Joskus sitä voi yllättyä ihan täysin. Siis aivan täysin, kun kuulee ääniä menneisyydestä. Ääniä, jotka olisi halunnut unohtaa, mutta ei ole voinut unohtaa kokonaan, vain työntää ne mahdollisimman pitkälle mielen perälle. Kun äänen kuulee, sitä ei tiedä mitä sanoa. Menee hetkeksi hiljaiseksi ja sitten alkaa tuntea eräänlaista riemua. uuuuuuuu
Tätä tää elämä ja aikuiseksi kasvaminen varmaan on. Tulee menetyksiä, yllättäviäkin sellaisia, sellaisia joille ei itse välttämättä pysty tekemään mitään. Sitten on niitä, johon itse on ollut osasyyllinen. Ne ei häivy mielestä niin helposti. Tekisi mieli ottaa yhteyttä, pyytää anteeksi, yrittää selittää. Kuitenkin sitä tulee ajateltua, että ei sitä toista varmaankaan kiinnosta, joten parempi antaa olla ja niellä mietteet.
Aina ei ole ajatustensa kanssa yksin. Joskus käy niin, että toinenkin osa puoli ottaa yhteyttä. Niin kävi eilen illalla. Ei oikein vieläkään tiedä mitä sanoisi. Toisaalta on iloinen ja toisaalta mietityttää. On itse kuitenkin muuttunut, kolme vuotta on pitkä aika. Samaan mitä oli ei pääse takaisin.
Siksi pitääkin rakentaa uutta. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ja mielipiteet lämpimästi tervetulleita :)
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.