kova pesemään, tosin ei onneksi niin kova mitä alkuaikoina meille tullessa. Myös A seurailee selkeästi jo kissoja ja tykkää siitä kun käydään "silittämässä" (eli pyyhitään nyrkillä turkkia) välillä kissoja. Tämä kuva on tältä illalta, vaihdon neidin kainalon kautta syömään kun kiukutteli sylissä syödessään ja Bubbla oli sitä mieltä, että siinä tehtiin hänelle paikka. Siinä sitten A syöpötteli kissaan nojaten.

Kaikenlaista

On kyllä ihana katsoa miten oma pikkuinen lapsi oivaltaa. Tuntuu että ulkoinen muutos ei ole enää niin silmiin nähtävää kuin ensimmäisen kolmen viikon aikana, mutta sen sijaan selkeästi siellä pääkopassa kehittyy jatkuvasti uusia yhteyksiä. Hymyt löytyivät hiljalleen tuon miehen Pariisin matkan aikana ja nyt pääsiäisen aikana niistä ei enää voinut olla erehtymättä. Kameralle niitä saatiin hakea vähän pidemmän aikaa, vaikka vanhemmille ne helposti irtosivatkin. Mies sitten sai puhelimensa kameralle niitä napattua, kai se hämäsi sen verran. Minun nimittäin tarttuessa kunnon kameraan lakkaa yleensä kaikki toiminta mitä tarkoitus on tallentaa. Eli eipä eroa lapsi kissoista tässä asiassa.

Mahallaanhan meidän neitiä on pidetty lähes heti kun kotiin päästiin, asiaani googleteltua ja tämän artikkelin luettuani. Alusta alkaen on pää pysynyt äärimmäisen hyvin pystyssä, mutta koko ajan vain pidempään ja pidempään ja nyt käsillä pungerretaan jo aika pystyyn. Uusin leikki tällä hetkellä on se, että isi tai äiti laittaa masulleen, jossa ollaan hetken aikaa ja sitten kierrähdetään selälleen. Tätä jaksetaan niin kauan kuin joku vain jaksaa kääntää takaisin masulleen, eikä yhtään haitta vaikka välillä pää vähän mattoon kupsahtaisikin, vaikka äitiä se luonnollisesti hirvittää. Myös selällään ollessa vääntelyn määrä on valtava ja mahalleen yritetään itsekin päästä. Kyljelle asti välillä jo päästään, mutta sitten tulee stoppi. Kiire liikkeelle tuntuu siis olevan kova ja mummo (äitini) täällä käydessään toimintaa katsellessaan komentoikin, että jos vaan neitiä lattialla pidetään, niin lähtee äkkiä liikenteeseen. Yritystä ei ainakaan uuvu.

Tänään reippailtiin ei niin keväisessä loskasateessa postiin hakemaan Vaukirjan tutustumispaketti, jossa oli kaikenlaista kivaa (pehmokirjaa, pehmeitä rakennuspalikoita, pikkuinen kuvakirja), mikä varmasti tulee kiinnostamaan, jos ei ihan vielä, niin sitten hetken päästä. Samalla reissulla tuli käytyä myös piipahtamassa H&M:n kautta josta löytyikin sitten itselle mekko, joka on varasuunnitelma ristiäisvaatteiden suhteen, jos en mahdukaan niihin mihin suunnittelen tällä hetkellä mahtuvani. Ja jos ei tule ristäiskäyttöön, niin onpahan sitten kesäksi kiva mekko jossa on helppo imettää. Mä oon meinaa niin onnellinen, että kesän voi pärjätä pääasiassa mekoilla ja sitten vasta syksyllä hieman kevyempänä ja kiinteämpänä (toivottavasti ainakin) suunnitella mm. niitä farkkujen ostoa. 

Tälläistä siis tänne. Tällä hetkellä odotellaan isäntää kotiin, jotta itse pääsen saksituttamaan kuontalon hieman ihmismäisempään kuntoon. Edellisestä kerrasta onkin hetki, tammikuun lopussa taisin käydä kampaajalla viimeksi.

1kk

En ehtinyt enää eilisen puolella tänne postailla kuvaa meidän 1 kuukautta vanhasta neidistä. Ei olla tälläydytty pelkästään kuvaa varten, vaan käytiin juhlimassa A:n serkkutytön 10-vuotissynttärit.

Tänään koettiin myös selkeä oivaltamisen hetki, kun neiti makoilee sitterissä ja tajuaa että kun oikein potkii ja heiluu, niin se sitteri alkaa keinua kivasti. Siitä sitten innostuttiin niin, että unohdettiin tuttikin kokonaan. Normaalisti kun sitä aletaan känisemään takaisin suuhun hetken päästä jos se putoaa :)

Eroa

kolmen viikon takaiseen...

....on huimasti.

♥ 

Kohinalla kasvamista

Mä kuvittelin tietäväni taas tämän asian, monet siitä muistutellut moneenkin kertaan. Mutta niin se vaan taas on niitä asioita, joita ei oikeastaan suostu uskomaan ennen kuin sen itse näkee jollain tasolla. Meidän neiti kasvaa ihan hirvittävää vauhtia. Viime viikolla jouduin laittamaan jo joitakin vaatteita pois. Viime yö oli ensimmäinen tytölle omassa pinnasängyssä, tähän mennessä kun on nukkunut meidän välissä äitiyspakkauksen laatikossa. Alkoi sekin käymään pieneksi, kun A huitoo käsillään nukkumaan käydessään niin hirvittävästi, että heräsi joka kerta kun kädet osuivat laatikon seiniin.

Lisäksi tänään neuvolassa sen kasvamisen näki ihan konkreettisesti lukemina. Painoa oli 4720g (4210g) ja pituutta vasta roimasti olikin syntymästä tullut 57 cm (51cm). Jonkin verran pituudessa on mittavirhettä, ei nimittäin ollut tytön pää ihan päätylaudassa kiinni, mutta siltikin. Saa nähdä tuleeko tytöstä yhtä pitkä ja hoikka ruuminrakenteeltaan kuin isästään, kun paino oli nyt 0-käyrän alapuolella ja pituus vastaavasti ihan jossain omissa sfääreissään :)

Ja edelleen kiittelen kovin siitä, että A on toistaiseksi niin helppo. Mä tiedän, että tätä ei jatku välttämättä kovin kauaa (oon varautunut siihen 3kk kieppeillä tapahtuvaan muutokseen), mutta oon tyytyväinen, että alku on ollut helppoa, koska tyytyväiseen vauvaan on niin helppo tutustua. Neiti nukkuu yöt nätisti, tissilläkin melkein ollaan nukkuen, päivällä jaksaa pitää mekkalaa ja seurustella lukuunottamatta 10-14 välillä olevia 2-3 tunnin päiväunia. Mieskin on kovin ihmetellyt, että onpa tytöllä sama rytmi kuin meillä aikuisilla. Tietää jo että yöt on nukkumista varten. Toisaalta, niin se oli mahassakin ollessa.

Oma olo on kovin vaihteleva, jossain vaiheessa päivää tuntuu kuin jaksaisi vaikka mitä hommailla ja yleensä näihin aikoihin, ennen miehen töistä paluuta, musta tuntuu etten jaksa enää mitään ja että nukkumaan voisi mennä saman tien, vaikkei päivisin ole mitään tehnytkään. Nyt on viimeinen viisuri verottanut omaa yöunta kevyemmäksi, joten ne syöttöhetketkin tuntuu tuntien mittaisilta, vaikka todellisuudessa siinä menee varmaan 10 min, jos sitäkään. Mutta kyllä tämä tästä. Hiljalleen ainakin jollei mitään muuta.

Väsyttää

..mutta kun on yksi pulputtava neitokainen seurana, niin kummasti jaksaa päivät, vaikka yöllä olin ihan rättipoikkikuitti.

Muutosta ilmassa

Kun remontti on nyt tältä osin tehty, mitä tällä hetkellä tehdään (pikku makkari tehdään joskus kesällä/syksyllä, sitten kun tulee ajankohtaiseksi harkita vauvan siirtämistä omaan huoneeseen), niin ajatukset on ihan todenteolla kääntyneet tuonne toisen blogin aiheeseen: vauvaan ja lähestyvään synnytykseen. Jollain alitajuntaisella tasolla sen tajuaa, ettei enää mene kauaa ja että arki tulee muuttumaan paljon, mutten tiedä sitten miten hyvin se todellisuudessa tulee sisäistettyä, ennen kuin se vauva sylissä on. Tänäänhän on tasan kuukausi laskettuun aikaan.

Siksi täälläkin on ollut näin hiljaista mitä on, koska voimat on aika lopussa eikä mielenkiinto riitä kovin pitkäksi aikaa mihinkään kovin erityiseen. Tää blogi tulee varmasti piristymään tässä jonkin aikaa vauvan syntymän jälkeen, koska tänne on tarkoitus jatkaa edelleen kirjoittelua meidän arjesta, joka tulevaisuudessa siis tulee sisältämään vauvakuulumisia. Ihan osittain senkin takia, että voin sitten vanhemmilleni laittaa blogiosoitteen ja sanoa, käykää siellä seuraamassa, kun välimatkaa on kuitenkin se 600 km, niin välttämättä jostain jää aina paitsi eikä tarvitse sitten sähköposti viestiin kirjoitella samoja asioita kuin blogiin.

Kolosta kaivautumista.

On aika päässyt hurahtamaan niin nopeasti, ettei sitä oikein meinannut käsittääkään, kun katsoin viimeisen postauksen päivämäärää. Kiirettä on aihettanut alkutalvesta tuo tammikuussa alkava äityslomani, kun piti koulujutut saada niin hyvin pakettiin kuin vain mahdollista oli saada.

Mitä meidän talouteemme sitten kuuluu? Suoraan sanottuna lähes pelkkää kaaosta. Tavarat lisääntyivät taas puolella kun minä tyhjensin opiskelukämpän ja roudasin tavarat tänne. Tai no, tilanne ei enää ole niin paha, koska mies purkasi aatonaattona muutolaatikot joulukuusen koristeita etsiessään, eikä niitä ole kuin enää yksi, jossa minun pikkutavaroita. Lisäksi tuo kylppäriremontti jatkuu edelleen jatkumistaan, eli ei urakoitsijan arvointi kolmesta viikosta ihan pitänyt kutinsa. Tällä hetkellä siellä on lattia ja kylppärin seinät laatoitettu, seinät vielä saumaamatta. Kaikki materiaalit on valittuna: siis paneelit, lauteet, saunan ovi, suihkuseinä, hanat ja suihkusetti (eli suihku ja siihen liittyvät letkut) termostaattimallisine vedensekoittajineen (en ole varma mikä virallinen nimi on, mutta se mistä suihku väännetään päälle) ja tietenkin peilikaappi valoineen ja pesuallas tasoineen.

Kuvia kylppäriremontista on jo vino pino, mutta taidan silti aloittaa vanhemmilla kuvilla, jotka on kameraan jääneet odottamaan postausta. Ja saadaanpahan sitten huomisen jälkeen vielä päivitetty tilanne kylppärin puolelle.

Meillehän tuli aika paljon kaikenlaisia uusia kalustehankintoja, ja päätimme tehdä tilauksen Ikeaan, josta toimituskulut 150 e ei tuntunut enää kalusteiden hinnan päälle. Ja ei oltaisi tuota kalustemäärää saatu mistään muualta noin halvalla. Itse olen tähän mennessä ollut todella tyytyväinen valitsemiimme kalusteisiin eikä niiden kokoaminen ollut (patjan aluskehikkoa lukuunottamatta) ollut niin tuskaa kuin mitä yleensä kuulee Ikean kalusteiden olevan.

Tältä näytti makkari sen jälkeen kun kaikki oli kannettu sisään.

Olohuoneeseen tuli Expedit -kirjahylly

Joka asetettiin tälläiseen paikkaan.

Olohuoneeseen tuli myöskin Expedit -sarjan työpöytä yhdistelmä, jossa oli samanlainen kirjahylly kuin itse kirjahylly olohuoneessa.

Sängyksi valittiin Malm -sarjan 180 cm leveä sänky. Isohan tuo on sinänsä, eli täyttää hyvin koko makkarin, mutta kuten mies sanoi kun kokoamisen jälkeen sain raskaushormooni huuruissani paniikkikohtauksia sängyn leveydestä, että nukkumista varten makkari on, eli sänky saakin olla iso.

Neko toimi tiukasti laadunvalvojana.

Pikkaisen kokoamatta ja tuohon patjan tilalle sängyn viereen tuli vielä kaksilaatikkoinen Malm -lipastokin.

Kuvat on otettu 31.10. mutta vasta aattona otettiin sänky käyttöön virallisesti. Vielä petaria odotellaan Jyskiin saapuvaksi, mutta jo nyt ollaan miehen kanssa todettu sänky ihan mahtavaksi. Tosin vähän on toisen hakemista, kun mies on tottunut nukkumaan 120 cm leveän sängyn reunalla, niin raukka ei vielä tajua että tilaa riittää :D. Siitäkin huolimatta että pallomahani vie suhteellisen paljon tilaa ;)

Nyt kun on saanut taas postausvauhdin auki, niin eiköhän se tästä jatku. Varsinkin kun näin äitiyslomalla on paljon aikaa :) Kylppäriremontin loppumista odotellessa ja siitä seuraavaa jättisiivoamista. Sen jälkeen voisi katsella sitä kokonaisvaltaista kodin esittelyäkin.

Hiljasuutta

Jäänyt tämä puoli hieman vähemmälle huomiolle viime aikoina, johon ollut useampia osasyitä. Suurimpana ehkä tuo kahden viikon pätkä koulussa, mutta nyt taas lomaillaan melkein pari viikkoa. Joudun kylläkin piipahtamaan koulussa 35 viikolla, kun eivät olleet viitsineet kertoa, että Ilmajoellakin alkaa kyseisellä viikolla talousopinnot jo (tuolla viikolla olisi myös ollut elintarvikepuolen tunteja), vaan joka puolella oli että koulu alkaa kolmannella vuosi luokalla 5.9. Noh, noilla tunneilla on pakko käydä, vaikken elintarvikepuolen tunneille menekään sovittujen menojen takia. On mm. tarkoitus mennä käymään vielä kotopuolessa ja osallistua eräille markkinoille ja viedä iskälle 50-vuotislahjaa, kun ei sitten päästä virallisena juhlaviikonloppuna osallistumaan. 

Olen myös jonkin verran ehtinyt näpertämäänkin. Tälläisen tein tuonne toiseen blogiini arvottavaksi. Ohje on täältä

Ja siis, kerrottakoon se myös täällä ihan selvällä suomenkielellä, (jollei joku ole käynyt jo katselemassa mun profiilin kautta toista blogiani), että meille on tulossa helmikuun lopussa perheenlisäystä :). Tämä puoli pysyy siihen asti odotus-vapaana vyöhykkeenä, jos jota kuta kiinnostaa tarkkemmin, sopii lueskella täältä. Sitten kun odotus on ohi ja arki alkaa pyörimään vauva-arkena, niin todennäköisesti siirrän tänne myös perhe-elämää koskevat jutut. Mutta siihen on vielä aikaa. Siihen asti täällä tehdään käsitöitä ja voivotellaan sitä miten saan opintojani sumplittua ja suoritettua. Ja tietenkin myös kissoja on varmasti luvassa.

Liiku laiska, liiku

Nyt on sitten aloitettu se tämän kesän kuntoilu. Mieshän siis lupasi sponsoroida mulle salikortin, koska saa työpaikkansa kautta alennusta puolisolle. Eilen käytiin sitten vilkaisemassa vähän salia ja sen laitteita ja osallistuttiin myös spinningiin. Oli muuten ihan huippua! En ole koskaan aikasemmin ollut ja olikin positiivinen ylläri huomata, että ei mun peruskunto ihan paska ole. Annoin nimittäin kaikkeni ja siitä huolimatta keskisyke 45 min. harjoittelun jälkeen oli vain 126. Korkein oli 185 eli aika hyvin.

kuva

Tarkoituksena olisi nyt aloittaa kunnon kuntokuuri, kun ei niitä kesätöitä tullut ja mulla on pelkästään aikaa. Tai varmaan vasta heinäkuussa pääsen antamaan kaikkeni urheilulle, nyt toukokuussa on vielä tenttejä, tunteja ja tehtäviä, jotka rikkovat näitä mun viikkoja. Haaveena olis pudottaa painoa joku 5-7 kiloa ja kiinteytyä senkin edestä. Normaalipainoinenhan olen, mutta siellä ylärajalla, joten sieltä olisi varaa hilata alaspäin. Varsinkin kun molemmilta puolilta vanhemmilta tulee keskivartalon liikalihavuus. Lisäkannusteita liikkumiselle on sitten myös se, toivon mukaan, jossain vaiheessa toteutava raskaus. En nimittäin haluaisi kovin montaa raskauskiloa, ja haluan olla kunnossa jotta jaksan sekä mahan että vauvan kanssa. 

Tästä eteenpäin sitten varmaan tuleekin tänne tehtyö jonkinlaista yhteenvetoa viikon liikumisista, sekä painon kehityksestä. Sovittiin nimittäin että tehdään miehen kanssa punnitukset viikottain sunnuntaisin, ja merkataan ne johonkin ohjelmaan jota ne käyttää H:n työpaikalla. Siitä sitten näkee että lähteekö paino ja rasvaprosentti muuttumaan mihinkään.