En halua kasvaa aikuiseksi

Voi olla hieman lapsellista, mutta tänään tuli fiilis, etten halua kasvaa aikuiseksi. Joo, tänään on mun synttärit, enkä täytä vasta kuin 19 vuotta, mutta silti. Synttäripäivien kuuluis kyllä aina, edes jollain pienellä tavalla, olla jotenkin spesiaaleja. Mun päivässä ei ole ollut mitään spesiaalia, päinvastoin kaikki tuntuu menneen pieleen. Ainoan lahjan sain jo keskiviikkona, eikä sekään ollut mikään yllätys. Ihan kiva kyllä, poikaystävältä kiharrin, mutta olisin kaivannut siihen sen pienen jännäyksen ja odotuksen ennen kuin olisin avannut/saanut lahjan. Ei lahjan iso tarvitse olla, ei todellakaan siitä ole kiinni, vaan kaipaan sitä että lapsena et todellakaan tiennyt mitä tulet saamaan synttärilahjaksi. Sitten kaupassa olisin halunnut pienen leivoksen synttäriherkuksi, jätimme ostamatta ajatellen että haemme leipomosta, joka tietenkään ei ollut auki, eikä muita enää ollut siellä missä ne oli ollut. Nyt illalla piti paistaa lettuja ja ensiksi möhlään taikinan kanssa, letuista tuli mahdottoman rumia. Kerma ei vatkaitunut vaahdoksi, ja mansikat jotka ostimme lettujen seuraksi eivät olleet yhtään hyviä. Naurettavaa ehkä, mutta silti olo tuntuu vähän petetyltä. Ja nytkin vaan nyhjötän poikaystäväni olohuoneessa kannettavan kanssa, ilman mitään ilta suunnitelmia tietäen, että Hämeenlinnassa on menossa Wanaja festarit ja siellä olisi paljon hauskaa ja tuttuja. Eikä tämän päivän asioita paranna yhtään sekään, että olin odottanut tältä viikolta jotain erityistä. Tiistaina oli 2 vuotispäivä suhteellamme, ja tiettyjen, aikaisempien, keskustelujen pohjalta odoton viikolta jotain. You know, jotain sitovampaa ja eteenpäin vievämpää. Olisihan se pitänyt arvata, että siinäkin toiveet menee mönkään. Niinhän ne yleensä aina