40+0

Siinä se sitten tuli ja aikalailla menikin. Laskettu päivä. Kaksi edellistä päivää oli niin lupaavan oloisia, selkää särki, tuli sähköiskuja reisiin ja supistelikin (ei tosin riittävän kovaa ja riittävän säännöllisesti). Tänä aamuna ei enää mitään, vaikka eilen illala ehdin jo oikeasti uskoa oloa ja miettiä että yöllä varmaan lähdetään. Ketun kikkarat, et lähdetty. Tänään sitten kävin kuitenkin svolla, kun koko päivä oli ollut ihan todella hiljaista liikkeiden puolesta. Sielläkin lopulta kaikki ok, käyrät hyvät (kaksi vaivasta supistusta piirty). Verikokeet jotka otettiin multa puhuttuani vatsan löysyydestä oli myös ok: nesteytys, crp ja suolatasapaino. Kohdunsuukaan ei antanut paljon toivoa siitä että lähtö olisi tulossa. Hyvä että kaikki ok, mutta kyllä se toisaalta samalla masensikin. Kaikki vaan kehuu miten hyvät arvot kaikki on, hienoa että kroppa kestää raskaudet jne. Mutta kun se pää ei kestä, eikä se kroppakaan oikeasti.

Kupla otsassa on siis aika suuri. Varsinkin kun tänään vielä on omatkin synttärit ja päivän saldo on aikalailla mitätön. Yksi kortti mieheltä ja tytöltä, ulkona lounaaksi syöty toasti. Ai niin, ei sovi unohtaa miehen eilen kaupasta ottamaa B&J's sandwitchia, joka kuulemma oli synttäripäivälleni. Vaikka niin kovasti luvattiin edes mutakakku leipoa. Voi olla, että loppuraskaus saa tän tuntumaan enemmän härkäseltä, mutta kyllä mä olisin edes pienen paketin tahtonut. Ihan jo sillä, että valmistujaislahjakin jäi saamatta mieheltä ihan kokonaan, kukista tai kortista puhumattakaan. En siis ole materian perää tällä lahjakaipuullani, mutta erityisesti tuo valmistujaislahjan saamatta jääminen harmitti, ihan niinkuin valmistumisessa ei olisi ollut mitään hienoa. Ja synttärilahjan puute harmittaa siksi kun tuo lahja jäi saamatta ja siitä on tullut sanottua, että synttäriksi olisi sitten jotain pientä kivaa saada. Ei niin ei.

Lisäksi mua ahdistaa jo valmiiksi tän lapsen syntymisen venyminen. Miehellä on ensi viikko viimeinen lomaviikko ja tuo työnarkomaani ei ole luvannut pitää isyyslomaa siihen perää. Lyhyemmästä työpäivästä oon puhunut, mutten siihenkään ole saanut lupausta. Ei ole ajatuksena mitenkään kannustava, että jää kahden lapsen kanssa synnäriltä päästyä melkeinpä saman tien koko päiväksi ilman toista aikuista. Näinhän käy jos vaikka tämä syntyisi samoin kuin A, eli 40+5.

Ei oo ollut kovin iloiset fiilikset tänään ja luulen että ei tää tästä kyllä helpotakaan ennen synnytystä. Mä alan olemaan lähes 100% varma, etten kyllä ryhdy tähän enää koskaan.

Eilinen 39+6 ja navan rintamasuunta kohti lattiaa, ei eteenpäin.

Päiviä jolloin ei vaan jaksaisi

Tänään ollut jotenkin tosi p-fiilis. Mua särkee vasenta korvaa ihan pirusti, pelkään että uusii viime kesän tulehduksen, jolloin oli viikon lääkekuuri korvakäytävän tulehdukseen ja lisänä jotain tippoja. Myös samalla puolella oleva viisauden hammas oireilee tai sitten en enää vain erota kumpi johtuu korvasta ja kumpi hampaasta. Mä oon itkenyt ihan mahdottomasti, ensin aamulla siitä kun en mahtunut mihinkään omistamiini farkkuihin ennen näyttöön lähtöä, ja sieltä tullessa ihan vain yksinkertaisesti siitä syystä etten jaksa enää asunnonmetsästystä tai yhtään mitään muutakaan. Nytkin täysin blankko fiilis, en vaan jaksaisi. Kuulopuheiden mukaan pillerit on ne jotka aiheuttaa kummallista käytöstä, mutta mulla tuntuu tää pillereiden lopettaminen sekoittaneen kaiken täysin.

Eikä voisi jotenkaan yhtään kiinnostaa huomenna Ilmajoella ajaminen.

weheartit

Taas tällästä

Kuten joku mahdollisesti on jo huomannut (not) täällä on ollut tosi hiljasta viime aikoina. Ja täytyy todeta, että hiljaisuus varmaan jatkuukin hetken aikaa. Ei ensinnäkään oo juurikaan mitään kirjotettavaa (paitsi ne häät, hyi mua), ja toiseksi on niin saakelin kireetä koulussa ettei mitenkään repeä joka paikkaan. Kyllähän se tiedettiin, että ennen joulua (1kk ja 1 pv jouluun!!) tulee pirun kiire, mutta jotenkin tää on taas ihan täysin yllättänyt. Lähinnä nyt se, että on ollut niin erilaista kuin viime syksynä. Meillä on nimittäin vain kahdesta kurssista tentti (toisesta tosin sit onkin kaks) ja kaikki muut kurssit arvioidaan tehtävien perusteella. 

Eniten vaivaa aiheuttaa kurssi nimeltä maatalousteknologian perusteet (mitkä v***n perusteet kysyn minä? Joudutaan opetteleen meinaa niin pikkujuttuja ettei ne enää mun mielestä ole perusteita). Tässä nyt sitten ollaan yritetty ymmärtää koneiden sielunelämää, miten moottori toimii, kuinka prkl monia kytkimiä on olemassa (joo, mä luulin että meidän kytkinten opettelu jää pelkästään siihen auton ajokytkimeen. Kanan kakat, niitä kytkimiä on lumilingoissa, traktorissa voimanulosoton kytkennässä ja nivelakseleissa ja vaikka missä muualla {ei tartte ymmärtää termejä :D}). 

Kurssin suorittamiseksi pitää tehä vaatimattomasti 7 ryhmätehtävää ja kolme itse. Ja ainakin se seittemän kappaletta niitä näyttöjä. Ei hirveesti rohkase lähteen opettelee jotain synkronointikytkimen toimintaa (joo, ne ketkä asiasta tietää, niin mä tiiän kyllä ettei sellasta oikeesti ole olemassa), jos pojat joutuu soitteleen isiltä apua, että miten tää oikein toimii. Puhumattakaan siitä, että opettajana on just Viikistä (agronomi) valmistunut pojan kloppi, joka ei osaa puoliakaan asiasta jota opettaa. Se valmistelee tunnin sitä mukaa kun se  opettaa (eli hiljenee viideks minuutiks aina uuden dian kohalla, lukee sen, opettaa ja hyppää puolet yli kun ei se ite tajua). Sen puhe on KAUKANA kansantajusesta, mitenkään ei huomioida että n. puolet ryhmästä on tyttöjä, jotka osaa ajaa autoa, lisätä pissapoikaan nestettä ja tarkistaa öljyt (oikei, on siellä niitä osaajiakin, mutta hyvin vähän). Jos pyytää selittään uudestaan, opettaja selittää asian ihan just samoin kuin ekallakin kerralla. Puolet kaavioista se hyppii selittämättä ja sanoo opetelkaa siitä.

Kaikista eniten mua ehkä rassaa se, ettei toi kurssi välttämättä olis mulle pakollinen. Jos valitsen elintarvikeagrologin suuntautumisvaihtoehdon (tästä aiheesta yritän jossain vaiheessa kirjottaa enemmän), toi kurssi ei kuuluisi mulle ollenkaan. Mutta, kun ei vielä ole sata varma, niin pakko se on käydä (ja täytyy lohduttautua sillä, että sen saa VVO opintoihin sitten ja niitä ei tarvi käydä niin paljon).

Kyllä tää vuodatus aina välillä helpottaa :D.  Nyt taitaa olla aika heittää viimesetkin tältä illalta vapaalle ja lähteä paikalliseen baariin mukivisailemaan, jos vaikka tulisi voitettua juomalippuja :p

p.s. Koulun rankkuuden huomaa siinäkin, että pukeutuminen on muuttunut vielä mukavuuden haluisemmaksi (ihan kuin mä muka normistikin hirveesti panostaisin kouluvaatteisiin), oon hiihdelly koulussa tänäänkin löysissä housuissa, villasukissa ja säärystimissä, löysissä t-paidoissa ja hupparissa. Laiska mikä laiska. :D

Nyt lähti sitten sähköpostia harjoittelusta vastaavalle opettajalle tästä mun tilanteesta, joka tuntuu vain pahenevan koko ajan. Katsotaan mitä sieltä tuumataan. On ollut mielessä jotain positiivisempiakin postauksia, mutta ei nyt. Mä oon niin hajalla.

Hektistä, hektistä

Elämä on edelleen liian kiireistä ja pääasiassa, viikonloppuja lukuunottamatta, pelkkää paskaa. Synttärit juhlittiin ja samoin polttaritkin. Kuvamateriaalia ei polttareista ole minulla lainkaan, ehkä hyvä niin, koska sillä tuleva avokki ei nää mitään mitä ei saisi. Kaasot lupasivat kyllä väsätä jonkinlaisen kansion sitten häihin näytille :). Täytyy vielä todeta, että en ikinä, ikinä ole ollut niin päissäni. Mutta kunnon känni kyllä teki siihen väliin hyvää. Tän paskan työn takia.

Eli edelleen täällä harjottelussa ei mikään toimi. Mua haukutaan, eikä mikään ole koskaan hyvä. Mulle ei puhuta mistään eikä kerrota mitään. Tänäänkin sain kuulla että tunnit eivät kuulemma täsmää heidän "kontrollipäiviinsä" mutta mitään ei sanottu kuinka paljon heitti ja jne. Mutta loppuun asti täytyy puristaa, joku reilu 200 tuntia vielä tekemättä. Tähän kuuhun tulee 25 työpäivää, ja jos saan tehtyä joka päivä sen 8 tuntia niin se tekee yhteensä 200 tuntia. Toivottavasti en jää siitä paljoa, koska silloin syyskuulle jäisi joku max. 50 tuntia. Aion nimittäin lopettaa heti kun tunnit vaan on täynnä, jotta saisin vähän "lomailtuakin" ennen koulun alkua. Syyskuun loppuun, häiden jälkeiseen aikaan kun on aika paljon kaikkea säätöä. Pitää saada tavarat Kokkolasta takaisin Ilmajoelle. Lisäksi pitää auttaa varmaankin H:ta pakkaamisessa, koska toivon mukaan toinen kotikaupunki muuttuu lokakuun alussa.

Viikolla tunteet mitä tuntee on lähinnä vitutus, ja väsymys. Nukun yöllä, nukun aamunavetan jälkeen, ja nukun päiväunet vielä ennen iltanavettaa. Siltikään ei tunnu että jaksaisin. En ikinä kyllä enää tee tälläsiä hommia elääkseni, en missään nimessä. Ensi kesälle ei kesätöitä, pelkkää koulua ja lomailua.

Mun elämä, milloin siitä tuli näin hirveä..?

Mulla oli mahtava viikonloppu. Ajattelin, että sen voimalla jaksaisin tämän viikon läpi ihan huoletta. Mutta ei. Jotenkin tänne työpaikan asuntoon palaaminen imee kaiken ilon, huolimatta siitä miten mukava ja rentouttava viikonloppu oli. 

Mä olen kyllästänyt valittamaan. Mutta mä en myöskään pysty pitämään kaikkea sisällä, koska silloin tulee vielä pahempi olo. Mä olen niin helvetin stressaantunut koko ajan ja mä hajoan sekä henkisesti että fyysisesti. Ei riitä, että ranteet on paskana, vaan nyt on oikea olkakin sanonut sopimuksen irti. Pitää varmaan oikeasti mennä jonnekin fysioterapeutille tai jäsenkorjaajalle, jotta sais edes fyysisen puolen kuntoon.

Stressiä tulee työstä, mutta myös häät aiheuttaa päänsärkyä ihan tajuttomasti. Ollaan odoteltu pitopalvelusta tarjousta ja tänään miehen soitettua sinne selvisikin että paikan jatkosta ei ole selvyyttä ja eivät ole sen takia tarjousta tehneet. Jeij. Kaikki muutenkin tuntuu mättävän häiden järjestelyissä. Ehkä se siitä, kun saadaan kortit askarreltua ja laitettua eteenpäin.

Voi olla että otan suosiolla taukoa tästä postailusta siihen asti että tulee jotain oikeaa sanottavaa. Ei kukaan jaksa lukea tälläisiä valituksia...

Onko pakko jos ei taho?

Kolottaa, särkee, janottaa, väsyttää, kutittaa. Siinäpä varmaan päälimmäiset tunteet tällä hetkellä. Ja tää päivä on ollut taas sellanen, että jos tää harjottelu ei olisi  pakollinen, mä löisin ehdottomasti hanskat tiskiin ja menisin kesäksi jonnekin kaupan kassalle töihin. Mä olen kaksi päivää kerännyt JÄTTIMÄISIÄ kiviä. Eilen neljä tuntia ja tänään kuusi! En enää ikinä tahdo nähdä kiviä, mutta todennäköisesti en voi siihen vaikuttaa. Jos oikein huono tuuri käy, niin joudun vielä jyräämään ja samalla keräämään sen edestä kiviä. 

Lisäksi pellon ojat olivat täynnä vettä, joka tiesi sitä että ilma oli mustanaan hyttysiä ja mäkäräisiä. Nyt illalla tarviikin ottaa yksi allergialääke että selviää tästä kutinasta hengissä. Kaikista eniten mua tällä hetkellä nyppii se, että mun ranteeni on ihan paskana. Mulla oli ranteiden kanssa ongelmia silloin kun olin kaupan kassalla, ja niin on ongelmia nytkin. Silloin ongelmat johtui toistosta, nyt liiallisestä liikkestä ja käytöstä. Kipu ei ole pelkkää lihas rasitusta, koska ranteen "jänteet" vetävät käden kireäksi ranteen sisältä. En tiedä ymmärsikö kukaan, mutta selitinpähän kuitenkin. Täytyy nyt katsoa aiheutuuko ranteista enemmän ongelmia tai menevätkö ne huonommaksi. En ole nimittäin kertaakaan käynyt näyttämässä niitä lääkärille. Ehkä kysyn asiasta hierojalta tai vastaavalta minne menen sitten jossain vaiheessa kesää.

Jos jotain hyvää täytyy tästä päivästä löytää, niin ainakin olen syventänyt rusketustani kivasti. Tosin siinäkin on kääntöpuolensa. Jouduin olemaan liikaa selkä aurinkoon päivän, joten nyt hartian seutu hiukkasen kuumottaa. Ei niin pahasti että se olisi palamalla palanut, mutta vähän kuitenkin saanut liikaa aurinkoa. Ei nimittäin tullut ostettua aurinkorasvaa viime viikonloppuna, koska en ajatellut että sää olisi näin aurinkoinen. Säätiedotus sanoi vain puolipilvistä/pilvistä. No, rasvailemalla se menee ohi ja ensi viikonloppuna pitää mennä ostamaan aurinkorasvaa, after sunia ja ihan tavallista vartalorasvaa.

Kuvat netistä.

Elämän haamuja ja menneisyyden ääniä

Joskus sitä voi yllättyä ihan täysin. Siis aivan täysin, kun kuulee ääniä menneisyydestä. Ääniä, jotka olisi halunnut unohtaa, mutta ei ole voinut unohtaa kokonaan, vain työntää ne mahdollisimman pitkälle mielen perälle. Kun äänen kuulee, sitä ei tiedä mitä sanoa. Menee hetkeksi hiljaiseksi ja sitten alkaa tuntea eräänlaista riemua. uuuuuuuu

Tätä tää elämä ja aikuiseksi kasvaminen varmaan on. Tulee menetyksiä, yllättäviäkin sellaisia, sellaisia joille ei itse välttämättä pysty tekemään mitään. Sitten on niitä, johon itse on ollut osasyyllinen. Ne ei häivy mielestä niin helposti. Tekisi mieli ottaa yhteyttä, pyytää anteeksi, yrittää selittää. Kuitenkin sitä tulee ajateltua, että ei sitä toista varmaankaan kiinnosta, joten parempi antaa olla ja niellä mietteet.

Aina ei ole  ajatustensa kanssa yksin. Joskus käy niin, että toinenkin osa puoli ottaa yhteyttä. Niin kävi eilen illalla. Ei oikein vieläkään tiedä mitä sanoisi. Toisaalta on iloinen ja toisaalta mietityttää. On itse kuitenkin muuttunut, kolme vuotta on pitkä aika. Samaan mitä oli ei pääse takaisin.

Siksi pitääkin rakentaa uutta. :)

Masennusta ja rehellistä vitutusta

Mua vituttaa tällä hetkellä niin pahasti ettei meinaa pystyy sanoon että kuinka paljon!! Miehelle tuli työkeikka Ouluun tälle päivälle ja sovittiin eilen että lähden mukaan. Tarkoituksena oli että shoppailen sen ajan kun hän tekee hommia. Ja vitut minä nyt missään Oulussa ole. Kokkolassa vaan nyhjäämässä. Tuli meinaa aamulla sen verran huono olo että huippasikin välillä. Mä tiesin että se menee jossain vaiheessa ohi, koska mulla on ollut vastaavia aikasemminkin. Oksettaa ja on paha olo, muttei okseta kuitenkaan. Noh, lähdin jo auton kyytiin, kun miehen piti käydä työpaikallaan hakemassa piuhoja yms. Edelleen oli huono olo, joten mies päätti että heittää mut sisään takasin nukkumaan. Ja mä en vastustellut, vaikka olisin voinut nukkua autossakin.

Nyt meinaa ei ole yhtään paha olo, ja kuitenkin koko vitun päivä edessä, eikä mitään tekemistä. Meidän piti käydä miehen siskolla ja kaverilla kylässä ja käydä vielä ennen kotiin lähtöä kattomassa se Avatar. No, minä istun täällä yksin siipi ihan maassa tekemisen puutteen vuoksi ja mies tulee kotiin sitten joskus illalla. Lupasi se olla menemättä elokuviin, mutta ei se silti paljon lohduta kun miettii aika taulua, jolle tää päivä oltiin puhuttu. Se on varmasti ainakin 22 ennen kuin mies tulee takasin. Eli meikäläinen on jo mennyt tylsyyksissään aikaa sitten nukkumaan. :( Vituttaa ja melkein itkettääkin nyt...Saamari.

Ja jotta tuossa ei olisi kaikki, on tänään viimeinen lomapäivä ennen koulua ensi viikolla. Ja minä olen huomenna palaamassa Seinäjoen suunnalle, että sunnuntaina saa kasailtua rauhassa tavaroita jne.. Ja täällä minä yksin kökötän...

Kaamosmasennus tai jotain

Mä olen ihan hemmetin stressaanunut tällä hetkellä. Rahaa tilillä 3 euroa. Lokakuun alusta asti eletty niin pienellä kuin mahdollista ja se vaan jatkuu. Tänään pitäs maksaa mätkyt: ei mull MITÄÄN rahaa nyt ole. Perjantaina sitten. Hetken aikaa. Jää ehkä sellainen 80 käteen taas loppu kuuks perjantain jälkeen. Ja vielä on joululahjoja ostamatta, pitäisi ainakin kerran matkustaa Kokkolaan, käydä noutamassa ajokortti, mahdollisesti maksaa auton ostosta jotain maksuja ja vaikka mitä kaikkea listaa voisi jatkaa loputtomasti. 

Töitä yritän hakea, mutta eihän niiden saannista tässä tilanteessa ole mitään takeita. Tein hakemuksen juuri yhtee pikaruoka ketjuun, ja jotta tekisin mahdollisimman hyvän vaikutuksen H käski laittaa 21 päivän aloittamus päiväksi. Noh, jos käy niin että pääsenkin sinne niin hyvää joulua vaan. Eka joulu poissa kotoa ja valittuna joutuisin varmasti töihin, uudethan ne paskavuorot tekee... Pitää varmaan käydä huomenna juttelemassa opintolainasta. JO NYT! Pikkasen nyppii. Kuitenkin mieluummin ottaisin ehkä lainaa kuin menisin töihin. Mun jaksaminen on tosi kovilla jo nyt, niin mä olisin hermoraunio alta aika yksikön jos ottaisin töitäkin vielä.

Mä olen koko päivän miettinyt vaan että haluan tehdä niinku Muumit. Syön hyvin ja menen koko talveksi nukkumaan. Herättäkää sitten keväällä kun aurinko näkyy.

En halua kasvaa aikuiseksi

Voi olla hieman lapsellista, mutta tänään tuli fiilis, etten halua kasvaa aikuiseksi. Joo, tänään on mun synttärit, enkä täytä vasta kuin 19 vuotta, mutta silti. Synttäripäivien kuuluis kyllä aina, edes jollain pienellä tavalla, olla jotenkin spesiaaleja. Mun päivässä ei ole ollut mitään spesiaalia, päinvastoin kaikki tuntuu menneen pieleen. Ainoan lahjan sain jo keskiviikkona, eikä sekään ollut mikään yllätys. Ihan kiva kyllä, poikaystävältä kiharrin, mutta olisin kaivannut siihen sen pienen jännäyksen ja odotuksen ennen kuin olisin avannut/saanut lahjan. Ei lahjan iso tarvitse olla, ei todellakaan siitä ole kiinni, vaan kaipaan sitä että lapsena et todellakaan tiennyt mitä tulet saamaan synttärilahjaksi. Sitten kaupassa olisin halunnut pienen leivoksen synttäriherkuksi, jätimme ostamatta ajatellen että haemme leipomosta, joka tietenkään ei ollut auki, eikä muita enää ollut siellä missä ne oli ollut. Nyt illalla piti paistaa lettuja ja ensiksi möhlään taikinan kanssa, letuista tuli mahdottoman rumia. Kerma ei vatkaitunut vaahdoksi, ja mansikat jotka ostimme lettujen seuraksi eivät olleet yhtään hyviä. Naurettavaa ehkä, mutta silti olo tuntuu vähän petetyltä. Ja nytkin vaan nyhjötän poikaystäväni olohuoneessa kannettavan kanssa, ilman mitään ilta suunnitelmia tietäen, että Hämeenlinnassa on menossa Wanaja festarit ja siellä olisi paljon hauskaa ja tuttuja. Eikä tämän päivän asioita paranna yhtään sekään, että olin odottanut tältä viikolta jotain erityistä. Tiistaina oli 2 vuotispäivä suhteellamme, ja tiettyjen, aikaisempien, keskustelujen pohjalta odoton viikolta jotain. You know, jotain sitovampaa ja eteenpäin vievämpää. Olisihan se pitänyt arvata, että siinäkin toiveet menee mönkään. Niinhän ne yleensä aina

Painot harteilla

Että voi pieni ihminen olla väsynyt. Silmät lupsuu jo kovinkin. Tässä sitä hetki rentoudutaan kurkkutikkujen ja sour cream&onion -dipin kanssa, omatekoinen raparperimansikka mehu kyytipoikana ja katsellaan Detective Conania :). Päivä tuntuu niin hirmuisen pitkältä, onneksi se kohta puoliin on loppu. Aamulla olin niin aktiivinen että kävin heti puoli kymmenen aikoihin noin 3 kilometrin hölkkälenkillä, ja siihen perään aamu-uinnilla. Eli siis takapihaltamme pääsee Apparelle, joka on luonnonsuojelualua ja ulkoilualue, jossa menee hyvät polut. Harjujen välissä on sitten järvi, joka on kovin suosittu paikka kesäaikaan. Totesin kovin kivaksi lenkiksi järven ympäri hölkkäämisen ja sitten pulahdus. Ensin oli vain tarkoituksena käydä hiet huuhtomassa, mutta vesi oli niin lämmintä että tuli vielä varmaan melkein kilsan verran uituakin. Ei siis ihme että väsyttää. Mummot hieman katsoivat kun meikä heitti vaan tpaidan ja kengät pois ja hyppäs veteen. Olin meinaa pukenut shortsit jotka on quick dry -materiaalia ja niillä on mukava uida. Ja urheilurintsikatkin on niin makeen pinkit, että ei yhtään hävettänyt näytellä niitä.:D Ja totta kai työpäiväkin veroitti voimia, vaikka hiljainen päivä olikin. Tänään oli irtisanoutumispäivä, huomenna alkaa irtisanomis aika. :) JES! Oonhan mä jo ysiluokan keväästä asti tehnyt töitä koulun oheen. Kirjoitusten jälkeen on painettu niin paljon kun vaan töitä on riittänyt, jotta saan rahaa paljon säästöön syksyä varten. Ettei tarvitsisi koulun oheen tehdä heti töitä, kun uuteen kouluun ja kaupunkiin menee. Ja tietenkin säästöjä on kerätty Kiinan matkaakin varten. Odotan jo sitä innolla! :)

Hirvitys!

Mulla on huomenna hammaslääkäri. Eikä ihan mikä tahansa hammaslääkäri, vaan kirurginen aika. Syypäänä on viisauden hampaani oikealla alhaalla. Se yrittää kasvaa niin kieroon, että koko leukaluu tuntuu rutisevan liitoksistaan. Mua ahdistaa ihan suunnattomasti. En halua ajatella sitä mutta silti on pakko. En ehkä selviä hengissä.