Kuinka pitkälle voimat riittää?

Nyt alkaa epäilyttämään omat voimavarat. Työssäkäynti, opiskelu, koti ja perhe. Yhä kesken olevien kurssien lisäksi alkaa tälle vuodelle vielä kaksi uutta. Samaan aikaan pitäisi hoitaa työt ja tehdä opparini teoria osaa. Pitäisi liikkua, syödä hyvin, olla lapsen kanssa läsnä, keskustella miehen kanssa, ylläpitää jonkin asteisia kaverisuhteita.

Voin sanoa, että noista on jo aika monta tipahtanut. Treenit on tipahtanut tosi huonoihin viikko saldoin miehen kahden viikon Amerikan matkan jäljiltä (kun siis päässyt liikkumaan hoitajien puutteen vuoksi). Sille tosin on syykin (siis muu kuin järjetön väsymys ja kaamosmasennus): selkä on taas vaivannut kovasti, kun ei ole fyssarille kerennyt. Onneksi nyt olen oikeutettu työpaikan fyssarietuihin ja niitä olisi tarkoitus hyödyntää vielä tämän vuoden puolella.
Ruokapuoli ei suju yhtään niin hyvin kuin haluaisin ja pitäisi. En jaksa laittaa mitään monimutkaista ja terveellistä ruokaa, naposteltua tulee vähän turhan paljon (ei mitään vielä vuoden takaiseen verrattuna, mutta kuitenkin) ja muutenkin nälkä on koko ajan vaikka mitä söis. Ihana stressi.

Kavereita tulee nähtyä tosi huonosti, ei vaan jaksa. Ja välillä kyllä tuntuu, että mahtaako sitä olla kavereita ollenkaan, mä olen niitä ihmisiä jotka kaipaisi sen yhden paremman kaverin. Opiskelukavereille tai muille kavereille on vähän huono lähtee avautumaan perhe-elämän vaikeudesta.

Mä käyn ihan järjettömillä kierroksilla, koko ajan tuntuu että kihisee ja kohisee. Sit kun väsähtää, niin väsähtää täydellisesti. Jokaisesta joutenolon hetkestä (jotka tässä tilanteessa olisi todella tärkeitä) potee huonoa omaatuntoa, kun tietää että on se ja se tehtävä tekemättä. Ja kerrottakoon tässä rehellisesti, etten muista koska viimeksi olisi juurikaan siivonnut. Kiitokset siitä siis miehelle.

Stressiä ei helpota yhtään miehen työmatkat: parin viikon päästä viikko Saksassa, kun mulla olisi 8h tunnin edestä elintarvikekemiaa. Ja ne työt ja opparin teorian kasaaminen ja koti yksin ja ja.


Nyt sitä alkaa oikeesti miettimään, kuinka kauan tälläistä voi jaksaa?

kuva

Syksyä ilmassa

Ei voi olla huomaamatta miten töistä kotiin ajettaessa päivä päivän jälkeen pellot näyttävät keltaisimmilta (ja juu, niiden katseluun pystyy keskittymään vasta töistä päästessä, ei mennessä). Puut ravistelee jo pikkuhiljaa lehtiä alas ja ilmakin tuoksuu aika ajoin jo ihan syksyltä.

Tämä syksy tulee olemaan erilaisempi kuin mikään aikaisemmista, ihan jokaiselle perheessä. Työpäivät kun eivät lopukaan 75 harjoittelupäivän jälkeen, vaan jatkuvat vuoden työsopimuksen muodossa ensi vuoden elokuuhun asti. Tämä tarkoittaa tietenkin sitä, että A jatkaa tarhassa kesäloman jälkeen (on isänsä kanssa ollut kotona reilu kuukauden) ja mies joutuu toimimaan tarhaanviejänä läpi talven. Omalta osalta jo pelkästään tuo työelämässä pidempään pysyminen on kokemus, mutta sen yhdistäminen opintoihin on vielä ihan toinen juttu. Onneksi ei kursseja ole kovin montaa ja asiaa lukujärjestyksistä tutkailtuani ei vielä elokuussa tarvitse koulua miettiä. Lauseen loppu tosin on hienoista liiottelua, viikko 33 on loma viikko ja silloin olisi tarkoitus rutistaa pois muutamat keväältä jäänet (osa ihan luvallisesti, kun palautusaika vasta elokuun lopussa, osa ei niin) tekemättömän koulutehtävät.

Kesäkuulta jo eli vanha (tai pitkälti se on tukka vaan joka on muuttunut),
mutta antaa vähän viitteitä miltä nykyään näytetään

Vaikka koin paikkaa hakiessani olevani vahvoilla, niin siitä huolimatta en mahdollisuuteen uskonut ennen kuin pomo ilmoitti, että tervetuloa porukkaan pidemmäksi aikaa. Työ tässä vaiheessa on niin napakymppi ihan jokaisella mahdollisella saralla. Ensimmäisenä tulee tietenkin taloudellinen puoli: ei meillä tiukkaa ole oikestaan ollut, mutta on se silti kivaa kun on ylimääräistä rahaa, jota voi laittaa vähän parempaan ruokaan eikä jokaista ostosta tarvitse punnita, että voinko nyt ottaa vai en, vaikka tarve olisikin. Toisena puolena on työkokemus: vähän päälle vuosi. Haaveena kun on jossain välissä saada sisaruksia A:lle, niin jos sellainen olisi heti tähän perään alettu yrittämään, olisi jossian vaiheessa alkanut stressi siitä, että kuinka kauan voi olla kotona valmistumisen jälkeen ennen kuin on pakko hakea töihin. Nyt saa ihan kivan pätkän oman alan töistä CV:hen kirjoitettavaksi ja koen, että voin paremmin sitten miettiä mitä haluan tehdä ja miten kauan olla lasten kanssa kotona.

Plussaksi luen myös sen, että A viihtyy tarhassa ihan mahdottoman hyvin, vaikka onhan siinä tietysti kääntöpuolensakin vähäisen yhteisen ajan muodossa. Nyt on ollut mukava tulla kotiin kun mieheltä on saanut yksityiskohtaisesti kuulla mitä uusia sanoja tytöltä on tullut jne. Tarhassa on kuitenkin aina niin monta lasta, ettei päivän kuulumiset kovin yksityiskohtaisia ole.

Saa nähä miten päivät tästä nyt taas muuttuvat kun kukin aloittaa oman arkensa.

Uudet tuulet, monellakin tavalla.

Oli perjantaina palaute/ravintokeskustelu pt:n kanssa ja huh heijaa, tulikin sellasta suitsutusta että korvat ihan punehtui. Teki kyllä hyvää kuulla kehuja mun tekemisestä ja tekemisen innosta sekä kuulla olevansa asiakastyyppinä vähemmistönä, niinkuin positiivisessa mielessä. Aiemmin viikolla kun oli taas illalla kokenut sellaisen "olen ikuinen läski" -fiiliksen. Kymppi häämöttää (en jaksa uskoa että tiistain punnistuksessa vielä paukahtaisi rikki, 1,7 kiloa olisi pitänyt edellisestä laihtua) ihan nurkan takana ja vaikka selkeitä vihjeitä laihtumisesta esim. housujen valuminen tai toisiin mahtuminen on, niin sitä itse näkee koko ajan vain sen jäljellä olevan läskin.

Ravinnosta juteltiin sen verran, että tuloksista päätellen mun itsenäisesti tekemät muutokset on olleet täysin riittäviä. Mutta nyt kun tiputettu kilomäärä kasvaa, niin kilojen tippuminen mahdollisesti hidastuu. Jotta näin ei pääsisi käymään, niin vähän järkytellään kroppaa. Pt ehdotti maidottoman ja hiilarittoman (tai siis perunan, pastan, riisin tiputtamista) kokeilua. Sen lisäksi saan kesäkuussa parille viikolle täysin tarkat kirjalliset ohjeet syömiseen. Odotan tätäkin ihan mielenkiinnolla, koska se tuntuu jo valmiiksi todella kurinalaiselta, tähän asti kun mikään ei ole ollut kiellettyä.

Syy miksi tälle kuulle ei vielä laiteta tuota tarkkaa ruokaohjetta on mun huomenna alkavat työt. Kesä on tarkoitus viettää Pietarsaaressa Herra Snellmannin leivissä erikoistumisharjoittelun merkeissä. Sijoituspaikkani on hygieenia- ja laadunvalvonta tehtävissä ja odotan kyllä innolla. Huomenna 07 alkaa työt ja ensimmäisenä pääsen kurkkaamaan mitä lihatuotteiden tuotannon alkupäähän oikein liittyy. Tämä hygieeniaosastolle pääseminen on ehdottomasti todella mielenkiintoista, koska omavalvonta luonnollisesti kulkee koko ketjun läpi. Töiden takia päätinkin aloittaa kropan järkyttelyn maidottomalla ruokavaliolla, hiilarittomaan kun pitää vähän ensin tutustua työpaikkaruokalan tarjontaan. Suurimpana haasteena on proteiinilisä aterialle, raejuusto kun on ollut niin kätevää siihen tarkoitukseen. Myös iltapalana syödystä luonnonjogurtista voi olla haasteellista luopua, mutta eiköhän se siitä. Viisi päivää ehdotonta maidottomuutta, tai ainakin mahdollisimman ehdotonta ja sitten viikonloppuna höllään, koska luvassa anopilla äitienpäivälounasta ja mies aikoo taikoa jotain leipomuksia. Miehellä kun selkeesti on jo jonkinlaista stressiä valmiiksi asiasta ilman että tarvisi maidottomuutta miettiä. :)

 

Eilen tunsin näyttäväni juoksijalta, mutta juoksu ei kulkenut lenkillä sitten millään.