Se synnytys.

Jos sitä koettaisi muutaman sanan siitä synnytyksestä kirjoittaa. Johan tässä jo kotiutumisestakin on jo kaksi viikkoa, vaikka todellisuudessa tuntuu siltä, että aikaa olisi pitänyt olla vielä enemmän.

Alkuhan synnytykselle ei ollut kovin hyvä. Maanantaina 28. päivä oli se yliaikaiskontrolli, jossa pyöriteltiin kalvoja ja lääkäri lupaili että 12 tunnin kuluttua kaikki on tullut takaisin. Näinhän ei käynyt. Sen sijaan tiistai iltana kahdeksan aikaan oli itselläni tosi huono olo, erittäin uupunut ja jotenkin pahoinvoiva. Yöllä sitten alkoi ihan kunnolla oksettamaan ja ravasin koko  yön ripulin ja oksentamisen takia vessassa. Sama homma miehellä, tyttö ilmeisesti tartutti meille jotain oksennettuaan muutamaan kertaan maanantaina. Yö oli ihan kamala ja oltiin molemmat miehen kanssa aamulla niin loppu, että hetken kattelun jälkeen todettiin, ettei meistä ole hoitamaan A:ta ja soitettiin anoppi apuun. Siihen mennessä kun anoppi puolen päivän aikaan tuli hakemaan A:n yökylään, oli olo mulla jo niin huono, että sanoin miehelle, että nyt mennään kyllä synnärille että pääsen tiputukseen tai jotain. Mikään ei pysynyt sisällä ja jano oli jotain ihan kamalaa.

Onneksi pääsin sitten sinne sisälle ja kätilö joka meidän kanssa tuli toimimaan oli heti sitä mieltä, että oikea ratkaisu oli tulla, jonkin verran olin ehtinyt jo kuivua. Siinä sitten iskettiin tippaa ja ravintoliuosta kanyylin kautta suoneen ja kolme litraa sitä nestettä meni yhteensä. Nestetippa poistettiin puolen yön aikaan ja toiveet oli kovat että aamulla alettaisiin jotain tehdä, kun kerta oli käynnistysaika muutenkin torstai aamulle. Vähän ikävät fiilikset jäi tuosta keskiviikosta, kukaan ei neuvonut mistä saisi ruokaa ja juomaa. Torstai aamukin mentiin sitten miehen hakemilla eväillä, kun oltiin aika pimennossa.

Kyllä meinasi alkaa kiehuttamaan torstai aamuna kun jossain välissä väläytettiin että joutuisin lähtemään kotiin, kun ruuhkaa oli synnärillä ihan tosi paljon. No, aamupäivä siinä odotettiin miehen kaa keskenämme todella pienellä infolla. Lopulta sitten 12 aikaan pääsi lääkäri käymään katsomassa tilannetta (5cm auki) ja lupasi että puhkotaan kalvot, kun koko ajan tullut supistuksia vaikkei tarpeeksi tiheästi.

13 aikaan saatiin uusi kätilö ja sen jälkeen alkoi tapahtua. 13.25 puhkottiin kalvot sekä laitettiin antibiootit sen strepton takia ja siitä sitten meni kahteen asti niin supistukset alko oleen säännöllisiä. Kolmen aikaa kävin kokeilee suihkua, se auttoi hetken, mutta aika pian oli supistukset tosi kipeitä ja aika tiheitäkin. Ilokaasu oli seuraava ja sillä mä en selvinnyt kuin puoli tuntia, kunnes aloin haaveilee puudutuksesta. Epiduraali iskettiinkin mulle sitten neljän aikoihin ja sen kanssa sain lepäiltyä hetken aikaa. Kuudelta aloin taas liikkua enemmän, vaikka se oli jonkin verran vaikeeta. Pisti epiduraali tällä kertaa ihan järjettömät tärinät päälle ja tärisinkin sitten keinutuolissa.

Supistukset ei kovin kauaa pysyneet lempeinä epiduraalin laitosta huolimatta, vaan tekivät senkin kanssa hyvinkin kipeää ja melkein jatkuvina. Lisäksi paineen tunne tuli tosi nopesti tällä kertaa. 18.58 (meillä oli taas omaa kirjanpitoa, siksi tarkkojakin aikoja) kätilö kokeili tilannetta (7-8cm), kun paineentunne alkoi olemaan tosi iso ja mun piti kokeilla ponnistaa, niin että näki antaako reunat periksi. Olisin saanut heti alkaa ponnistaa, mutta puoli-istuva tuntui pahalta ja tahdoin vielä vessaan. No, ei siellä käyty kuin pytyllä istahtamassa kun sai "juosta" jo takas sänkyyn. Just kerkesin kontilleni sängynpäätyä vasten kun tuli pakko ponnistaa. Vauhdilla neiti tulikin, 9 minuuttia ja meillä oli toinen tyttö. Kerran oli napanuora kaulan ja toisen käden ympärillä, mutta siitä ei mitään seurannut, vaan tyttö saatiin heti rinnalle...

Yksi kuva sairaalasta, noin päivän vanhana.

 Kummasti on kuvat yhä puhelimessa ja kamerassa, kun ei oo aikaa istua koneella.

Pikkuneiti on toistaiseksi suhteellisen helpon oloinen lapsi. Masua vähän meinaa kiertää, kun ilmaa menee syödessä masuun. Muutenkin ruokailut on sellaisia minkä kanssa ei sovi leikkiä, jos ruokaa ei saa heti kun siitä alkaa ilmoittelemaan, niin pian on naama punaisena, selkä kaarella huutava lapsi. Isosisko on ottanut tulokkaan hyvin vastaan, mustasukkaisuutta ei ole havaittavissa, mutta uhmailu on pahentenut selkeästi ja muutenkin kaikkia pikkutapoja jotka juuri kitkettiin (lelujen ja sormien syönti) on tullut takaisin...

Joulukuun terveiset

Kai se pitää pikkuhiljaa uskoa että vuosi lähenee loppuaan, jouluaattokin jo huomenna. Onkin ollut kovin poikkeuksellinen vuosi, menoa ja meininkiä on riittänyt kun yli puolet vuodesta on kulunut päivisin töissä. Lisäkiirettäkin tähän loppuvuoteen pukkasi parin kurssin muodossa, mutta eipä auta valittaa, eipähän jää ainakaan niistä valmistuminen kiinni.

Opparikin on vienyt tässä viime aikoina aikaa: ensin oli materiaalian hankkimista ja jonkin asteista pohdintaa jäsentelystä ja nyt on sitten itse kirjoituskin aloitettua. Ja siis ihan oikeasti aloitettu, niin että kyllä siellä jo 3-4 tekstikappaletta möllöttää valmiiksi muotoillussa pohjassa.

Pitänee myös tällä bloginkin puolella mainita eräs asia nyt kun asia on kaikille saatu sanottua ja siitä  tuli jo eräässä kommentissa vähän puhuttua. Että ei tää loppuvuoden kiire ole pelkästään koulusta johtunut, vaan myös ihan rehellisestä ja aivan lamaannuttavasta väsymyksestä, joka puolestaan johtuu toivon mukaan heinäkuun puolivälin kieppeillä syntyvästä A:n pikkusisaruksesta. Ajatuksena oli alunperin, että vuoden vaihteen jälkeen vasta maagisen ekan kolmanneksen mentyä kirjoittelisin asiasta enemmän, mutta mähän jouduinkin jo viidennellä viikolla kertomaan töissä, kun voin niin huonosti ja teurastamoon olisi pitänyt kaikkien ihanien sulotuoksujen keskelle mennä. Ei kiitos, eikä edelleenkään. Pahoinvointi on ollut potenssiin sata verrattuna A:n alkuraskauteen, samoin väsymys. Muuten ollaan menty samoilla oireilla, ajoittaista päänsärkyä, vessassa ravaamista yms. tyypillistä.

Eli timmin kropan tavoittelu on tässä nyt vaihtunut mahdollisimman maltilliseen painonnousuun (toistaiseksi näyttää hyvältä, paino on jopa tipahtanut). Pt:n kanssa treenaan edelleen, ainakin pari kuukautta, jotta saadaan mahdollisimman hyvät tukitoimet odotusajan liikunnalle ja syömiselle. Syömisenhän perusta on ihan hyvässä kunnossa, mitä nyt pitäisi panostaa entisestään kasviksiin ja vähentää erityisesti punaista lihaa, joka on muutenkin ollut työn alla tässä viime aikoina. Kotipilates ohjelman oonkin jo saanut ja sitä oon pyrkinyt tekeen pari kolme kertaa viikossa, siihen tulee sitten parit spinningit ja pari punttipäivää ensi vuoden puolella jos ja kun toivon mukaan pahoinvointi lähtee.

Vieläkään ei ole minkäänlaista varmuutta siitä, että varmasti vauvalla sydän jumpsuttaa, mutta eipä tässä auta muu kuin odottaa vielä pari päivää nt-ultraa. Paljon epävarmemmalla ololla tätä toista oon näin alkuviikot odotellut, mutta se lienee ihan tyypillistä.

Että tälläset täältä. Minä koetan pikkuhiljaa alkaa hiljentyä joulun viettoon, fiilistä siihen kun ei ole vielä tuntunut olevan. Mutta huomista odotan kyllä jo kovasti, koska A:lle on sukulaisten toimesta hankittu mahdoton määrä paketteja, enkä malta odottaa mitä tyttö tuumaa kaikesta uudesta :)

Superia

Viime viikko oli kyllä kiireinen. Tiistaista torstaihin oli koulua ja nyt viikonloppuna on ollut kaikenlaista menoa vanhan sängyn hakijoista (pikkumakkarin pintaremontti pääsee alkamaan viimein) A:n mummun luona kyläilyyn ja tietenkin Kärkkäisillä shoppailuun.

Tämän postauksen pääaiheena oli kuitenkin tarkoitus olla  lisäravinteet, joiden käyttöä pt ehdotti viime ravintopalaverissa. Tämän hetkisessä ruokavaliossa kun hiven- ja kivennäisaineiden saanti on kovin niukkaa. Ajattelin ensin, että ei, mä en montaa kymmentä tablettia rupea päivässä syömään. Mutta niistä ei puhuttukaan vaan pt käski laittamaan ajatuksen hautumaan luonnollisista lisäravinteista, jotka minun tapauksessa olisivat: vehnänorasjauhe, nokkosjauhe, spiruliina, chlorella ja chia -siemenet. Spiruliina oli jossain määrin tuttu, olisiko siitä tullut luettua jostain terveyslehdestä smoothie ohjeissa, mutta muut oli ihan outoja.

Tutkailin sitten netin syövereistä vähän tarkemmin, että mitä kaikkea näistä aineista oikein sanotaan. Loppujen lopuksi päädyin ottamaan chlorellan, nokkosjauheen ja chia-siemeniin.
-Chlorellahan on yksisoluinen makean veden levä, jossa on paljon tarpeellisia mineraaleja, vitamiineja ja muita hyviä aineita. Chlorella mm. auttaa kehoa poistamaan haitallisia myrkkyjä, on avuksi painonpudotuksessa ja parantaa immuunijärjestelmää. Täältä voi käydä lukemassa tarkemmin  jos kiinnostaa.
-Nokkosjauhe sisältää runsaasti C-vitamiinia, beetakaroteenia, foolihappoa, rautaa, kalsiumia, kaliumia, magnesiumia ja aminohappoja. Lisätietoja vaikkapa täältä.
-Chia-siemenet mm. sisältää runsaasti vitamiineja ja auttaa painonhallinnassa. Parhaimman hyödyn siemenistä saa, kun tekee siitä hyytelöä, eli liottaa siemeniä runsaassa vedessä. Lopputulos on kuin pienenpientä sammakon kutua. Chia-siemenistä vaikka täällä.

Kärkkäisiltä ostinkin sitten CoCoVin tuotteita luontaistuotehyllystä. Chlorellaa aion nauttia aamuisin heti heräämisen jälkeen kylmän vihreän teen joukossa ja siemenet ja nokkonen tulee sekottumaan iltapalan joukkoon silloin kun syön smoothien. Vaikka nää onkin tosi kiinnostavia, niin silti on pieni epäilyksen poikanen, että näinköhän nää oikeesti voi olla näin hyviä aineita, siitäkin huolimatta että esim. chlorellasta löytyy useitakin tutkimuksia.

Chlorellaa otin jo eilen illalla ja tänä aamuna ja täytyy kyllä todeta, että ainakin wc:ssä on saanut käydä erilailla kuin kuluneina päivinä. Jäädään odottelemaan muita tuloksia..

Sormin ja soseita

Meillä on päädytty lapsen ruokailussa soseiden syöttämisen ja sormiruokailun yhdistelmään. Tyttö tykkää imeskellä kaikenlaisia vihannestikkuja. Itsekin syödessä kasvikset on ehdoton pop-juttu. Oli nimittäin yhdessä vaiheessa omenaa muiden vaihtoehtojen lisäksi ja neiti kyllä maistoi lohkoa, mutta paiskasi sitten mokoman lattialle. Porkkana, parprika ja parsakaali on sellasia että ne imeskellään ihan löysiksi tai niin kauan kunnes lattialle putoavat. Myös kana oli ilmeisen hyvää kun sai kokonaisesta kanasta suikaleen imeskeltäväski. Sotku on itse syödessä melkoinen, mutta sekin on suhteellista, sotkussa ollaan soseenkin jälkeen (varsinkin, kun aina on pakko aivastaa kun on lusikallinen laitettu suuhun). Hankin syöttötuolin alle vahakangas palan (sen verran sisustettu koti kuitenkin, että olisi häirinnyt se musta muovipussi lattialla) johon on helppo pyyhkiä kaikki palaset syöttötuolista ja pyödästä ja ravistaa sitten roskiin.

Paprikaa imeskelemässä

Vähän hirvittää ne määrät mitä joillakin noin saman ikäisillä vauvoilla menee ruokaa kerralla tuolla meidän FB-ryhmässä. Meillä kun päivän aikana saadaan yleensä syötyä lounaaksi 3 jääpalaa vihannesta ja iltapuuroa joku vähän reilu puoli desiä. En viitsi väkisin alkaa tuputtamaan jos selkeästi on sellainen päivä ettei maistu. Seuraavana päivänä kun saattaa mennä ihan ilman ongelmia noiden lisäksi hedelmäsosettakin. En tiedä pitäisikö jo tässä vaiheessa olla huolissaan syödyistä määristä. Toisaalta, itse olen ajatellut, ettei sitä korviketta kaikesta huolimatta mitenkään älyttömiä määriä mene, joten miksi tosiaan tuputtamaan jos ei maistu? Usein niinä päivinä kun on todennut että sose ei maistu, olen sitten antanut jotain sormin syötävää, vaikkei siitäkään vielä ihan älyttömiä määriä mahaan asti mene.  Näkeehän sen tuossa parin viikon päästä sitten, että miten on paino ja pituus noussut, että pitääkö sitä ruokaa alkaa enemmän syöttämään. Ihan tyytyväiseltä tuo tyttö kuitenkin kokonaisvaltaisesti vaikuttaa.

Nyt tuntuu, että maidonkin syöminen on vähentynyt (oon kirjottanut tätä postausta varmaan jo kolme, neljä päivää :D), mutta toisaalta eipä ole erityisen kiukkuinen tai väsynytkään A ollut, joten olisiko vain joku vaihe. Hampaita ei meillä ole ollut näkyvissä vilaustakaan, ei edes ikenien pullotuksen muodossa.