Selvittiinpäs.

Kolme päivää oltiin A:n kanssa keskenämme, kun mies lähti maanantaina Pariisiin työreissuun. Päivät ollaan pärjätty hyvin, kun on ollut seuraa: maanantaina käytiin kylässä ja eilen ja tänään meillä kyläiltiin. Illat on ne jotka vähän on meinannut tämän äidin päätä hajottaa. Eilen illalla varsinkin, huudettiin ensimmäisiä kertoja naama ihan punaisena, mikään ei ollut hyvä. Ei siinä mitään, jos itse olisi ollut kaikissa ruumiin ja sielun voimissa, mutta kun huuto alkoi juuri kun sain tehtyä itselleni ruuan. Joten ei ollut ihan kaikista hauskinta hyssytellä toista. Lopulta vain söin, jotta ite jaksaisin ja syömisen jälkeen sain tytön rauhottumaan liinaan kun imuroin. 17. päivä mies lähtee taas ulkomaille reissuun, joten silloinkin on edessä yksikseen selviämistä. En ihan mahdottomalla riemulla odota sitä.

Meillä opittiin isin poissaollessa hirvittävästi kaikkea. Tajuttiin maanantai aamuna, että kun sitterissä oikein potkii ja heiluu, se alkaa keinumaan kivasti. Myös hymyt alkaa löytymään. Mietin jo eilen, että alkaiskohan ne olemaan ihan tietoisia hymyjä pikkuhiljaa, niin tänään vierailulla käynyt äitikaveri vahvisti, että en mä kuvittele, vaan kyllä A hymyilee. Vielä kun niitä saisi jo kuviinkin vangittua.

Tänään otin vihdoin kaavapaperin ja ompelukoneen kauniisti kätösiini ja aloitin ompelun. Kävin eilen hakemassa Ottobren lehtiä kirjastosta ja niistä olisi nyt iso pino vaatteita jonossa odottamassa tekemistä.

Tälläistä saatiin tänään aikaiseksi, tosin helma on vielä kääntämättä ja olat ovat kuvassa nuppineuloilla kiinni silkkinauhan sijaan, mutta mielestäni näyttää oikein kivalta :). Eli nyt täällä alkaa näkymään ompelutöitäkin lankatöiden ohella.